Sijoitusideat

Salkunhoitaja: ”Alkaa olla arvoyhtiöiden aika”

Arvoyhtiöt kestävät paremmin osakemarkkinoiden romahduksessa, toteaa Taalerin salkunhoitaja Mika Heikkinen.

”Tämän vuoden alussa on ollut havaittavissa kiinnostusta todella halpoihin arvoyhtiöihin”, Heikkinen toteaa Taalerin blogissaan.

Arvoyhtiöillä tarkoitetaan yleensä alhaisen P/B-kertoimen yhtiöitä, eli niiden markkina-arvo suhteessa taseen nettovaroihin on alhainen.

Heikkilän mukaan Helsingin pörssin halvimpia P/B-luvulla ovat teräsyhtiöt, jotka ovat vuoden alusta nousseet noin 40 prosenttia ja pitävät nousijoiden kärkisijoja. ”Sama ilmiö on ollut havaittavissa myös maailmalla, jossa on tullut suosituksia ottaa salkkuun pitkästä aikaa myös halpoja arvoyhtiöitä.”

Heikkilän hoitamassa arvoyhtiöstrategialla toimivassa rahastossa salkun tunnusluvut ovat edelleen alaisella tasolla.

Heikkilän mukaan arvoyhtiöt antavat suojaa mahdollisen kurssiromahduksen varalle.

”Minun on vaikea pelätä erilaisia romahdusteorioita. Jos osakemarkkinoiden isompi lasku tulee, koskisiko se tällöin ensisijaisesti isolla painolla eri indekseissä olevia, korkean arvostuksen, ennustettavan statuksen saaneita yhtiöitä? Arvoyhtiöitä romahduksen ei tarvitse välttämättä suuresti koskea, koska niiden arvot eivät ole mihinkään viime vuosina nousseetkaan. Osakesalkun voi siis rakentaa hyvinkin erilaiseksi arvostuksiltaan kuin indeksissä.”

”Olisiko siis seuraavina vuosina vihdoinkin arvoyhtiöiden aika”, Heikkilä kysyy.

Taalerin ArvoMarkka-salkussa suurimmat sijoitukset ovat Nordea, Finnair, StoraEnso, Cargotec ja Fortum. Heikkilän mukaan salkun hinta suhteessa omaan pääomaan on vain 0,95, kun markkinan mediaani on 1,85.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös