Wärtsilä väkevässä tuloskunnossa, mutta näkymät epävarmat

Wärtsilä julisti tällä viikolla tulosraportin, jota rasitti kuitenkin iso Venäjän liiketoimintojen alaskirjaus.
Wärtsilä laiva meri Wärtsilä laiva meri

Muilta osin raportti osoitti yhtiön jatkavan vahvaa suorittamista. Siitä huolimatta yhtiön markkina-arvosta on sulanut puolessa vuodessa yli kolmannes, 36 prosenttia. Kurssilasku kertoo sijoittajien epävarmuudesta markkinaympäristöä ja yhtiön lähiajan näkymiä kohtaan.

Yhtiön tilauskertymä kasvoi tammi-maaliskuussa 11 prosenttia edellisvuodesta 1 380 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi peräti 30 prosenttia 1 231 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi lähinnä energialaitetoimitusten kasvun tukemana.

Vielä vahvempaa oli odotetusti tuloskehitys. Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi 61 prosenttia edellisvuodesta 65 miljoonaan euroon, kun analyytikoiden konsensusodotus oli 67 miljoonaa euroa.

Wärtsilä avainluvut
Lähde: Wärtsilä Oyj.

Liiketulos kuitenkin laski 183 miljoonaa euroa -147 miljoonaan euroon, koska Wärtsilä joutui kirjaamaan noin 200 miljoonan euron Venäjän-toimintojen supistamiseen liittyvän päätöksen johdosta tehdyn alaskirjauksen.

Oikaistu osakekohtainen tulos nousi viime vuoden 0,05 eurosta 0,12 euroon. Analyytikoiden konsensusodotus oli 0,08 euroa.

Wärtsilän konsernijohtaja Håkan Agnevall kertoo, että energiamarkkinoilla pakotteet ja ennennäkemätön hintojen heilahtelu ovat vaikuttaneet kielteisesti maailmanlaajuisiin toimitusketjuihin.

”Esimerkiksi litiumin hinta lähes kaksinkertaistui ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tämä kehitys on johtanut tarjoomamme hintojen nousuun ja asiakkaiden päätöksenteon hidastumiseen etenkin energian varastointiliiketoiminnassa. Tarve lisätä sähköjärjestelmän joustavuutta uusiutuvan energian hyödyntämiseksi on edelleen olemassa ja johti muun muassa siihen, että meiltä tilattiin Italiaan 110 MW joustavaa säätövoimakapasiteettia”, Agnevall kertoo.

Agnevallin mukaan Euroopan energiamurroksen eteneminen voi jopa kiihtyä, kun maanosa pyrkii vähentämään riippuvuutta venäläisestä öljystä ja kaasusta. Wärtsilä näkeekin säätövoimamarkkinoilla edelleen maailmanlaajuisesti mahdollisuuksia pitkällä aikavälillä.

Merenkulkumarkkinoilla investoinnit uusiin aluksiin tasaantuivat johtuen korkeista hinnoista ja telakkakapasiteetin niukkuudesta, toimitusjohtaja toteaa.

”Raskas polttoöljy on kallistunut laajalti ennätyshintoihin, ja aktiviteetti meille keskeisillä alussegmenteillä vaihteli edelleen.”

Risteilyala kohtasi väliaikaisesti vastatuulia ensimmäisellä vuosineljänneksellä, kun risteilyjä peruttiin koronatartuntojen kasvun vuoksi. Agnevallin mukan maaliskuun lopussa käytössä oli noin 70 prosenttia risteilyaluskapasiteetista, mikä on samaa tasoa kuin joulukuun lopussa.

Konsernijohtajan mukaan Offshore-öljy- ja -kaasusegmentti on sen sijaan aktivoitunut tuntuvasti raakaöljyn hinnan nousun tukiessa kysyntää.

Euroopan tarve irtautua venäläisestä kaasusta saattaa puolestaan avata mahdollisuuksia nesteytetyn maakaasun merikuljetuksissa, Agnevall arvioi.

Tilanne Venäjällä vaikuttaa Wärtsilän myyntivolyymeihin loppuvuoden 2022 aikana. Yhtiö ennakoi kysyntäympäristön olevan toisella vuosineljänneksellä samankaltainen kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.

Vallitsevat markkinaolosuhteet tekevät näkymästä kuitenkin epävarman.

”Kuten aiemmin kerroimme, laitemyynnin osuus suhteessa palvelumyyntiin on korkealla tasolla vuonna 2022. Pitkällä aikavälillä odotamme uusiutuvan energian käytön kiihtyvän, mikä luo edellytyksiä kasvavalle säätövoiman tarpeelle; polttoainekustannusten kasvu puolestaan korostaa polttoainetehokkaiden ratkaisujen tarvetta”, Agnevall toteaa.

Wärtsilä ei tässä vaiheessa anna numeerista arviota vuoden 2022 tulosnäkymistä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
bitcoin kryptovaluutta digivaluutta

Kryptomarkkinoilla tapahtumarikas viikko

Seuraava artikkeli

Työllisyysaste jatkaa nousuaan koronasta ja Ukrainan sodasta huolimatta