Investors Housen IR-sivut

Investors House nappasi ison asuntokehityshankkeen – antoi positiivisen tulosvaroituksen

Investors House kertoo, että Tikkurilan asuntokehityshankkeen asemakaava on vahvistunut. Tällä on merkittävä positiivinen vaikutus vuoden 2022 tulokseen.

Investors House on vastaanottanut tiedon siitä, että sen omistaman Vantaan Tikkurilan Neilikkatie 17 asemakaavamuutos on vahvistunut. Osana Tikkurilan keskustan kehittämistä uusi asemakaava mahdollistaa noin 10 000 kerrosneliömetrin asuntorakentamisen.

’’Tikkurila on yksi pääkaupunkiseudun keskuksista. Sen asukas- ja työpaikkamäärä kasvavat nopeasti. Olen iloinen, että olemme yhdessä Vantaan kaupungin ja toteuttajatahojen kanssa löytäneet ratkaisun, jolla voimme olla mukana Tikkurilan kehittämisessä”, toimitusjohtaja Petri Roininen kertoo.

Roinisen mukaan Investors Housella on omia asuntokehityshankkeita vireillä Helsingissä ja Vantaalla sekä osakkuusyhtiön toimesta Jyväskylässä. Neilikkatien kehityshanke tulee niistä ensimmäisenä vaiheeseen, jossa hankekehityksen tulos realisoituu tulokseen.

”Investors Housen liiketoiminta muodostuu Palvelut ja Kiinteistöt -segmenteistä. Pyrimme kehittämään kannattavuutta siten, että vuotuiset osakekohtaiset osingot voisivat jatkossakin kasvaa kuten ovat viimeisen seitsemän vuoden ajan tehneet’’, kertoo Roininen.

Investors House on solminut 30.6.2021 tiedotetun esisopimuksen kehitetyn alueen myynnistä ja odottaa kaupan toteutuvan kuluvan vuoden tammi-kesäkuun aikana.

Investors House arvioi nyt vahvistetun rakennusoikeuden tulosvaikutukseksi maankäyttömaksujen ja muiden kulujen jälkeen olevan noin 3,0 miljoonaa euroa ennen laskennallisia veroja. Tulos kirjautuu konsernin 13.2.2023 julkaistavaan osavuositulokseen vuoden 2022 neljännelle vuosineljännekselle ja realisoituu esisopimuksen toteutuksen myötä kassaan 2023.

Investors Housen tavoitteena on luoda omistaja-arvoa yhdistämällä osaamisensa kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Yhtiö pyrkii hyödyntämään markkinoilla avautuvia mahdollisuuksia ja allokoimaan pääomia parhaaksi katsomallaan tavalla.

Kommentoi
Ylös
>