Asunnot ja kiinteistöt

Asuntokauppa ei käy – elämisen kustannukset ja korot jarruna

Kuluvan vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen kauppamäärät jäivät pienimmiksi vuosikausiin.

kauppamaarat asuntokauppa
Kuva: Kiinteistövälitysalan Keskusliitto.

Kiinteistövälitysalan Keskusliiton tilastojen mukaan käytettyjen asuntojen markkinat jatkoivat maaliskuussa toipumista alkuvuoden pohjakosketuksesta. Kauppamäärät olivat 25 prosenttia alemmalla tasolla viiden vuoden keskiarvoon nähden, kun vielä tammikuussa kauppa jäi 35 prosenttia alle keskiarvon. Vuoden 2022 maaliskuuhun verrattuna vanhojen asuntojen kauppamäärät olivat 3 prosenttia alhaisemmat. 

Uusien asuntojen raportoitujen kauppojen määrä oli edelleen hyvin alhainen, 82 prosenttia alle viiden vuoden keskiarvon ja 73 prosenttia edellisvuoden maaliskuusta. Käytettyjen ja uusien asuntojen kauppamäärät olivat maaliskuussa yhteensä 33 prosenttia alle viiden vuoden keskiarvon. 

Pääkaupunkiseudulla käytettyjen asuntojen maaliskuun kauppamäärät olivat 37 prosenttia alemmalla tasolla kuin edellisen vuoden maaliskuussa, ja pääkaupunkiseudun kehyskunnissa kauppamäärät olivat 25 prosenttia.

Vuoden ensimmäistä kvartaalia kokonaisuutena katsottaessa käytettyjen asuntojen myyntimäärät olivat 28 prosenttia ja uusien asuntojen myyntimäärät peräti 80 prosenttia alle viiden vuoden keskiarvon. Kaikkien asuntojen myyntimäärät olivat 36 prosenttia viiden vuoden keskiarvoa alemmalla tasolla. 

Suurissa kaupungeissa käytettyjen asuntojen kauppamäärät olivat ensimmäisellä kvartaalilla 36 prosenttia ja muualla Suomessa 30 prosenttia vuoden takaista alhaisemmalla tasolla.  

Suurimpia kaupunkeja vertailtaessa myyntiajat nousivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verrattuna viime vuoteen. Nopeimmin kaikkien asuntotyyppien kauppoja tehtiin Turussa, keskimäärin 79 päivässä. Oulussa oltiin seuraavaksi ripeimpiä, siellä kauppa toteutui keskimäärin 81 päivässä. Pisin myyntiaika 109 päivää oli Kuopiossa.   

Uudiskohdekauppa on Suomessa edelleen hyvin hidasta, toteaa toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliitosta. 

”KVKL Hintaseurantapalvelun asuntokauppadatan perusteella on kuitenkin nähtävissä, että asuntokaupan pohja nähtiin vuodenvaihteessa ja maaliskuun vanhojen asuntojen kauppa oli vilkkaampaa kuin vuodenvaihteessa”, Viljamaa toteaa.

Viljamaan mukaan erityisesti suuremmissa kaupungeissa asuntokauppa oli kuitenkin hidasta vielä maaliskuussa.

”Asuntokaupassa on kuitenkin selkeitä piristymisen merkkejä, ja kesää kohti asuntokauppa vilkastuu epävarmuuksien vähentyessä ja korkotason vakaantuessa.”

Viljamaa arvioi, että elämisen ja asumisen kustannusten kasvu sekä korkojen nousu tuovat kuitenkin edelleen epävarmuutta kotitalouksille.   

”Tämä näkyy väistämättä asuntomarkkinoilla. Olisi toivottavaa, että uuden hallituksen ohjelmassa ja työssä huomioitaisiin asuntomarkkinoiden toiminnan merkitys koko yhteiskunnalle. Uutta sääntelyä asuntorahoitukseen ei ole tarpeen luoda lisää.” 

Kun asuntokauppa on hyvin hidasta, herää Viljamaan mukaan väistämättä tarve miettiä ratkaisuja muuttamisen esteiden purkamiseksi.

”On selvää, että uusia työmahdollisuuksia saatetaan jättää ottamatta vastaan, kun muuttamisen kustannukset ovat epävarmuuden ajassa suuria. Uuden hallituksen ohjelmassa pitää tehdä ratkaisuja varainsiirtoveron poistamiseksi, jotta työn perässä muuttaminen olisi helpompaa, turvallisempaa ja kannattavampaa. Tämä parantaisi merkittävästi asuntomarkkinoiden toimintaa.”

Viljamaan mukaan asuntolainojen korkovähennysoikeuden poistaminen leikkaa kotitalouksien ostovoimaa ja monessa tilanteessa muuttaminen edullisempaan asuntoon voisi olla monelle järkevämpää, jos tuo muuttamisen taloudellinen hyöty ei menisi pois varainsiirtoveron mukana.

1 kommentti
  • Itio sanoo:

    Miksi asuntokauppa ei käy. Rakennusyhtiöt ovat tyhmiä. Nykyiset 2 h ja avokeittiöt eivät kelpaa kenellekään. Ihan pienet neliöt, joista kylpyhuone nielaisee suuren osan. Kuka sellaisen ostaisi ylihintaan. Järki käteen Suomessakin!

  • Ylös
    >