Makrotalous

Iloisia uutisia Fedille – palkkainflaatio hidastui Yhdysvalloissa

Palveluinflaation voi odottaa hidastuvan tulevina kuukausina.

Yhdysvalloissa julkaistiin perjantaina maaliskuun työmarkkinatilastoja. Työnantajat palkkasivat maaliskuussa 236 000 työntekijää maatalouden ulkopuolelle. Ekonomistien konsensusennuste oli 239 000. Maaliskuun lukema oli matalampi kuin tammikuussa ja helmikuussa. Tammikuussa työpaikkojen lukumäärä kasvoi 517 000 ja helmikuussa 311 000. Siispä vahva työmarkkinatilanne hellitti hieman maaliskuussa yritysten rekrytointihalukkuuden mukana.

Yhdysvaltain työttömyysaste laski 0,1 prosenttiyksikköä ja oli maaliskuussa 3,5 prosenttia. Työllisyyttä on viime aikoina tukenut vahva palkkakehitys. Tuntipalkat nousivat maaliskuussa 4,2 prosenttia vuodessa. Se on historiallisesti vahva lukema, mutta matalin vuoden 2021 puolivälin jälkeen. Helmikuussa palkat nousivat 4,6 prosenttia.

Palkkainflaatio on viime kuukausien kehityksen perusteella jo lähes linjassa Fedin inflaatiotavoitteen kanssa. Tammi-maaliskuun kuukausiluvuista laskettu annualisoitu lukema oli 3,2 prosenttia. Sen perusteella palkkakehitys on samalla tasolla kuin ennen pandemiaa vuonna 2019. Näin ollen palveluinflaation voi odottaa hidastuvan tulevina kuukausina. Helmikuussa USA:n pohjainflaatio (Core PCE) oli 4,6 prosenttia.

Palkkakehitys vaikuttaa erityisesti palvelujen hintakehitykseen, koska palveluiden hinnoista suurin osa muodostuu palkoista. Keskuspankki on viime aikoina seurannut tarkasti Yhdysvaltain palveluinflaatiota ilman asumiskustannusten osuutta, koska se tiedostaa asumiskustannusten tasoittuneen reaaliaikaisesti.

Hidastuva palkkainflaatio antaa Fedille toukokuun korkokokouksessa edellistä korkokokousta enemmän liikkumavaraa korkopäätöksen suhteen, mikäli myös inflaatio osoittautuu odotettua matalammaksi tai pankkikriisi kärjistyy uudelleen.

Maaliskuun työmarkkinatilastot osoittavat, että Yhdysvaltain talouskasvu on hidastunut alkuvuoden odotettua vahvemman kasvun jälkeen. Myös Yhdysvaltain talouskasvun moottori, yksityinen kulutus, kasvoi hitaammin helmikuussa.

Maaliskuussa erityisesti palveluloilla palkattiin työntekijöitä. Niitä tarvittiin muun muassa ravintoloihin, baareihin, sairaaloihin ja hoivakoteihin. Palvelualojen rekrytoinnit tasapainottavat henkilöstövähennyksiä finanssialalla ja tekniikan alalla.

Amerikkalaisten keskimääräiset työtunnit laskivat hieman maaliskuussa, mikä indikoi maltillista heikentymistä työn kysynnässä. Kokonaisuudessaan työmarkkinoiden tilanne on kuitenkin edelleen poikkeuksellisen vahva Yhdysvalloissa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös