Rahastot kesäkuussa myyntilaidalla – Paasikivien Oraksella pelin paikka Valmetissa  

Paasikivien hallinnoima Oras Invest saattaa pörssispekulaatioiden mukaan ostaa eli nurkata lisää paperi- ja kartonkikoneistaan tunnettua Valmetia.
Valmet Valmet

Valmetin kurssi on halventunut lähinnä suomalaisen sijoittajien myynnin seurauksen noin 14 prosenttia juhannusviikolla eli alle 25 euron tason. 

Yhtiön osakekurssi liikkui vielä huhtikuun ajan yli 30 euron tasolla. 

Omaisuudenhoidon pörssikonkari Hannu Angervuo vetää lukuja yhteen Valmetin sivuilta ja sanoo, että yhtiön osakkeiden myyntiaalto koitti kesäkuussa, jolloin lähinnä kotimaiset sijoitusrahastot asettuivat myyntilaidalle. Yhteenlasketuksi myynniksi voi arvioida paljon eli noin kolme miljoonaa Valmetin osaketta alkuvuoden aikana.

Esimerkiksi OP Suomi Pienyhtiöt myi kesäkuussa 440 000 Valmetin osaketta eli pudottivat noin 66 prosenttia omistustaan.  

Evli Suomi Pienyhtiöt myi 322 406 Valmetin osaketta eli laskua kertyi 40,5 prosenttia. Säästöpankki Pienyhtiöt myi 220 000 Valmetin osaketta.  

Oras tienaamassa yli puoli miljardia 

Paasikivien spekulaatioita Valmetin osakkeiden ostosta on vauhdittanut osaltaan se, että Oras tienaa jopa yli 500 miljoonaa euroa muoviputkiyhtiön Uponorin osakkeiden myynnistä.  

Lisäksi Oras Invest on jo ikään kuin ennakkoon nopeilla ostoillaan noussut Valmetin toiseksi suurimmaksi omistajaksi hieman yli kuuden prosentin osuudella.  

Angervuo spekuloi Valmetin nykyisen kurssitason nojalla, että Oras pystyisi Uponorin osakkeiden yli puolen miljardin myyntituloilla nostamaan lähes viidennekseen osuutensa Valmetista.  

”Valmetista tulisi viidenneksen osuudella Oras Investin osakkuusyhtiö ja siten Oras pystyisi kirjaamaan omaan tulokseensa omistuksensa osuuden Valmetin tuloksesta”, Angervuo jatkaa. 

Angervuo valaisee vielä, että Oras Invest on sitounut myymään Uponorin osakkeet uudelle ostajalleen eli lunastajalleen svetisiläiselle GF:lle kaksinkertaiseen hintaan verrattuna Uponorin kurssitasoon ennen ostotarjouksia. 

”Oras mahdollistaisi siten Valmetin osakkeiden lisäostot konepajayhtiön noin 12 p/e-luvulla eli halvalla.” 

Valmetille tulee nykyisellä osakekurssilla noin kuuden prosentin osinkotuotto, joka nousee kaksinkertaiseksi verrattuna Uponorin nykykurssilla laskettuun osinkotuottoon.”

Yli kuuden prosentin osuus 

Oras Invest Oy omistaa noin 6,23 prosenttia eli 11,5 miljoonaa Valmetin osaketta.  Paasikivet ovat pitäneet rivakkaa tahtia yllä Valmetin osakkeiden ostoissa eli nurkkaamisessa. 

Oras liputti yli viiden prosentin omistusrajan ylityksestä jo vuoden 2022 kesäkuussa. Solidium liputti puolestaan 19. toukokuuta 2022 kymmenen prosentin ylityksestä.  

Lisäksi Valmetin ulkomainen omistus on Angervuon mukaan laskenut jo pitkähkön tovin.  

Ulkomaisilla eli hallintarekisterissä oli kesäkuun lopussa 43,66 prosenttia Valmetin osakkeista ja vuoden 2022 toukokuun lopussa 52,14 prosentin verran.  

Valmet on ”halpa” 

Angervuo käyttää Valmetin kurssitasosta ilmaisua ”halpa” ja viittaa yhtiön p/e-lukuun 12, joka jää alle konepajojen keskitason.  

”Valmet operoi maaliskuun lopussa ennätyksellisellä tilauskannalla ja yhtiön ohjeistuksen mukaan kannattavuus paranee kuluvalla tilikaudella. Markkina ennakoi kuuden prosentin osinkotuottoa kuluvalle tilikaudelle.”   

Angervo käyttää siten ilmaisua ”yllättävä” Valmetin kurssin jyrkästä pudotuksesta.  

Valmetin osake on muutenkin kesäkuun aikana joutunut pyöritykseen pörssissä.  

Spekulantit eli ilmeisesti velkavetoiset vipurahastot ovat lyhyellä kaupalla lyöneet vetoa yhtiön kurssilaskun puolesta.  

Valmetin osakkeista noin kuuden prosentin osuuden touko-kesäkuun aikana lukea niin sanotun lyhyen kaupan alle, mikä luo Angervuon mukaan pelin paikkaa rahakkaille sijoittajille.  

Ykköketjun yhtiö globaalisti 

Valmet kuuluu paperi-ja kartonkikoneiden globaaliin ykkösketjuun muun muassa itävaltalaisen Andrizin ja saksalaisen Voith Paperin kanssa. 

Sijoittajapiirit ovat ehkä eniten puntaroineet Valmetin etenemistä huolloissa, mikä saattaa osaltaan pitää lyhyttä yhtiön osakkeiden lyhyttä kauppaa liikkeessä. 

”Investoinnit sellutehtaisiin eivät juurikaan näytä laantumisen merkkejä, vaikka sellun hinta ja metsäyhtiöiden osakekurssit ovat halventuneet”, Angervuo lisää. 

Valmetin osake on vuoden alusta kesäkuun loppuun noussut vähiten pörssin konepajoista, eli noin neljä prosenttia.

”Ilmeisesti osa osakkeiden myyjistä tuli Valmetin osakkaiksi fuusiossa, jossa virtausteknologian Neles siirtyi osaksi Valmetia”, Angervuo toteaa.  

Ostoja ja myyntejä vilkkaaseen tahtiin  

Ankkurisijoittajat eli eläkeyhtiöt ovat ostaneet ja myyneet Valmetia. Varma osti lisää kesäkuussa 200 000 Valmetin osaketta. Valtion Eläkerahasto eli VER osti myös lisää 100 000 ja Ilmarinen myi puolestaan 135 000 Valmetin osaketta. 

Säästöpankki Pienyhtiöt osti lisää 190 000 Valmetin osaketta. 

OP Suomi kevensi puolestaan maaliskuussa 65 000 osakkeella Valmetia, OP Suomi Pienyhtiöt 30 000 osakkeella, OP Ilmasto 109 034 osakkkeella ja OP Suomi Indeksirahasto 5 816 osakkeella.

Muun muassa Danske Invest Suomi Osake myi 67 746 Valmetin osaketta, Evli Eurooppa 86 564 osaketta ja FIM Fenno 142 078 osaketta ja Nordea Suomi Passiivinen myi 17 406 Valmetin osaketta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
rahastot yhdistelmärahastot sijoittaminen sijoittaja analyysi

Rahastosijoittajat suosivat yhä enemmän korkorahastoja - tässä syyt

Seuraava artikkeli
WithSecure

WithSecure antoi tulosvaroituksen - osake jyrkässä syöksyssä