Yritysuutiset

Outokumpu julkisti tulosvaroituksen järeän poliittisen lakon vuoksi

Tulosvaroitus ei ole yllätys. Tulossa olevien laajojen työtaistelutoimien vaikutukset näkyvät odotetusti Outokummun tuloksessa.

Teräsyhtiö Outokumpu laskee kuluvan vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen ohjeistustaan. Yhtiö arvioi oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan samalla tasolla tai laskevan viime vuoden viimeisen vuosineljänneksen tasosta.

Syynä on ammattiliittojen poliittiset lakot.

SAK:laiset ammattiliitot aloittavat massiiviset, aiempaa huomattavasti järeämmät ja laajemmat poliittiset lakot maanantaina 11. maaliskuuta lähtien ja ne kestävät tässä vaiheessa kaksi viikkoa. Lakoissa ovat mukana Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Sähköliitto, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM. Myös muiden SAK:n liittojen mahdollisista tukitoimista liitot ilmoittavat erikseen.

Toimet kohdistuvat Suomen talouden sydämeen eli vientiin ja tuontiin satamissa ja raiteilla. Mukana on myös suuria teollisuuslaitoksia sekä jakeluterminaaleja. Avainalojen lakkojen piirissä on noin 7 000 työntekijää.

Pörssiyhtiöistä Teollisuusliiton lakot kohdistuvat suoraan Outokumpuun sekä lisäksi Nesteen ja SSAB:n toimintoihin.

Outokumpu korostaa tiedotteessaan, että poliittinen lakko kohdistuu Suomen hallitusta vastaan eikä liity Outokummun ja sen työntekijöiden välisiin suhteisiin.

Suomessa suurin osa Outokummun ruostumattoman teräksen ja ferrokromin toiminnoista sekä Tornion satamasta suljetaan kahdeksi viikoksi ajanjaksolle 11.-25. maaliskuuta. Lakon odotetaan vaikuttavan epäsuorasti myös Outokummun toimintoihin muissa maissa sisäisten materiaalivirtojen kautta.

Poliittisen lakon takia Outokummun ruostumattoman teräksen toimitukset vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä ovat pienemmät kuin aiemmin odotettiin ja pysyvät vastaavalla tasolla kuin vuoden 2023 neljännellä neljänneksellä.

Jos lakko kestää 14 päivää, Outokumpu arvioi negatiivisen oikaistun käyttökatteen vaikutuksen olevan Outokummulle noin 40 miljoonaa euroa. Noin puolet tästä negatiivisesta taloudellisesta vaikutuksesta toteutuu ensimmäisellä neljänneksellä ja loput toisella neljänneksellä, yhtiö ennustaa.

Outokumpu odottaa vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen olevan samalla tasolla tai laskevan vuoden 2023 neljännestä neljänneksestä. Yhtiö odotti aiemmin ensimmäisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen olevan samalla tasolla kuin vuoden 2023 neljännellä neljänneksellä, jolloin se oli 72 miljoonaa euroa.

Ammattiliitot ovat valmiita keskeyttämään lakkojen valmistelun ja lakot, jos maan hallitus tulee vastaan SAK:n vaatimuksissa.

”Olemme olleet valmiita neuvottelemaan isoista, meille tärkeistä periaatekysymyksistä hallituksen tavoitteiden suuntaisesti. Edes näin merkittävät vastaantulot eivät ole herättäneet heissä vastakaikua”, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo.

Työnantajapuolen vientiliitot pitävät näin suureksi mitoitettuja lakkoja nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa vastuuttomina.

Satamien sulkeminen kahdeksi viikoksi on niin järeä toimi, että yritykset eivät pysty enää kuromaan menetyksiä kiinni lakkojen jälkeen.

”Vientiyritysten tilanne eri toimialoilla on vaikeutunut jo pelkästään liiketoimintaympäristön asettamien haasteiden vuoksi. Yritykset ovat heikentyneessä taloustilanteessa joutuneet aloittamaan muutosneuvotteluita, lomauttamaan ja jopa irtisanomaan työntekijöitä. Tässä tilanteessa ammattiliittojen työpaikkoihin ja satamiin kohdistuva poliittinen aktivismi on täysin piittaamatonta”, toteaa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola.

Outokumpu julkistaa tammi-maaliskuun tuloksensa 7. toukokuuta.

Kommentoi
Ylös
>