Dark Mode Light Mode

Säilyykö USA:n talouden vahva kasvuvire?

USA:n talous kasvaa edelleen väkevästi. Danske Bank uskoo kasvun jatkuvan.
New York Yhdysvallat USA pilvenpiirtäjät New York Yhdysvallat USA pilvenpiirtäjät

USA:n reaalinen bruttokansantuote kasvoi viime vuoden kolmannella vuosineljänneksellä viivästyneiden lukujen perusteella peräti 4,3 prosentin vuosivauhtia.

”Vaikka datakeskusinvestoinnit vauhdittivatkin kasvua tuntuvasti, selvästi
tärkein kasvun ajuri oli yksityinen kulutus. Kasvu kiihtyi niin tavarakuin palvelukulutuksenkin osalta. Teknologiasektorin ulkopuolella
erityisesti rakennusinvestoinnit jatkavat laskuaan”, toteaa Danske Bankin vanehmpi analyytikko Antti Ilvonen pankin viikkokatsauksessa.

Toisin kuin Euroopassa, Yhdysvalloissa kuluttajien säästämisasteet ovat pysyneet pitkään matalina.

Kun jenkkikuluttajien sukanvarressa ei ole enää ylimääräistä, riippuu kulutuksen kasvu vahvasti työmarkkinan ja palkkojen kehityksestä, Ilvonen uskoo.

”Vaikka USA:ssa viime vuosien hintojen nousua on kuvattu laajalti jopa elinkustannuskriisiksi, palkat ovat nousseet kaikissa tuloluokissa edelleen hintoja nopeammin.”

Yhdysvalloista julkaistaan ensi perjantaina joulukuun työmarkkinaraportti. Ilvosen mukaan ennakoivat suhdanneindikaattorit ovat vihjanneet työvoiman kysynnän piristyneen.

Danske Bank uskoo USA:n työllisyyskasvun kiihtyvän 80 tuhanteen työpaikkaan edellisestä 64 tuhannesta. Työttömyysaste laskenee pankin ennusteessa takaisin 4,5 prosenttiin edellisestä 4,6 prosentista marraskuun yllättävän nousun jälkeen.

Jättipankin Deloitte ja Morgan Stanley korostavat, että Yhdysvaltojen kasvu lepää yhä enemmän yritysten investointien, erityisesti tekoälyyn ja laajempaan digitalisaatioon liittyvän pääomakulutuksen, varassa. Kuluttajavetoinen buumi olisi sen sijaan hiipumassa, kun korkeampi korkotaso, velanhoitokulut ja aiemmat varallisuushintojen nousut eivät enää tue ostovoimaa yhtä voimakkaasti.

Keskuspankin Fedin tuoreiden ennusteiden mukaan maan PCE-inflaatio liukuu lähivuosina lähemmäs keskuspankin kahden prosentin tavoitetta, pysyen kuitenkin hieman sen yläpuolella 2025–2026. PCE-hintaindeksin taustalla oleva kulutuskori kattaa laajemmin eri menolajeja kuin kuluttajahintaindeksi.

Fed näkee hintapaineiden helpottuvan ilman, että työttömyys nousisi jyrkästi, mikä on klassisen pehmeän laskun määritelmä.

Rahapolitiikka on siirtynyt selkeästä kiristyksestä kohti lievää elvytystä: ohjauskorkoa on jo laskettu ja markkina hinnoittelee lisäkevennyksiä, kun Fed arvioi riskien kallistuneen enemmän työllisyyden heikkenemisen suuntaan kuin inflaation kiihtymisen suuntaan.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *