
Oululaisen Bittiumin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 21,3 miljoonaa euroa ja liiketulos 1,5 miljoonaa euroa. Molemmat jäivät reippaasti analyytikoiden konsensusennusteista, joissa odotettiin 27,6 miljoonan euron liikevaihtoa ja 2,9 miljoonan euron liiketulosta.
Pörssi reagoi pettymykseen tylysti. Osake on tullut alas noin 26 prosenttia tammikuun lopun huipustaan, joka kävi 43,70 eurossa. Lasku on tapahtunut osin jo ennen tulosjulkistusta, sillä viime kevään ja syksyn jyrkkä nousu jätti osakkeelle vain niukasti virhemarginaalia.
Osakkeen 12 kuukauden vaihteluväli kertoo karusti kurssikäyrän jyrkkyydestä. Alimmillaan osake on käynyt 6,4 eurossa, ja uusi huippu syntyi alkuvuoden puolustusinnostuksessa. Käytännössä yhtiön markkina-arvo on yli kuusinkertaistunut runsaassa vuodessa, mikä asettaa rimaa myös toimitusten kehitykselle.
Yhtiö itse painottaa, että alkuvuoden hidas vauhti johtuu tilausten ja toimitusten ajoittumisesta, ei kysynnän hyytymisestä. Puolustusteollisuudessa yksittäiset isot toimitukset siirtävät tunnuslukuja tuntuvasti vuosineljänneksestä toiseen.
”Liikevaihdon kehitys vaihtelee voimakkaasti vuosineljännesten välillä ja erittäin vahvan neljännen kvartaalin jälkeen olemme tyytyväisiä ensimmäisen neljänneksen kasvuun. Voimakas vaihtelu vuosineljännesten välillä syntyy pääosin puolustusteollisuuden kauppojen ajoittumisten takia”, toimitusjohtaja Petri Toljamo kommentoi tulosraportissa.
Tilauspuolelta uutiset olivat valoisampia. Uusia tilauksia kertyi lähes 35 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin samaan aikaan tilauksia tuli vain 11 miljoonan euron edestä. Tilauskanta paisui ennätykselliseen 93 miljoonaan euroon, ja siitä valtaosa on Defence & Security -segmentin vastuulla.
Indra-sopimus avasi oven, Ruotsin tilauspäätös viipyy yhä
Defence & Security oli alkuvuoden ainoa selvä kasvun lähde. Segmentin liikevaihto kasvoi 24 prosenttia 13,3 miljoonaan euroon, ja sen liikevoittomarginaali nousi 11,5 prosenttiin. Uusia tilauksia segmentille tuli 26 miljoonan euron arvosta.
Tilauskertymän takana on yksittäinen iso kauppa. Tammikuussa Bittium sai espanjalaiselta puolustusyhtiöltä Indra Groupilta 20 miljoonan euron tilauksen Tough SDR -ohjelmistoradioteknologian siirrosta. Ilman Indran kauppaa segmentin uusi tilauskertymä olisi jäänyt vaisuun noin kuuden miljoonan euron tasoon.
Toljamon mukaan järjestely on enemmän kuin yksittäinen toimitusprojekti. Indran kanssa solmittu yhteistyö avaa Bittiumille pääsyn maihin, joissa toiminta vaatii vahvaa paikallista kumppania.

”Yhteistyö on lähtenyt hyvin käyntiin ja saimme heti alkuvuodesta tilauksen teknologian- ja tuotannonsiirtoprojekteista, joiden arvo on 20 miljoonaa euroa. Hanke on kokonaisuudessaan Bittiumille merkittävä, ja on avannut uusia yhteistyömahdollisuuksia nyt myös sellaisissa maissa, joissa on vahva paikallinen toimija”, Toljamo toteaa.
Tarjouskanta on raportin mukaan vahva, ja yhtiö neuvottelee yli kymmenen valtion kanssa taktisen viestinnän kalustosta. Sijoittajia on kuitenkin pettänyt erityisesti odotetun Ruotsin tilauspäätöksen viipyminen, mikä painoi alkuvuoden tilausvirtaa Indran kaupan ulkopuolella.
Tunnustusta on tullut myös länsiliittoumalta. Tammikuussa Bittium ja NATO:n viesti- ja tietojärjestövirasto NCIA solmivat raamisopimuksen, jossa Bittium nimettiin jäsenmaiden ensisijaiseksi toimittajaksi tietoturvallisten älypuhelimien, VPN-ratkaisujen ja viestintäohjelmistojen osalta.
Medical eteni odotetusti, Engineering Services kuihtui
Medical-segmentin alkuvuosi oli positiivinen yllätys siltä osin, että kannattavuus kohentui selvästi. Liikevaihto kasvoi 9,5 prosenttia 5,2 miljoonaan euroon, ja segmentti palasi voitolliseksi 0,5 miljoonan euron liikevoitolla. Vuosi sitten samalla jaksolla tehtiin tappiota.
Vetureina toimivat yhdysvaltalainen Boston Scientific sekä uusien jakelijoiden alkuvuoden tilaukset. Kesällä 2025 solmittu EKG-seurantalaitteiden toimitussopimus Boston Scientificin kanssa ulottuu vuoteen 2028, mikä tuo segmentille pitkän liikevaihtopohjan.
Vuoden 2025 lopulla toteutetun rakennemuutoksen kustannushyödyt yhtiö arvioi näkyvän nyt täysimääräisesti. Uniapnean kotimittauslaite Respironen pilotit etenevät, mutta lokalisaatiovaatimusten takia tuloksia odotetaan vasta vuoden loppuun mennessä.
Engineering Servicesissa kuva on toinen. Tuotekehityspalveluiden liikevaihto romahti 27 prosenttia 2,8 miljoonaan euroon, ja segmentti painui 0,2 miljoonaa euroa tappiolle. Tilauskanta on kutistunut tasolle, jolla yhden vuosineljänneksen liikevaihto kattaa sen lähes täysin.
Yhtiö hakee tehoa suuntautumalla yhä vahvemmin puolustusteollisuuden suuntaan. Helmikuussa Bittium syvensi yhteistyötä VTT:n kanssa erityisesti tutkateknologioiden, kommunikaatioratkaisujen sekä uuden sukupolven viestintäteknologioiden alueilla.
Maaliskuussa segmentin johtoon nimitettiin Hanna Hulkko, jonka aloitus johtoryhmässä ajoittuu kesäkuun puoliväliin. Yhtiö korostaa hänen taustaansa kansainvälistämisessä ja tekoälyratkaisuissa.
Ohjeistus pitää, mutta vuoden takaraja vaatii uusia kauppoja
Yhtiö toisti vuoden 2026 ohjeistuksensa. Liikevaihto on 140–155 miljoonaa euroa ja liiketulos 26–32 miljoonaa euroa. Lukujen valossa tavoitteen takarajaan on alkuvuoden toteumalla matkaa.
Ohjeistuksen mukaan kasvun odotetaan painottuvan loppuvuoteen, ja yksittäiset tilaukset voivat siirtää lukuja merkittävästi neljännesten välillä. Vuoden numeroiden saavuttaminen edellyttää uusia merkittäviä tilauksia loppuvuoden aikana.
Rahoituksellisesti yhtiöllä on liikkumavaraa. Liiketoiminnan rahavirta oli alkuvuonna 28 miljoonaa euroa, ja kassa kasvoi 47 miljoonaan euroon. Nettovelkaantumisaste on selvästi miinusmerkkinen, eli yhtiöllä on enemmän rahaa kuin korollista velkaa.
Hallitus esitti maksettavaksi 0,15 euron osinkoa ja varasi mahdollisuuden saman suuruiseen lisäosinkoon syyskuun loppuun mennessä. Yhtiökokous hyväksyi esityksen.
Mitä kurssi vaatii nyt?
Yhtiön kasvutarinan uskottavuus ratkeaa loppuvuoden aikana. Ennätystilauskanta antaa pohjan, mutta ohjeistuksen takarajan saavuttaminen vaatii uusia merkittäviä kauppoja, joista yhtiö ei ole vielä raportoinut.
”Bittiumin pitkäjänteinen panostus korkean tietoturvan tuotteisiin ja ratkaisuihin kantaa hedelmää juuri nyt, kun puolustusalan kysyntä on historiallisen vahvalla tasolla”, Toljamo toteaa.
Ruotsin tilauspäätös on lyhyellä aikavälillä konkreettisin liipaisin. Vähintään yhtä painava on kysymys siitä, kuinka monta uutta maata Indra-mallin perässä saadaan nimettyä, ja kääntyykö Engineering Services takaisin kannattavaksi puolustustilausten varassa.
Bittiumin osakkeeseen on leivottu kurssilaskusta huolimatta edelleen kovat kasvuodotukset. Analyytikoiden tämän vuoden konsensusennusteilla yhtiön EV/EBIT-kerroin on 38x ja P/E-kerrion 46x.
Lue myös tämä: Bittiumin puolustusyksikkö murtautui kansainvälisille markkinoille – tilauskirjat pullistelevat



