Urheiluvälinevalmistaja Amer Sportsin talviurheiluyksikössä on lumisen talven ansiosta kasvupotentiaalia. Yhtiöllä on myös mahdollisuuksia kasvattaa reippaasti kannattavuusmarginaaliaan, uskoo Handelsbanken.
Handelsbanken perustelee aamukatsauksessaan näkemystään talviurheiluyksikön kasvumahdollisuuksista sillä, että Yhdysvalloissa talviurheiluvälineiden vähittäiskauppa nousi tammikuussa lumisemman ja kylmemmän talven ansiosta huikeat 22 prosenttia vuoden takaisesta. Vielä joulukuussa kasvu oli vain 2 prosenttia.
Myös Euroopassa erityisesti Alpeilla talvisää on ollut suotuisa läpi talvikauden ja lunta on keskimääräistä enemmän, minkä vuoksi Handelsbanken uskoo hyvään talviurheiluvälineiden imuun myös vanhalla mantereella.
Pankki arvioi Amer Sportsin talviurheiluvälineiden ennakkotilausten kasvavan tänä vuonna 5 prosenttia. Amer Sports kertoi tilinpäätöstiedotteessaan, että talviurheiluvälineiden vuoden 2012 viimeisen neljänneksen aikana tilausten määrä kasvoi merkittävästi verrattuna neljänteen neljännekseen vuonna 2011.
Talviulkoiluvälineet kuuluvat Talvi ja ulkoilu –segmenttiin, joka teki viime vuonna yli 80 prosenttia yhtiön liikevoitosta. Talviurheiluvälineiden osuus segmentin myynnistä oli noin 35 prosenttia. Handelsbankenin mukaan tänä vuonna segmentti kattaa noin 20 prosenttia koko Amer Sportsin tuotoista.
Talviurheilusegmentin tulosta tukee myös Amer Sportsin tehostamistoimet, jotka laskevat toimitusaikoja ja kiinteitä kustannuksia, parantaen näin marginaaleja ja ennen kaikkea marginaalien tasaisuutta, Handelsbanken arvioi.
Handelsbanken pitää Amer Sportsin arvostustasoa houkuttelevana.” Talviurheilusegmentin marginaalin parantumisen ohella uskomme fitness-divisioonan marginaalien paranevan ja vaate- ja jalkinesegmenttien myynnin kasvavan. Jos Amer yltää yli 10 prosentin liikevoittomarginaaliin vuonna 2015, osakkeen käypä arvo olisi noin 20 euroa”, Handelsbanken toteaa aamuraportissaan.
Toteutuneilla tunnusluvuilla arvioiden Amer Sports ei vaikuta erityisen alhaalle arvostetulta osakkeelta. Amer Sportsin osakkeen arvo on noussut puolen vuoden aikana jo yli 20 prosenttia. Toteutuneella tuloksella laskettu P/E-kerroin on jo lähes 26. Hinta suhteessa tasesubstanssiin on jo lähes 2 vaikka toteutunut oman pääoman tuotto on vain hieman yli 7.
Mikäli Handelsbankenin ennuste yli 10 prosentin liikevoittomarginaalista toteutuu, tarkoittaisi se merkittävää parannusta yhtiön tuloksentekokykyyn, sillä vuonna 2012 liikevoittomarginaali ilman kertaluontoisia eriä oli 6,6 prosenttia.