Vierasblogi: Varovainen sijoittaminen

sijoiitussalkku suojaaminenSijoittaja haluaa aina ensimmäiseksi omaisuutensa arvon säilyvän. Mitä isompia summia sijoitetaan, sitä tärkeämpää on turhien riskien välttäminen. Varovaiseen eli defensiiviseen sijoittamiseen on tullut uusia vaihtoehtoja perinteisen pankkitalletusten rinnalle.

Alla on esitetty eräitä käytännön ratkaisuja, joissa riskitaso kasvaa vaihtoehdosta yksi alkaen.

1. Yrityslainat

Hyvin varovainen sijoittaja panostaa mieluiten kiinteätuottoisiin korkosijoituksiin, kuten yritysten velkapaperit. Niitä maksetaan säännöllisesti ns. kuponkikorkoa, joten tuotto on vakaata ja pääoman säilyminen lähes taattua edellyttäen, että lainan liikkeelle laskenut yritys on vakavarainen eikä joudu maksuvaikeuksiin laina-aikana. Tällainen sijoittaminen on itse asiassa hyvin samankaltaista kuin kiinteistösijoittaminen. Etuna kiinteistöihin nähden on se, ettei omaisuutta tarvitse mitenkään ”hoitaa” eikä veroilmoitusten täyttäminen ja vuokrasopimusten uusiminen tuo lisävaivaa. Kun pelaat kohtuullisella ”velkavivulla” (esim. alle  50 %) saatat päästä kaksinumeroisiin tuottoprosentteihin. Näille apajille pääset jo noin 5 000 euron pääomalla. Ostat yrityslainan, jonka kohde on tunnettu suomalainen yritys ja asetut levollisesti tienaamaan!

2. Sijoittaminen kultaan

Kullan hinta on kuluvana vuonna laskenut noin viidenneksellä, joten on ilmeistä, että kultaan sijoittaminen on nyt melko turvallinen ja todennäköisesti tuottava vaihtoehto. Kullan hinnan laskun syynä on ison ostajan eli Kiinan tilapäinen poistuminen markkinoilta. Kysynnän laskettua hinnan on pakko joustaa. Viime viikkoina kullan hinta on ollut hienoisessa nousussa, joten tilanne saattaa näyttää paremmalta. Kultaan voi sijoittaa eri muodoissa. Vaihtoehtoja ovat arvopaperimuodossa rahastot ja erilaiset raaka-aineindeksit ja ETF:t. Konkreettisin muoto on ostaa kultaharkkoja. Niitä saa useita painoluokkia muutamasta grammasta useimpiin kiloihin. Päätä itse mikä olisi sopivin sijoitusmuoto kultaan tilanteessasi.

Kullan osalta varoituksen sanat ovat kuitenkin paikallaan: Kullan hinta alkaa nousta kunnolla vasta, kun inflaation pelko uudelleen voittaa alaa. Nyt ei kuitenkaan siltä näytä. Tilanne maailmalla saattaa tosin muuttua, jos Kiinan talouskasvu tai USA:nkin talouskasvu viriävät uudelleen vauhtiin?

3. ETF-sijoittaminen

Jos haluaa välttyä yksittäisen yrityksen riskiltä, niin markkinoilta voi ostaa osakkeita ”nippuina” eli ETF-indeksiosuuksina. Turvallisimpia niistä ovat arvo-osakkeista koostuvat indeksiosuudet. Osinkotuotto saattaa olla jopa 4 – 5 prosenttia vuodessa. Näitä tuotteita voi etsiä netistä rahastoperheiden ETF-sivustoilta hakusanalla ”dividend” eli osinko tai ”dividend aristocrat”. Varovaiselle sijoittajalle  parhaiten sopivia ovat isojen yritysten varaan rakennetut osakeniput eli ”fundit”. Nämä sijoitukset ovat kuitenkin alttiina  osakemarkkinoiden riskeille, mutta riskitaso on maltillinen. Parhaat markkinat löytyvät  Saksasta ja USA:sta.

Itse pidän tätä sijoitusmuotoa hyvin mielenkiintoisena. Etsin aktiivisesti ”turvallisia” ja samalla tuottavia toimialoja USA:n laajoilta ETF-markkinoilta. Tiedon hankinta vaatii tietysti sijoitusalan perusteiden hallintaa, finanssienglannin taitoa ja markkinoiden tuntemuksen opiskelua.

4. Varovainen osakesijoittaminen

Turvallisten arvo-osakkeiden hankinta vaatii jo melkoista osaamista. Tavallinen Helsingin pörssin osakesijoittaja etsii arvo-osakkeita osingon ja hinnan perusteella. Osake ei saa olla ”kallis” eli sen hintakertoimen (P/E) pitäisi olla alle 12 tai mieluiten alle 10, jolloin et joudu maksamaan ”goodwill”-arvosta vaan substanssi- eli todellisesta arvosta. Tässä on kuitenkin se vaara, että sorrut ”auringonlaskun” toimialalle yritykseen, jonka tulosnäkymät ovat huonot. Sijoittajan pitää ensimmäisenä etsiä vain kohteita, joiden tulosnäkymät ovat hyvät. Jos tulos ei kasva, niin näkymien on vähintään oltava positiiviset, muutoin edessä on tulosvaroituksia ja negatiivisia tuottoja.

Osakesijoittaja katsoo aina ensiksi eteenpäin ja varmistaa vielä, että aiempi tuloskehitys on ollut kohtalaisen myönteinen tai, että jotain uutta rohkaisevaa on tulossa.  Kun yrityksen tulos paranee ja näkymät ovat positiiviset, niin silloin voi ottaa markkinariskiä valitun kohteen hankinnassa. Markkinariski on tietysti olemassa globaalina uhkana kaikille osakkeille, varsinkin jos kohdemaan talousnäkymät ovat huonot tai muuten vaisut.

Suomessa tilanne on nyt pitkälti edellä kerrotun kaltainen, joten mieluiten ostan osakkeita talouskasvuaan parantavista maista. Kun Kiinassa talouskasvu hidastuu, eivät sijoitukset Kiinaan ole suotavia. Parhaat näkymät ovat tällä hetkellä Japanissa ja USA:ssa. Eurooppa ja erityisesti Saksa saattavat myös menestyä tulevina vuosina. Joka tapauksessa osakeriskiä ottavan on tarkkaan katsottava maa ja valuutta, johon sijoittaa, mikäli haluaa välttyä tarpeettomilta uhkatekijöiltä.

5. Yhteenveto

Varovainen sijoittaminen ei ole itsetarkoitus, vaan keino puolustautua markkinoiden epävarmuutta vastaan. Kesäaikana pörssin kaupankäynti hiipuu ja osakekurssit saattavat sukeltaa viikkokaupalla. Kesäaikaan voi varustautua myymällä osakkeet keväällä ja palaamalla kuvioihin vasta loppusyksystä.  Jos kuitenkaan ei halua jatkuvasti ostaa ja myydä, niin parempi olisi keväällä myydä pois vain sykliset eli suhdanneherkät osakkeet ja pitää defensiiviset.  Jos markkinatilanne syksyllä on suosiollinen, voi talvikautena suosia myös syklisiä osakkeita, kunhan valitsee muuten hyvän yrityksen osakkeita.

6. Lopuksi

Totean vielä, että tämä kirjoitus ei ole mikään sijoitussuositus, vaan enemmänkin allekirjoittaneen omakohtaista ajattelua.

tapio.haavisto@siop.fi

Tapio Haavisto on Suomen Sijoittajaopastus Oy:n toimitusjohtaja ja kokenut sijoittaja. Yritys on neuvonut ja kouluttanut yksityissijoittajia noin 12 vuotta. Haavisto on suorittanut kaksi sijoitusalan ammattitutkintoa eli sijoituspalvelututkinnon sekä sijoitusneuvojan erikoistutkinnon.

www.siop.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli

Kiina – kasvua ja kasvukipuja

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Osakkeiden kurssiralli epäilyttää jo joitakin sijoitusasiantuntijoita