Amerikkalaisen sijoitussivuston kolumnisti Morgan Housel on sitä mieltä, että viisi sijoitusperiaatetta kertoo kaiken oleellisen sijoittamisesta.
Rahoitusteorian oppikirjat antavat varsin monimutkaisen kuvan sijoittamisesta. Housel kiteyttää Motley Fool -verkkosivuston artikkelissaan sijoittamisen taidon kuitenkin muutamaan yksinkertaiseen periaatteeseen.
1. Korkoa korolle tekee rikkaaksi. Korkovaikutuksen teho perustuu kuitenkin aikaan. Sijoittaminen kannattaa siis aloittaa jo nuorena.
2. Osakkeiden tuottoihin vaikuttavista tekijöistä arvostustaso on kaikkein merkittävin. Osakkeiden tulevaisuuden tuotot riippuvat osinkotuotosta, osakekohtaisen tuloksen kasvusta ja osakkeen voittokertoimen (arvostuskertoimen) muutoksesta. Ongelma on vain siinä että arvostuskertoimien muutosten ennustaminen on haastavaa puuhaa.
3. Yksinkertainen on kaunista. Sijoittaja joka laittoi rahansa vuonna 2003 S&P-osakeindeksiin sijoittavaan indeksirahastoon, sai 97 prosentin tuoton vuoden 2012 loppuun mennessä. Samalla ajanjaksolla sijoitusammattilaisten hallinnoima hedgerahasto teki 4,7 prosentin tappiot.
4. Osakemarkkinoiden volatiliteetin todennäköisyys on 100 prosenttia. Aina kun osakemarkkinoilla havaitaan volatiliteettia eli tuottojen vaihtelua, joku huutaa ”Mikä nyt on vikana?”.
Oikeasti mikään ei ole vikana. Tuottojen raju volaliliteetti kuuluu osakesijoittamisen luonteeseen. S&P-osakeindeksin keskimääräinen tuottojen vaihtelu vuodesta 1900 tähän päivään on ollut keskimäärin 23 prosenttia.
5. Sijoitusmaailma on täynnä puoskareita. Suurin osa erilaisten ”sijoitustuotteiden” myyjistä on kiinnostunut vain yhdestä asiasta – sijoittajan omaisuudesta kerättävästä sijoituspalkkiosta.