EU:n kasvavat poliittiset ongelmat aiheuttavat kasvavaa huolta suhdannekehitykselle, arvioi varainhoito- ja sijoituspalveluyhtiö Front kuukausikatsauksessaan.
Frontin mukaan turvapaikanhakija/siirtolaiskriisi ei ole millään tavalla laantunut, vaan lokakuussa EU:n saapui Välimeren yli 220 000 henkeä.
”Paineet rajavalvonnan tehostamiseen ja rajojen sulkemiseen kasvavat samalla, kun useassa maassa sisäpoliittiset jännitteet ovat lisääntyneet. Saksassa liittokansleri Merkelin asema ja suosio on heikentynyt dramaattisesti, kun Saksan ei lopulta millään kykene vastaanottamaan kasvavia tulijamääriä”, Front linjaa.
Saksan ahdinkoa lisää Frontin mukaan se, että useat EU-maat – viimeksi Ruotsi – ilmoittavat myös tilanteen vaikeutumisesta ja Balkanin maiden alueelle kertyy enenevästi Keski-Eurooppaan pyrkijöitä.
Poliittisia paineita lisää vielä Puolen vaalitulos, joka vahvistaa Saksan politiikkaa vastustavan Itäisen Keski-Euroopan blokin syntyä (Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari).
Lisää vettä myllyyn tuo Espanja. Katalonian ilmoitus ryhtyä rakentamaan itsenäisen valtion instituutioita vuoteen 2017 mennessä tuo uuden ongelmapesän EU:lle.
Eikä tässä vielä kaikki. Frontin mukaan Portugalin uusi vähemmistöhallitus on huomattavasti edeltäjäänsä heikompi, ja Iso-Britannia on aloittamassa neuvottelut ”uudesta” EU:sta. ”Vuonna 2017 häämöttää siis mahdollinen Britannian ero EU:sta kansanäänestyksen seurauksena ja Ranskan presidentinvaalit, joissa EU-kriittisen oikeistopuolueen menestys (Le Pen) siirtäisi EU:n ja euron kriisin aivan uudelle tasolle”, Front toteaa.
Ja sitten on vielä se Kreikka.
”Kaiken tämän rinnalla Kreikan velkaongelmat alkavat nousta uudelleen uutisiin, kun on selvinnyt, että Kreikka ei ole toteuttanut juuri lainkaan 3. tervehdyttämisohjelman toimia”, Front toteaa.
Poliittisia ongelmia euroalueella siis riittää. Ainoa taho joka voi tilannetta jollain tavalla helpottaa on Euroopan keskuspankki EKP. ”Kaiken kaikkiaan euroalueen ja EU:n poliittinen kriisi on syvenemässä, eikä tässä tilanteessa ole muita toimijoita kuin EKP, joka voi yrittää helpottaa tilannetta keventämällä rahapolitiikkaa entistäkin enemmän”, Front toteaa.