Rahoitusteoriaa

Oksaharju: Pörssioptiot väärä tapa palkita johtoa

Optio-ohjelmat vastaavat ilmaista lottolappua, väittää Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija Jukka Oksaharju.

Oksaharjun mukaan eri nimikkeillä olevien korvausten rinnalla optio-ohjelmat ovat nykyään useimmiten kaiken pahan alku ja juuri.

”Kohtuullisen palkkion tulisi perustua johtajan oman yksikön kehitykseen, ei koko konsernin menestykseen, jota optio-ohjelmat seuraavat”, osakestrategi toteaa Keskisuomalaisen kolumnissaan.

Oksaharjun mielestä terveessä mallissa ylimmät johtajat omistaisivat johtamansa yhtiön osakkeita omalla rahallaan. ”Silloin he saisivat syödä kakkua, jonka ovat itse leiponeet.”

Optiota puolustetaan usein sillä, että niiden avulla johtajat ja omistajat saadaan puhaltamaan yhteiseen hiileen.

Oksaharjun mukaan tämä on kaukana totuudesta, sillä sikariportaan muotoilemat optio-ohjelmat ovat mallia ”kruunalla voitan, klaavalla häviät”. ”Johtajalla ei ole optioissa pääoman menettämisen vaaraa. Niihin ei ole sijoitettu euroakaan. Moni ottaisi vastaan ilmaisen lottolapunkin. Lipukkeen, jossa on mahdollisuus vain tuottoon. Oikea omistaja joutuu pohtimaan nousupotentiaalin ohella myös riskiä.”

Osakestrategin mukaan palkitsemisessa tulisi ottaa käyttöön malli, jossa koko henkilöstö voisi sijoittaa huokein ehdoin työnantajansa osakkeisiin pitkäjänteisesti. ”Ilmaiseksi saadut ja hierarkisesti jaetut optiot eivät edistä yhteenkuuluvuutta missään organisaatiossa.”

”Pienen piirin ahneutta symboloivat optio-ohjelmat johtavat tilanteisiin, joissa johtajat ottavat äkkirikastumisen toivossa sellaisia riskejä, joita he eivät ottaisi omilla rahoillaan”, Oksaharju lataa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös