Käteisen rahan nosto kauppojen kassoilta yleistyy hitaasti mutta varmasti, kertoo Finanssialan keskusliitto.
”Osin kyse on vielä palvelun tuntemattomuudesta. Kaupoille kyse on palvelutarjonnan laajentamisesta”, FK kertoo tiedotteessaan.
Kaupoista saatava käteinen on hyvä lisäpalvelu samalla kun rahaautomaattiverkosto harvenee. FK:n mukaan automaattiverkoston karsiminen on suoraa seurausta käteisen käytön vähenemisestä maksuvälineenä.
Rahaa voi tällä hetkellä nostaa ainakin S-marketeista, K-kaupoista, R-kioskeista ja Tokmanneilta. FK:n mukaan palvelu on ollut vähitellen laajenevana käytössä vuodesta 2013 alkaen. Osa kaupoista vaatii tuotteen ostamista rahannoston yhteydessä, osalla velvoitetta ei ole.
S-marketista rahaa saavat vain S-pankin asiakkaat. Tokmanneilla, R-kioskeilla ja K-ryhmän kaupoissa pankki- ja korttivalikoima on laajempi.
Vaikka käteisnostot laajenevat kaupan puolelle, maksetaan korteilla jatkuvasti enemmän ja käteistä käytetään vähemmän, FK toteaa. Käteisnostojen määrä laskee siis jatkuvasti.
”Tulevaisuudessa maksamisen trendi tältä osin ei äkillisesti eikä radikaalisti muutu. Maailma muuttuu ja maksaminen sen myötä. Uudet maksamisen innovaatiot tuovat tehokkuutta maksamiseen esimerkiksi lähimaksamisen muodossa”, Finanssialan Keskusliiton korttimaksamisen asiantuntija Kirsi Klepp sanoo.