Maailman tunnetuin sijoittaja Warren Buffett on sanonut, että osakkeista kannattaa olla kiinnostunut silloin, kun muut eivät ole.
Michiganin Yliopiston tekemän kyselyn mukaan peräti 65 % amerikkalaiskuluttajista uskoo maan osakemarkkinoiden nousevan seuraavan vuoden aikana. Lukema on koko mittaushistorian (vuodesta 2002) korkein. Kotitalouksien optimistisuuden kasvu on yleistä osakemarkkinoiden nousukauden loppuvaiheessa ja voi ennakoida laskumarkkinan olevan lähellä.
USA:n osakemarkkinoiden kääntyminen laskuun tarkoittaisi väistämättä myös miinusmerkkisiä osaketuottoja Helsingin pörssissä. Maailman tunnetuin sijoittaja Warren Buffet onkin kertonut, että oikea aika on olla kiinnostunut osakkeista, kun muut eivät ole. Nykymarkkinatilanne näyttää siis vaaralliselta.
Tiistaina markkinoiden huomio Saksan Zew-indeksissä
ZEW-indeksin odotetaan asettuvan tasolle 12,5, elokuun lukeman 10,0 jälkeen. Elokuussa sijoittajista 19,4 % arvioi Saksan talouden kehittyvän myönteisesti seuraavan puolen vuoden aikana. Sitä vastoin 9,4 % odotti talouskasvun heikkenevän.
Osakesijoittajan näkökulmasta mielenkiintoinen kysely oli myös sijoittajien arvio eri osakeindeksien kehityksestä. Elokuussa indekseistä (Stoxx 50, DAX, TecDax, Dow Jones, Nikkei 225, FTSE 100, CAC 40, MIBTel) suurimman kannatuksen nousun puolesta saivat Stoxx 50 (58,5 % nousun puolesta) ja DAX (60,9 % nousun puolesta).
