Algoritmien tekemän itsenäisen kaupankäynnin osuus kaikesta osakekaupasta on häkellyttävän suuri.
Hft-kauppa tulee englannin kielen sanoista high frequency trading ja sillä tarkoitetaan tietokonealgoritmien itsenäisesti käymää kauppaa. Hft-kauppaa käyvät sijoittajat hyödyntävät matemaattisia malleja, joiden tarkoituksena on ennakoida osakkeiden hintavaihteluja. Hft-kaupankäynniksi voidaan määritellä osakekaupat, joissa yhtä kauppaa kohden tehdään yli kymmenen tarjousta.
Kaupankäynti tapahtuu automaattisesti tietokonerobottien toimesta. Algoritmien avulla tapahtuva hft-kaupankäynti on äärimmäisen nopeaa. Ostojen ja myyntien välinen aika voi kestää vain sekunnin murto-osia. Hft-kaupassa positioita ei juuri koskaan pidetä yön yli.
Kauppakohtainen tuotto on alhainen, mutta hft-kaupan kokonaistuotot syntyvätkin valtavasta kaupankäynnin volyymista, eivät yksittäisten kauppojen runsaista tuotoista.
Yhdysvalloissa hft-kaupan huippuvuosi oli 2009, jolloin hft-kaupan osuus oli peräti 60 prosenttia osakekaupoista, kertoo Tekniikka ja talous. Nyt niiden osuus on kuitenkin laskenut alle 50 prosenttiin. Käänne tapahtui viisi vuotta sitten.
Nasdaq Helsingin toimitusjohtajan Henrik Husmanin mukaan Helsingin pörssissä htf-kauppojen osuus on vakiintunut 20-25 prosenttiin. Husmanin mukaan Helsingin pörssissä hft-kauppa lisääntyi nopeasti vuoden 2010 jälkeen, mutta tilanne on ollut vakaa nyt viitisen vuotta.
Hft-algoritmejä käytetään Husmanin mukaan esimerkiksi arbitraasikaupassa, jossa algoritmi ostaa ja myy tiettyä osaketta tavoitellen voittoa osakkeen hintaerolla kahdessa eri pörssissä.
