Oma talous

Verokortti uudistuu – omien tulojen seuraaminen entistä tärkeämpää

Jatkossa verokortissa ei ole enää palkkakauden tulorajoja, vaan yksi tuloraja koko vuodelle.

Valtioneuvoston 4.10. antama asetus aiheuttaa muutoksia verokorttiin.

Ensi vuodesta alkaen sama verokortti käy kaikille palkkatuloille. Kaikki työnantajat käyttävät samaa verokortille laskettua veroprosenttia. Sivutuloille tai eri työnantajille ei enää lasketa eri veroprosenttia.

Jos vuosituloraja ylittyy, työnantaja perii veron lisäprosentin mukaan.

Ensi vuonna riittää, että työntekijä esittää verokortin työnantajalleen. Työnantajan ei enää pidä säilyttää työntekijän verokorttia itsellään. Verokorttia ei jatkossa tarvitse myöskään toimittaa alkuperäisenä, vaan kopio riittää.

Jatkossa on entistä tärkeämpää seurata tuloja vuoden aikana. Työntekijän on hyvä seurata palkkojen kertymistä vuoden aikana erityisesti silloin, jos hänellä on useita työnantajia.

Jos verokortin tuloraja näyttää ylittyvän tai vähennykset muuttuvat, muutosverokortin voi tilata marraskuusta lähtien Verohallinnon verkkopalvelussa OmaVerossa tai puhelimitse.

Lisätietoja verokorttien muutoksista löytyy Verohallinnon internet-sivuilta.

Kommentoi
Ylös
>