Kuluttaja-asiamies Katri Väänäsen mielestä kulutusluottojen ja pikavippien haittoja voitaisiin estää absoluuttisella kustannuskatolla.
Ulosottoon saapui viime vuonna noin 3,4 miljoonaa asiaa, mikä on noin 2,5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, kertoo valtakunnanvoudinvirasto. Eri velallisia ulosotossa oli vuonna 2018 noin 577 000, lisäystä edellisvuoteen oli 3,4 prosenttia. Velallisista luonnollisia henkilöitä oli valtaosa, noin 519 000, ja yrityksiä ja yhteisöjä noin 58 000.
Yksityisoikeudellisten saatavien osuus ulosottoasioista on kasvanut selvästi.
”Tämä johtuu kulutusluottojen ja pikalainojen yleistymisestä, mikä näkyy myös käräjäoikeuksissa riidattomien velkomusasioiden määrän jyrkkänä kasvuna. Kotitalouksien velkaantuminen ja maksuhäiriöt ovat lisääntyneet”, arvioi valtakunnanvouti Juhani Toukola.
Pikavipit ja kulutusluotot ovat siis selkeästi syy ihmisten talousongelmiin. Tähän ongelmaan on nyt puututtu. Eduskunta hyväksyi viime kuussa uuden sääntelyn, jonka mukaan vakuudettomien kulutusluottojen eli pikavippien vuotuinen korko saa olla jatkossa korkeintaan 20 prosenttia. Uusi sääntely koskee 1.9.2019 jälkeen tehtyjä luottosopimuksia.
Poistaako uusi sääntely siis pikavippeihin liitetyt ongelmat?
”Vaikka luottojen korkokatto nyt madaltuu, luotonantajilla on edelleen mahdollisuus kasvattaa kuluja luottojen määriä suurentamalla ja laina-aikoja pidentämällä. Tämä nähtiin jo aikaisemman vuonna 2013 toteutetun korkokattosääntelyn jälkeen”, muistuttaa kuluttaja-asiamies Katri Väänänen blogissaan.
Väänäsen mukaan huomiota herättävää on, että 20 000 euron luotto 15 vuoden maksuajalla kerryttää uudella 20 prosentin korkokatollakin lähes 65 500 euroa takaisinmaksettavaa. Kulujen kasvattamista olisi Väänäsen mukaan voinut hillitä absoluuttisella kustannuskatolla, jota kilpailu- ja kuluttajavirasto ajoi lainsäädäntöön. Tällöin luottokustannukset eivät saisi milloinkaan ylittää alkuperäisen luoton määrää.
Tällainen malli on käytössä Ruotsissa ja Iso-Britanniassa, mutta valitettavasti vastaavaa mallia ei ehditty valmistella lainsäädäntöömme, Väänänen harmittelee.
Vaikka velallisilla olisi mahdollisuus vaatia kohtuuttomien luottokustannusten kohtuullistamista, vain harva tuntee tätä oikeutta eikä osaa vedota siihen.
”Käytännössä velallisen tulisi esittää kohtuullistamisvaatimus saatuaan tuomioistuimelta velkomushaasteen luoton jäätyä maksamatta sopimuksen mukaisesti. Koska velalliset eivät osaa tai uskalla reagoida haasteeseen vaatimuksella luottokustannusten kohtuullistamisesta, tästä seuraa se, että tuomioistuimet vahvistavat jatkuvasti yksipuolisilla tuomioilla velkojan vaatimia kohtuuttoman suuria luottokustannuksia.”
Väänäsen mukaan heikoimmassa asemassa olevien kuluttajien velkakierteen katkaisemiseksi olisikin parannettava tuomioistuinten mahdollisuutta kohtuullistaa viran puolesta eli oma-aloitteisesti kohtuuttomia luottokustannuksia. Tuomioistuinten toimintamahdollisuuksien parantamisella voitaisiin Väänäsen mielestä merkittävästi auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kuluttajia.
”Selvää on, että vakuudettomille pikaisesti saataville luotoille on kysyntää, kun talous joutuu koville vaikkapa elämäntilanteen muutoksen takia. Tällaisessa tilanteessa ei ole oikein käyttää hyväksi kuluttajien ahdinkoa ja vaatia luottoriskiin nähden täysin ylimitoitettuja luottokuluja. Tämän takia yhteiskuntamme pitäisi pystyä tarjoamaan kuluttajille tasapuolisesti kohtuuhintaista sosiaalista luototusta. Nyt tällainen mahdollisuus on vain joissakin kunnissa.”
