Asunnot ja kiinteistöt

Yhä useampi käyttää kiinteistövälittäjää asunnon ostamiseen

Ostotoimeksiannot yleistyvät asuntokaupassa, kertoo Sp-Koti.

Asuntomarkkinoillamme on perinteisesti käytetty kiinteistövälittäjiä vain asuntojen myynnissä. Monissa muissa maissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Englannissa, on yleistä, että ostajalla ja myyjällä on molemmilla omat välittäjänsä asuntokaupassa.

Ilmiö on yleistymässä myös meillä Suomessa.

Yhä useampi suomalainen löytää etsimänsä uuden kodin tai sijoitusasunnon kiinteistönvälittäjän avulla. Sp-Kodissakin ostotoimeksiantosopimuksia tehdään koko ajan yhä enemmän.

”Näyttää siltä, että ostotoimeksiantojen suosio kasvavaa asuntomarkkinoillamme. Meidän asiakkaistamme monet kertovat päätyneensä antamaan uuden kodin tai sijoitusasunnon etsimisen välittäjälle ajanpuutteen takia”, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen.

Rantalaisen mukaan kiireisessä työarjessa tai perheen ruuhkavuosien keskellä ei aika yksinkertaisesti riitä asunnon hankintaan tai kodinvaihtoon kunnolla keskittymiseen.

”Myös vanhukset ja liikuntarajoitteiset, töiden perässä kotipaikkakuntaa vaihtavat tai ulkomailta Suomeen palaavat käyttävät yhä useammin välittäjää uuden kodin etsimisessä. Heillä on harvoin mahdollisuuksia kiertää tutustumassa myynnissä oleviin asuntoihin.”

Rantalaisen mukaan Sp-Kodin asiakkaat ovat myös kertoneet halunneensa ottaa oman välittäjän asunnon valinta- ja ostoprosessiin välttääkseen huonot kaupat.

”Asunnonostajista on tullut varovaisempia ja harkitsevaisempia myös varmasti osin esimerkiksi siksi, että julkisuudessa on jo pitkään puhuttu paljon hometaloista ja vanhojen taloyhtiöiden isoista korjausveloista”, Rantalainen toteaa.

Ostotoimeksianto ei sido asiakasta mihinkään, eikä siinä voi hävitä mitään, sanoo Rantanen.  Hänen mukaansa se vain tarjoaa lisämahdollisuuksia asiakkaan tarpeita ja toiveita vastaavan asunnon löytymiseen.

”Ostotoimeksiantosopimuksella välittäjät etsivät nimenomaisesti vain sellaisia asuntoja, jotka eivät ole vielä myynnissä. Asiakas voi sopimuksessa määritellä hakukriteerit halutessaan jopa kadun tai taloyhtiön tarkkuudella.”

Asiakas voi myös itse etsiä asuntoa samaan aikaan. Jos hän sattuu löytämään sen oikean toisen välitysfirman tai välittäjän valikoimista, ostotoimeksiannon sopimus vain raukeaa. Välittäjä ei lähetä tuolloin laskua asiakkaalle.

Jos taas se oikea uusi koti tai sopiva sijoitusasunto löytyy ostotoimeksiantosopimuksen kautta ja kaupat syntyvät, maksaa ostaja välityspalkkion.

”Kannattaa kuitenkin muistaa, että tässä tilanteessa myyjä on saanut asunnolleen ostajan kuin tarjottimella. Hän välttyy asunnon myyntiinlaittoprosessilta ja välityspalkkiolta”, Rantanen jatkaa. Siksi myyjä on usein valmis huomioimaan tämän hinnassa.

Rantalaisen mukaan monissa tapauksissa asunnon myyjä on ehtinyt pitkään itsekseen miettiä kodin vaihtoa ja asunnon myyntiin laittoa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös