Makrotalous

Ekonomisti huolestui koulutettujen muuttoliikkeestä

muuttoliike Suomi

Luvut suomalaisten muuttoliikkeestä antavat varsin karun kuvan nykytilanteesta, muistuttaa EK:n pääekonomisti.

Suomen kansalaisia muuttaa ulkomaille selvästi enemmän kuin mitä heitä muuttaa Suomeen takaisin, varoittaa Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja ja pääekonomisti Penna Urrila. Muuttotappion haitallisuutta korostaa vielä se, että suhteettoman suuri osa poismuuttajista on korkeasti koulutettuja – siis juuri heitä, joista toivotaan Suomen tulevaisuuden avaintekijöitä.

”Korkeasti koulutettuja Suomen kansalaisia on vuoden 2005 jälkeen jokaisena vuotena muuttanut enemmän ulkomaille kuin heitä on sieltä palannut. Korkeakoulutettujen Suomen kansalaisten muuttotappio on peräti noin 13 000 henkeä vuosina 2005–2017. Tästä luvusta 1000 henkeä on tutkijakoulutuksen saaneita”, Urrila toteaa blogissaan.

Urrilan mukaan Suomen avainosaajien nettomuutto on vuodesta toiseen miinuksella, kun paluuvirta on paljon lähtevää heikompi.

”Suomessa koulutuksensa saaneet huippuosaajat muuttavat ulkomaille, jääden monessa tapauksessa pysyvästi. Vaikka Suomessa on monia etuja asuin- ja työympäristönä, kokonaisuutena emme näyttäydy riittävän houkuttelevana maana takaisinmuuttoa suunnitteleville – emmekä myöskään ulkomaisille avainosaajille.”

Pääekonomistin mielestä tilanne on kestämätön.

”Suomen pitää pystyä houkuttelemaan ulkomaille lähteneitä suomalaisia, kuten myös ulkomaisia korkeakoulutettuja, paljon nykyistä paremmin. Hallitusneuvotteluissa tulisikin miettiä, millä keinoin voimme parantaa Suomen ja suomalaisen työelämän houkuttelevuutta erityisesti korkeasti koulutettujen näkökulmasta?”

Urrilan mielestä Suomessa täytyy vahvistaa dynaamista yhteiskuntaa, kansalaisten tulevaisuudenuskoa ja avointa ilmapiiriä.

”Erinomaisen koulutusjärjestelmän lisäksi tarvitsemme lisää investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Työn verotusta tulisi keventää Ruotsin esimerkin mukaisesti erityisesti asiantuntijatyön palkkatasoilla. Nämä ovat esimerkkejä keinoista, joilla Suomen vetovoimaa takaisinmuuttoa harkitsevien parissa voitaisiin nopeasti parantaa.”

3 kommenttia

3 kommenttia

  1. Avatar

    Ansa Lilja

    7.5.2019 at 20:04

    Ehkäpä ulkomailta löytyy helpommin itseään kiinnostavaa työtä, erikoisosaamista kun ei Suomessa helposti arvosteta varsinkaan palkkanauhassa, eikä niitä vaativampia tehtäviä täällä riitä kaikille halukkaille & kyvykkäille. Tekniikan alalla naiseus on pitkä miinus eikä ura etene, ei ihme ettei koulutusala vedä toiselle sukupuolelle vieläkään vaikka mitä mainoslauseita heitellään. Kannattaisi aloittaa tasa-arvoinen työelämä siellä jo oleville, hyvä viesti kantaa kauas ja tuottaa tulosta, jos sitä oikeasti haluttaisiin. Mielummin ulkomaille kuin kotimaassa työttömänä tai kyynistymässä ei niin mielenkiintoisessa työssä. Jos olisin nuorempi, niin ulkomaille lähtö olisi todellinen vaihtoehto.

  2. Avatar

    Robin

    8.5.2019 at 14:16

    Suomessa puhutaan aivan liian vähän elinkeinorakenteemme heikosta kokonaistuottavuudesta. Saatamme intoilla tehdyn työtunnin “tuottavuudesta”, kun bulkkiteollisuudessa muutama ihminen valvoo automatisoidun prosessin toimintaa, mutta siinä ei ole kyse ihmistyöllä saavutettavasta arvonlisäyksestä, vaan automaatiosta.
    Puhumme kyllä työllisyysasteesta ja työvoiman saatavuudesta, mutta siitä ei puhuta, että ihmisiin tehtyihin panostuksiin nähden Suomen elinkeinorakenne ei ole riittävän tuottava. Meillä on ideologisista syistä ollut tapana valittaa julkisen sektorin tuottavuutta (ja ihan oikein, liikaa työvoimaa saavutettuihin tuloksiin nähden), mutta ongelman ydin on juuri yksityinen sektori. Eurooppalaisittain meillä korkeimmin koulutetuista huomattavan suuri osa työllistyy julkiselle sektorille (tai muuttaa maasta), koska yksityinen sektorimme on alikehittynyttä, epäkiinnostavaa ja kyvytön hyödyntämään korkeaa osaamista – keskimäärin. Yksittäisiä poikkeuksia toki on, mutta koko kuva on ankea.

  3. Avatar

    jaakko

    9.5.2019 at 13:37

    Mun poika muutti pois, kyseli töitä Suomesta. Palkka täällä n 5000e siitä kun vähentää asummisen ja verot, ei jää paljoa jäljelle. Halvemassa maassa saa 4000e kuussa asuminen lähes ilmainen n 200e ja vero 10% ruoka n 4 keraa halvempaa. Ei mikään ihme. Olisin itse kans muuttanut, mutta vaimo ei hyväksynyt, koska oli käynyt vain peruskoulun ja ei mitään kummaa ammatia. Nyt kun olen eläkkeellä, taidan muuttaa Viroon, täällä on niin kallista. No tilalle muuttaa muualta väkeä, joka ei osaa suomenkieltä, eikä mitään ammattia, niin pitäs päättävien huolestua. Ulkolaisten työllisyysaste on 20-30% kun hallitus tähtää 75% on siinä paljon tähdättävää.

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös