Talouden trendit

Maksuhäiriöitä on eniten kolmekymppisillä

Asiakastiedon mukaan yli 380 000 suomalaisella on maksuhäiriö.

Maksuhäiriömerkintöjä oli kesäkuun lopussa yhteensä 382 700 suomalaisella, kertoo Asiakastieto. Vuodessa määrä on kasvanut 4 000 henkilöllä.

Asiakastieto Groupin tilastojen mukaan ongelmallisin ikäryhmä ovat kolmikymppiset, jotka ovat myös aktiivisimpia kuluttajina. Heistä yli 13 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä ja osuus on vuodessa edelleen kasvanut. Pientä kasvua on lähes kaikissa yli 30-vuotiaiden ikäluokissa aina eläkeläisiin saakka.

Liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastieto Groupista pitää hyvänä, että positiivisen luottotietorekisterin perustaminen Suomeen on mukana hallitusohjelmassa ja että positiivisen tiedon tarpeesta ollaan yksimielisiä.

Asiakastieto Group ylläpitää Ruotsissa valtakunnallista positiivista luottorekisteriä ja kokemukset sieltä ovat hyviä. Kattava kokonaiskuva kuluttaja-asiakkaan muista luotoista mahdollistaa paremmat luottopäätökset ja ehkäisee ylivelkaantumista.

”Valitettavasti uuden rekisterin käyttöön saaminen kestää aivan liian pitkään, vähintään 5-7 vuotta. Poliittinen päätöksenteko ja lainvalmistelu vievät ainakin hallituskauden ensimmäisen puolikkaan. Määrittely- ja koodaustyö ovat kokemuksemme mukaan huomattavasti vaativampia kuin esimerkiksi tulorekisterissä, ja senkin rakentaminen vei vuosia”, Muhonen harmittelee.

Muhosen mukaan ylivelkaantumisongelma paisuu niin nopeasti, ettei Suomella ole varaa jäädä odottamaan.

“Nyt täytyy alkaa hyödyntää jo tarjolla olevaa tietoa ja välineitä, joilla kuluttajan maksukyky arvioidaan luotettavasti”, Muhonen painottaa.

Kokonaisuudessaan ylivelkaantumisongelma pahenee, mutta hyvä signaali on se, että nuorten maksuhäiriöt ovat pysyneet laskusuunnassa. Asiakastieto Group kertoi tammikuussa, että nuorimpien aikuisten maksuhäiriöt ovat vähentyneet yhtäjaksoisesti vuodesta 2012 lähtien.

”Maksuhäiriöisiä nuoria on nyt selvästi vähemmän kuin vuosi sitten. Esimerkiksi alle 20-vuotiaista enää 1,3 prosentilla on maksuhäiriömerkintä, kun vielä vuosi sitten osuus oli lähes 1,7 prosenttia. Loivaa laskua näemme tilastoista muissakin alle 30-vuotiaiden ikäluokissa”, Jouni Muhonen kertoo.

Muhosen mukaan luotonantajat ja luottokauppaa käyvät yritykset tunnistavat ikään liittyvät riskit entistä paremmin ja hyödyntävät positiivista luottotietoa.

”Epävarmoilla ja vaihtelevilla tuloilla elävien nuorten kohdalla jo yksi avoin luotto sitoo hyvin todennäköisesti koko vapaan maksuvaran, jolloin uutta luottoa ei kannata myöntää. Kun tämä ymmärretään ja tarjolla olevaa positiivista tietoa aletaan hyödyntää kattavasti, kääntyy maksuhäiriökehitys parempaan suuntaan myös vanhemmissa ikäluokissa”.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Outbound linkkien seuranta

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös