Oma talous

Autoverotus luo luovuutta – muistatko vielä nämä autoverotuksen porsaanreiät?

Vuoden 1958 alussa voimaan astunut autovero on tullut tunnetuksi väliaikaisuudestaan. Alun perin vain vuoden väliaikaiseksi ratkaisuksi kaavailtu vero kolkuttelee jo eläkeikää.

Autoveroa suunniteltiin lähes vuosikymmen. Ensimmäistä kertaa se nousi pöydälle jo vuonna 1951, kun hallitus antoi eduskunnalle esityksen uudesta autoverolaista. Tuolloin vielä valtionvarainvaliokunta hylkäsi lakiesityksen yksimielisesti.

Nämä 60 vuotta autoveroa on tarjonnut suomalaille myös lukuisia erilaisia porsaanreikiä, joita on autoilijoiden toimesta pyritty hyödyntämään jos jonkinlaisin keinoin. Motiivi urakalle on ollut aina yhtä yksinkertainen – hankinta- ja käyttökustannuksien minimoiminen.

Käytetty auto uutta tuplasti kalliimpi

Sotien jälkeisessä Suomessa autojen osto oli rajoitettua, mikä näkyi pitkinä jonotusaikoina uuden auton hankinnalle. Suomella oli merkittävä puute valuutasta ja se rajoitti kovasti tuontikauppaa. Valuutan pelättiin valuvan Suomesta ulkomaille, joten tuontikauppa erillisen luvan.

Ratkaisu ongelmaan löytyi kuitenkin mereltä. Suomalaisten maailmaa kiertävien merimiesten palkat maksettiin valuutassa. Sen vuoksi merimiehet saivat helposti lisenssin auton tuontiin, koska tällöin suomiraha ei karannut ulkomaille.

Merimiehet ottivat tästä ratkaisusta kaiken ilon irti, kuten tekivät myös suomalaiset autokauppiaat. Merimiesten avulla he saivat markkinoille autoja, joiden ostajista ei ollut pulaa. Esimerkiksi ulkomailta tuodusta Volkswagen Kuplasta saatettiin pyytää tuplahintaa suhteessa uuden Suomesta ostettuun Kuplaan verrattuna.

Eri ammattiryhmien valuuttapalkoilla tuotujen autojen määrä oli 1950-luvun Suomessa merkittävä. Parhaimmillaan joka kolmas Suomessa myydyistä uusista länsiautoista oli kiertänyt maahan ulkomailla työskentelevien suomalaisten kautta.

Itä- ja länsiautojen vastakkainasettelua

Takavuosina itäautoja oli Suomen liikenteessä varsin suuri määrä. Osa suomalaisista ajoi itäautolla ideologisista syistä, mutta se ei ollut ainoa syy. Monet liikkuivat itäautoilla myös käytännön syistä.

Vuonna 1961 Suomi liittyi Euroopan vapaakauppaliittoon EFTA:aan. Tämä tarkoitti sitä, että tuontitulleja oli alennettava, mikä taas kiihdytti tuontikauppaa ja valuutan karkaamista maasta. Tätä yritettiin ratkoa sillä, että autokauppaa pyrittiin taas rajoittamaan. Vakuutusyhtiöiden tekemälle automyynnin rahoittamiselle pantiin stoppi, ja osamaksukaupan ehtoja kiristettiin.

Itäautojen kohdalla tämä kiristys tarkoitti 40 prosentin käsirahaa, kun länsiautoilla sama käsiraha oli 60 prosenttia. Lisäksi maksuaikaa itäautoille annettiin 18 kuukautta, kun taas länsiautoille tarjottiin maksimissaan 9 kuukauden maksuaikaa.

Tämä selitti osaltaan itäautojen suosion Suomessa. Itäautoihin sai helposti lainaa, käsirahaa tarvitsi vähemmän ja maksuaikaakin sai enemmän kuin länsiauton hankintaan.

Pakettiautosta farmariksi ja toisin päin

Pakettiautojen tuontirajoitukset Suomeen lakkasivat jo 1950-luvun lopulla, joka sai aikaan omanlaisia ratkaisujaan. Koska pakettiautoja sai hankittua helposti, tätä oljenkortta myös käytettiin ahkerasti.

Osa suomalaisista autoilijoista osti pakettiautoja varustellakseen niistä henkilöautoja. Pakettiautoihin asennettiin takaistuimet ja taakse asennettiin ikkunat. Näistä pakusta henkilöautoksi muutetuista ajoneuvoista joutui maksamaan ajan ja vaivan lisäksi vielä autoveron, mutta toisaalta se myös toimi eräänlaisena ohituskaistana uuden auton hankintaan. Vaihtoehtona olisi ollut jonottaa henkilöautoa.

Toinen ratkaisu oli niin sanottu ”määräaikainen pakettiauto”. Uuden farmariauton saattoi rekisteröidä kolmeksi vuodeksi pakettiautoksi poistamalla takaistuimen sekä vaihtamalla takasivuikkunat lasista peltiin. Tämä ratkaisu oli niinkin suosittua, että joihinkin farmarimalleihin sai jopa tehdastoimituksina tilattua peltiset ikkunat. Kolmen vuoden pakettiautoilun jälkeen pellit sai ottaa takaa pois ja takaistuimet asettaa takaisin paikoilleen, jolloin autoista tuli taas henkilöautoja.

Karvalakkimallit yleistyvät

Autotuonti vapautettiin 1960-luvun alussa, jolloin autokauppa lähti kunnolla käyntiin. Jo vuonna 1965 Suomessa myytiin yli 100 000 kappaletta uusia henkilöautoja. Uusien henkilöautojen hurja menekki sai valtion nostamaan samana vuonna jälleen kerran myös autoverotusta.

Yksi 1960-luvun erikoisuuksista oli ns. karvalakkimallien tuominen Suomeen. Monet maahantuojat tilasivat autot mahdollisimman olemattomilla varusteilla varustettuna Suomeen, jotta autoja verotettaisiin mahdollisimman kevyesti tullauksen yhteydessä.  

Tullauksen jälkeen alkoikin autojen varustelu. Autoihin vaihdettiin Suomessa tehokkaampia akkuja, parempia renkaita ja lämmityslaitteita. Parhaimmillaan jopa uusien autojen tuulilaseja vaihdettiin Suomessa parempilaatuisiin.

Pidempiä lavoja ja korkeampia kattoja

1970-luku toi tullessaan uusia tuulia autoihin. Vuonna 1976 Suomeen rantautunut pieni lava-auto Toyota Timangi sai heti paljon suosiota. Auto oli kuin normaali henkilöauto, mutta siinä oli pieni avolava. Timangin lava oli alun perin vain 2 cm yli verovapauden saavuttamiseksi vaaditun rajan.

Timangin suosio ehti kestää vajaa kaksi vuotta, kunnes viranomaiset keksivät vaatia aiempaa pidempää lavaa autoihin. Uuden standardin mukaan verottoman avolava-auton lavan tulee olla vähintään 185 cm pitkä, kun Timangin lava oli vain 155 cm. Toyota Timangin myynti ja tuonti loppui tämän myötä kuin seinään.

Uusi standardi ei kuitenkaan lannistanut kaikkia, vaan jotkut todellakin alkoivat venyttää pick-upiensa lavoja haluttuun mittaan. Pahimmillaan jatkoa ei tarvinnut tehdä kuin muutamia senttejä, mutta venytysoperaatio oli kuitenkin taloudellisesti kannattava.

Hieman myöhemmin myös pakettiautoillakin alkoi venyttelyt. Tällä kertaa vain korkeussuunnassa. Pakettiautojen tavaratilan tuli olla vähintään 130 cm korkea, joten se vaati henkilöauton mitoissa olevilta pakuilta uutta kattoa. Näin syntyivät ns. suksiboksipakut, joista tunnetuimpia olivat Citroen BX Van ja Mitsubishi Space Van.

Jenkkiauton silpomisella verovapauteen

Ehkä eniten autoharrastajien sydämien päälle on käynyt ilmiö, jossa amerikkalaisista autoista alettiin tekemään lava-autoja. Suomen satamiin alkoi rantautumaan autoja, jotka oli käytännössä tuhottu takaosasta.

Yleensä tuhoaminen tehtiin jo ennen auton lähettämistä Suomeen, mutta jotkut autojen silpomiset tehtiin myös Suomessa. Käytännössä tämä meni siten, että autoliikkeiden asentajat silpoivat autojen takapäätä ja takapenkkejä tullimiesten silmien edessä siten, että osien käyttökelvottomuus varmistui.

Ideana tällä oli se, että avolava-jenkit olisivat huomattavasti halvempia veroiltaan, kuin alkuperäiskuntoiset. Joskus jopa projektikuntoisia lava-autoja tuotiin Suomeen verotussyistä. Tästä syystä Suomessa saattaa tavata esimerkiksi Chevrolet Camaro-urheiluautosta rakennettuihin avolavoihin.

Jenkkiautot ovat tarjonneet myös muunlaisia mahdollisuuksia verokikkailuun. Esimerkiksi 1980-luvun puolivälin ilmiöksi nousi kookkaat amerikkalaiset farmariautot, joiden perässä oli keltamusta 80-lätkä. Tuolloin yli 1800 kilogramman farmareita sai rekisteröidä pakettiautoksi. Farmariauton sisältä oli pehmeä takapenkki joko otettu kokonaan pois, tai joissain tapauksissa korvattu kovalla penkillä, mutta näin saatiin taas autoilun kuluja kevennettyä.

Verokikkailut nykypäivänä

Vielä nykypäivänäkin näkee jonkinlaisia verokikkailuja autojen suhteen, vaikkakin onneksi pahimmat autojen silpomiset tai venyttämiset ovatkin jääneet jo unholaan.

Tämän vuosituhannen ilmiöitä ovat ainakin lava-autoista tehdyt kevyt kuorma-autoversiot. Esimerkiksi Toyota Hiluxista on mahdollisuutta hankkia uutena versio, josta ei kevyt kuorma-autona tarvitse maksaa lainkaan autoveroa.

Toinen yleinen vaihtoehto on tehdä pakettiautosta autoveroton matkailuauto. Tällöin autossa täytyy olla ns. asumistila, kiinteästi asennettu keitin, irrotettavissa oleva pöytä sekä säilytystilaa. Tästä lopputuloksena on matkailuauto, joka näyttää ilmiselvästi pakettiautolta, mutta on veroton.

Melko varmasti tulemme myös tulevaisuudessa näkemään lisää vastaavanlaista luovuutta. Tätä jatkunee niin pitkään, autovero tulee olemaan voimassa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös