
Jenkkipankki Bank of America Merrill Lynch kertoo perjantaina julkaisemassaan tutkimusmuistiossa, että sen tärkein sentimentti-indikaattori on laskenut 2,4 pisteestä 1,3 pisteeseen. Aiheesta kertoo CNBC-sivusto.
Siten indikaattori on laukaissut kontra- eli vastavirtasijoittajan ostosignaalin riskisijoituksille. Pankin ”bull and bear”-Indikaattorin alle kahden painuva pisteluku kertoo sijoittajien suuresta varovaisuudesta, mutta vastavirtasijoittajalle alhainen lukema on ostosignaali.
Pankin mukaan indikaattorin lasku johtuu paitsi pääomien vetämisestä pois kehittyvien markkinoiden korkosijoituksista ja osakkeista niin myös valtiolainojen markkinarallista.
Pankin sentimentti-indikaattori antaa ensimmäisen kerran kontrasijoittajan ostosignaalin ensimmäisen kerran viime tammikuun jälkeen.
Bank of America Merrill Lynch sanoo tutkimusmuistiossaan, että korkosijoituksiin siirtyi viikossa pääomia 12,4 miljardia dollaria ja turvasatamasijoituksena pidettyyn kultaan 1,9 miljardia dollaria. Samalla 7,6 miljardia dollaria häipyi osakemarkkinoilta.
Kuluvan vuoden aikana pääomia on karannut osakemarkkinoilta jo 204 miljardia dollaria.
Viime viikolla kauppasota sai uuden, entistä synkemmän käänteen, kun Kiina ilmoitti asettavansa amerikkaiselle tuonnille 75 miljardin dollarin edestä lisätulleja. Uudet tullit olivat Kiinan vastatoimi USA:n Kiinalle asettamille tuontitulleille ja ne koskevat yhteensä yli 5 000 tuontituotetta ja vaihtelevat 5-10 prosentin välillä.
Tällä viikolla torstaina Kiina kuitenkin kertoi, ettei se suunnittele tällä hetkellä uusia vastatoimia USA:ta vastaan kauppasodassa. Tämä siitä huolimatta, että USA vahvisti keskiviikkona kiinalaistuotteiden lisätullit.
Kiinan kauppaministeriön edustaja Gao Feng peräänkuulutti keskustelevia neuvotteluja, ja neuvotteluosapuolet keskustelevat neuvottelujen jatkamisesta kasvokkain syyskuussa Washingtonissa.