Sijoitusideat

Handelsbanken: Nämä rakennustekniikan yhtiöt hyötyvät EU:n vihreän kehityksen ohjelmasta

Bravida rakennustekniikka talous sijoittaminen
Kuva: Bravida Holding.

Pankki listasi kuusi pohjoismaista yhtiötä, jotka hyötyvät rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseen tähtäävästä EU-ohjelmasta.

Ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvät toimet lisääntyvät tulevaisuudessa, ja Handelsbanken uskoo aamukatsauksessaan teemaan liittyvien palvelujen kysynnän kasvavan.

Esimerkkinä vihreästä vallankumouksesta pankki mainitsee EU:n vihreän kehityksen ohjelman, jonka sisältö antaa lupauksen suoranaisesta ”remonttiaallosta” julkiseen ja yksityiseen rakennuskantaan energiatehokkuuden parantamiseksi.

Pankin mukaan tällä hetkellä alhaalla olevat energiahinnat voivat vähentää halukkuutta investointeihin. Strategia kuitenkin tähtää rakennussektorin aktiviteetin nostamiseen ja pienten sekä keskisuurten yritysten tukemiseen.

EU-maiden rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen vaatii Handelsbankenin mukaan monenlaisia toimia, kuten teknologisten ratkaisujen käyttöönottoa. Tähän tarvitaan esimerkiksi sensoreita ja muita IoT-komponentteja, jotka parantavat rakennusten toiminnallista tehokkuutta. Myös lämmitysratkaisuja pyritään päivittämään vähänpäästöisemmiksi.

Mitä ovat ne pörssiyhtiöt, jotka tästä kehityksestä hyötyvät? Handelsbanken listaa kuusi yhtiötä.

Nibe Industrier

Handelsbanken uskoo, että ruotsalainen lämpöpumppujen valmistaja NIBE hyötyy tilanteesta. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin. Nibe on pohjoismaiden suurin lämmitysjärjestelmiä tuottava yhtiö ja johtava peluri asuinrakennusten lämpöpumppumarkkinoilla.

”Sen ratkaisujen avulla voidaan siirtyä vanhoista fossiilipohjaisista teknologioista uusiin ympäristöystävällisempiin lämmitys- ja jäähdytysratkaisuihin. Yhtiö hyötyy myös julkisten kiinteistöjen puolella kasvavasta kysynnästä ratkaisuilleen”, pankki arvioi.

Niben osake saa Handelsbankenilta ostosuosituksen.

Tunnusluvut:

P/E2020                                       38

P/B                                                4,6

Osinkotuotto                              0,9%

OPOn tuotto                               12,6%

Konsensussuositus                   Vähennä

Rockwool

Tanskalainen Rockwool tuottaa kivivillaeristeitä.  Energiatehokkuuden parantaminen Handelsbankenin mukaan tätä Tanskan pörssiin listattua yhtiötä. Rockwool saa Handelsbankenilta ostosuosituksen.

Tunnusluvut:

P/E2020                                       16,5

P/B                                                1,8

Osinkotuotto                              1,8%

OPOn tuotto                               10,0%

Konsensussuositus                   Lisää

Inwido

Ruotsalainen Inwido valmistaa ikkunoita ja ovia ja on Suomessa tunnettu nimellä Pihla. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin ja se saa Handelsbankenilta pidä-suosituksen.

Tunnusluvut:

P/E2020                                       9,1

P/B                                                0,7

Osinkotuotto                              5,4%

OPOn tuotto                               8,4%

Konsensussuositus                   Lisää

Caverion

Helsingin pörssiin listattu suomalainen Caverion suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää käyttäjäystävällistä ja energiatehokasta kiinteistötekniikkaa sekä teollisuuden palveluita. Handelsbankenin mukaan EU:n ohjelmaan liittyvät toimet voivat myös laukaista tarpeita investoida rakennusten automaatiojärjestelmiin, jota kautta voidaan kontrolloida energian käyttöä.

Nämä toimet voivat tuottaa positiivista aktiviteettia Caverionille. Handelsbankenin suositus Caverionin osakkeelle on osta.

Tunnusluvut:

P/E2020                                       18,6

P/B                                                2,9

Osinkotuotto                              2,7%

OPOn tuotto                               16,4%

Konsensussuositus                   Osta

Bravida

Tarpeet investoida rakennusten automatiojärjestelmiin hyödyttää pankin mukaan myös talotekniseen urakointiin ja palveluihin keskittyvää ruotsalaista Bravidaa. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin ja Handelsbankenin suositus osakkeelle on osta.

Tunnusluvut:

P/E2020                                       14,7

P/B                                                2,4

Osinkotuotto                              3,4

OPOn tuotto                               17,1%

Konsensussuositus                   Lisää

Sweco

Handelsbankenin mukaan kasvava kysyntä vihreämmille infrahankkeille hyödyttää Swecoa, joka on ruotsalainen rakennus-, energia- ja ympäristöalan asiantuntijayritystä. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin ja Pankin suositus osakkeelle on osta.

Tunnusluvut:

P/E2020                                       30

P/B                                                5,2

Osinkotuotto                              2,0

OPOn tuotto                               18,9%

Konsensussuositus                   Lisää

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös