Sijoitussuunnitelman tavoitteena on vähentää hetken mielijohteesta tehtäviä sijoituspäätöksiä, jotka voivat koitua sijoittajalle kalliiksi.
Sijoitussuunnitelma tulee rakentaa niin, että se on mahdollisimman staattinen ja näin ollen sitä ei tarvitse usein päivittää. Sijoitussuunnitelma kuitenkin päivitetään tilanteissa, joissa elämäntilanne tai tavoitteet muuttuvat olennaisesti. Silloin aiemmassa sijoitussuunnitelmassa pysyminen ei ole järkevää tai edes mahdollista.
Sijoitussuunnitelman laatimisessa sijoittajan tulee miettiä ainakin seuraavia kysymyksiä:
- Minkä osuuden nettovarallisuudestani haluan sijoittaa?
- Kuinka suuren sijoitustoimintaan liittyvän tappion talouteni kestää ilman, että se vaikuttaa elintasooni?
- Milloin tarvitsen sijoittamani varat?
- Mikä on tuottotavoitteeni?
- Mikä on sijoitusosaamiseni? Onko minulla erityisosaamista, jota voin hyödyntää?
- Miten hallitsen sijoittamiseen liittyviä riskejä?
- Kuinka paljon käytän aikaa sijoitustoimintaani?
Sijoittajan tulee aluksi kartoittaa sijoitustoimintaan käytettävien varojen määrä. Tämä on hyvä aloittaa laskemalla nettovarallisuus, joka saadaan vähentämällä kokonaisvarallisuudesta velat. Suomalaisilla oma asunto muodostaa yleensä ison osan nettovarallisuudesta.
Sijoittajan tulee jättää tietty osuus varoista puskuriksi pankkitilille tulevia menoja varten. Suositeltava summa on noin kolmen kuukauden säännöllisten menojen osuus. Reaalinen korkotaso suhteessa osakemarkkinoiden (ja muiden riskisten omaisuusluokkien) houkuttelevuuteen vaikuttaa siihen, kuinka hyvä vaihtoehto pankkitili on varoille.
Pankkitilin reaalisella korolla tarkoitetaan pankkitilin korkoa, kun siitä on vähennetty inflaatio. Jos esimerkiksi pankkitilin korko on 0,25 prosenttia ja inflaatio on prosentin, reaalinen korko on -0,75 prosenttia. Kyseisessä tapauksessa tallettajan varojen ostovoima heikkenee pankkitilillä, koska kuluttajahinnat (inflaatio) nousevat prosentin vuodessa ja tallettajan varat kasvavat vain 0,25 prosenttia.
Sijoittaja arvioi myös, paljonko kuukausittaisista ja vuotuisista tuloista jää menojen jälkeen sijoitettavaa. Menojen hallinta on keskeisessä roolissa varallisuuden kartuttamisessa. Sijoittamiseen saatavien varojen alkuperä on yleensä pitkäjänteisen säästämisen tulosta. Yksi säästämisen keino on siirtää tietyin väliajoin esimerkiksi kerran kuukaudessa osuus nettotuloista toiselle tilille sekä sijoittaa siirretyt varat.
Riskien hallitsemiseksi sijoitustoimintaan kannattaa käyttää pääasiassa säästöön jääneitä ylimääräisiä varoja. Tämä koskee erityisesti sijoituksia, joihin kohdistuu suuri riskin niiden arvonvaihtelun suhteen. Niitä ovat muun muassa osakesijoitukset, joiden arvo voi muuttua huomattavasti lyhyellä aikavälillä.
Sijoittajan tulee miettiä rahallisen elintason lisäksi henkistä hyvinvointia. Kyky käsitellä riskiä on yksilökohtainen ominaisuus. Joillekin suuret liikkeet osakemarkkinoilla saattavat aiheuttaa stressiä, joka heikentää yleistä hyvinvointia. Toisille sitä vastoin suuret vaihtelut osakemarkkinoilla voivat olla jopa hyvinvointia parantava tekijä arvonvaihteluiden tuodessa jännitystä elämään. Kattavalla osakkeiden ja omaisuusluokkien välisellä hajautuksella sijoittaja varmistaa, että todennäköisyys kaikkien varojen menettämiseen on erittäin pieni.
Sijoitushorisontti vaikuttaa olennaisesti allokaatioon
Sijoitustoimintaa aloitettaessa on tärkeä määrittää sijoitushorisontti. Sijoittajan tulee etukäteen miettiä, milloin hänellä on tulossa menoja, jotka voivat vaatia sijoitusten myyntejä. Sijoitushorisontin pituus määrittelee olennaisesti myös sijoitustoiminnassa käytettävät sijoitusinstrumentit.
Mitä pidempi sijoitushorisontti on, sitä suurempi osuus varoista voidaan sijoittaa osakemarkkinoille. Lyhyempi sijoitushorisontti sitä vastoin tarkoittaa yleensä suurempaa osuutta matalamman riskin korkosijoituksissa.
Lyhyellä aikavälillä osakesijoitukset voivat tuottaa suuria tappioita ja näin ollen olla korkosijoituksia heikompi vaihtoehto, mutta pitkällä aikavälillä ne tuottavat todennäköisemmin korkosijoituksia paremmin. Sijoittajan ikä vaikuttaa olennaisesti sijoitushorisontin pituuteen. Yleinen sääntö on, että osakkeisiin kannattaa sijoittaa prosentuaalisesti 100-ikä (vuosina) salkun kokonaisvarallisuudesta.
Sijoittajan tulee määrittää itselleen tuottotavoite oman riskinsietokyvyn ja sijoitushorisontin perusteella. Mitä enemmän sijoittaja kestää riskiä ja on halukas kantamaan riskiä ja mitä pidempi sijoitushorisontti on, sitä korkeampi voi sijoittajan tuottotavoite olla.
Tuottotavoitteen osalta sijoittajan kannattaa olla realisti. Osakemarkkinat ovat tuottaneet pitkällä aikavälillä noin 10 prosenttia vuositasolla ja korkotuotteet noin viisi prosenttia vuositasolla. Näin ollen historian perusteella sijoitussalkku, jossa on 50 prosenttia osakkeita ja 50 prosenttia korkoja, tuottaa pitkällä aikavälillä noin 7,5 prosenttia. Sijoittajan tulee myös miettiä omaa tuottotavoitetta suhteessa riskinsietokykyyn ja vallitsevaan markkinatilanteeseen. Esimerkiksi nykyisessä matalassa korkoympäristössä viiden prosentin tuotto-odotus on mahdollinen länsimaiden korkomarkkinoilla ainoastaan kantamalla huomattavaa luottoriskiä.
Lisäksi sijoittajan tulee huomioida vaihtoehtoisten sijoitus- ja säästämiskohteiden tuotto-odotus sekä inflaatio tuottotavoitteessa. Otetaan esimerkkinä tilanne, jossa yleinen korkotaso on nollassa ja inflaatio on esimerkiksi prosentin. Kyseisen kaltaisessa tilanteessa tilillä olevat varat eivät tuota, mutta myös rahan arvo heikkenee hitaasti. Tämä tarkoittaa sitä, että sijoittajat tyytyvät historiallisesti keskimääräistä matalampiin nimellisiin tuottoihin verrattuna tilanteeseen, jossa korkotaso ja inflaatio olisivat esimerkiksi neljän prosentin tasolla. Sijoittajan kannattaa siis analysoida eri sijoituskohteiden riskipreemioita sekä reaalituottoja, sillä ne huomioivat riskin otosta saatavan korvauksen sekä rahan arvon muutokset.
Sijoitussuunnitelman laatimisen yhteydessä sijoittajan kannattaa myös miettiä omaa osaamistaan sijoitusasioissa sekä omaan profiilinsa sopivaa riskienhallintaa.
Mikäli sijoitusosaamisessa on puutteita tai kiireisen elämän vuoksi markkinoiden seuraamiseen ei ole aikaa, on hyvä miettiä sijoitustoiminnan ulkoistamista jollekin toiselle taholle. Tässä kysymykseen tulevat lähinnä pankit ja pankkiiriliikkeet. Alan asiantuntijatarjonnassa on suuria eroja, joten sijoittajan kannattaa arvioida asiantuntijan koulutus, työkokemus ja muu osaaminen. Lisäksi on tärkeä arvioida, onko asiantuntija aidosti asiakkaan puolella, vai onko asiantuntijan tavoite ainoastaan myydä tuotteita.
Sijoitusten riskienhallinnan tukipilari on hajauttaminen
Riski ja tuotto kulkevat sijoitustoiminnassa käsi kädessä. Mitä suurempi sijoituskohteen riski on, sitä korkeampi tuotto-odotuksen tulee olla, jotta sijoittaja valitsee kohteen salkkuunsa. Hajauttaminen on sijoitustoiminnan ainoa ilmainen lounas. Hajauttamalla useaan eri sijoituskohteeseen päästään lopputulokseen, jossa salkun riski on yksittäistä sijoituskohdetta pienempi, mutta odotettu tuotto voi olla yhtä korkea.
Sijoittajan tulee riskin näkökulmasta hajauttaa sijoituksensa niin omaisuusluokkien välillä kuin omaisuusluokkien sisällä. Omaisuusluokkien välinen hajauttaminen tarkoittaa sijoittamista muun muassa osakkeisiin, korkotuotteisiin ja kiinteistöihin. Omaisuusluokkien välinen hajauttaminen pienentää salkun kokonaisriskiä selvästi omaisuusluokkien sisäistä hajauttamista paremmin.
Omaisuusluokkien sisällä sijoituskohteet tulee hajauttaa niin, että kohteiden välinen korrelaatio on matala. Osakkeissa tämä tarkoittaa muun muassa hajauttamista eri sektoreille ja maantieteellisille alueille.
Sijoitustoiminta vie huomattavan paljon aikaa, kun huomioidaan alan opiskelu ja markkinoiden seuraaminen. Sijoittajan tulee miettiä, saako hän käytetylle ajalleen korvausta korkeampina tuottoina. Toisaalta sijoittaminen opettaa myös muilla elämänalueilla kuten yrittämisessä ja liike-elämässä tarvittavia taitoja, joita on vaikeampi mitata rahassa.
