Vaikuttaa siltä, että bitcoin on tullut jäädäkseen.

Bitcoin herättää paljon mielenkiintoa, mutta läheskään kaikki sijoittajat eivät ymmärrä bitcoinia sijoituskohteena. Mitkä tekijät ajavat bitcoinin hintaa ja pystyykö tulevaa hintakehitystä mitenkään ennakoimaan?
Alla kolme bitcoinin lähiajan arvostukseen vaikuttavaa tekijää.
1. Bitcoinin käyttöönotto
Suomesta käsin tarkasteltuna voi olla vaikea käsittää miksi suuret massat siirtyisivät käyttämään bitcoinia vaihdannan välineenä.
Syy piilee psykologiassa. Toistaiseksi euro on toiminut oikein hyvin. Valuutta on vakaa, maksut saa maksettua suhteellisen helposti eikä korkotasokaan ole ongelma. Tällaista taustaa vasten bitcoinin näyttäytyy lähinnä spekulatiiviselta omaisuuserältä, ei aitona vaihdannan välineenä.
Kehittyvien maiden kansalaisten kohtaama todellisuus on erilainen. Paikallinen FIAT-valuutta ei ole vakaa ja maiden rajat ylittävien transaktioiden kustannus on merkittävä.
Vuosikymmeniä jatkunut hallinnon korruptio yhteydessä rahan painamisen tuomaan ja merkittävän kokoiseen inflaatioon luo epäluottamusta maan omaa valuuttaa kohtaan. Tällaista taustaa vasten bitcoinin käyttöarvo avautuu jo toisella tavalla.
Nämä ovat argumentit ja molemmat ovat totta. Bitcoin on yksille aito vaihdannan väline, kun se on toisille puhdas sijoituskohde. Kysymys kuuluukin, kuinka paljon bitcoinia käytetään aitona vaihdannan välineenä ja se on asia, jota voidaan ainakin yrittää mitata.
Chainanalysis on lohkoketjudatan analysointiin erikoistunut yritys, joka lähestyy tätä perusongelmaa painotuskertoimien kautta. Suurimmat transaktiovolyymit löytyvät rikkaista ja kehittyneistä maista, mutta mitä jos analyysissä huomioi ja painottaa sellaisia asioita kuin ostovoima ja internetin saatavuus?
Edellä mainitut tekijät huomioiva Global Crypto Adaption Index kertoo raketin lailla kasvavasta globaalista kryptovaluuttojen käyttöönotosta. Toisaalta kryptovaluuttoja käytetään yhä useammassa maassa, toisaalta käytöstä tulee yhä yleisempää saman maan sisällä.
Kyllä, bitcoinin virallistaminen El Salvadorissa on merkittävä askel, mutta kyse on myös Vietnamista, Intiasta ja Pakistanista. Bitcoinin käyttöönotto etenee vauhdilla ja se vaikuttaa bitcoinin kysyntään ja sitä kautta hintaan.
2. Bitcoiniin perustuvat pörssinoteeratut rahastot
Bitcoinin käyttöönoton helppoudesta voidaan olla montaa mieltä. Toisaalta kuka tahansa voi hankkia itselleen kryptolompakon ja ostaa bitcoinia olipa missä päin maailmaa tahansa.
Toisaalta maailmasta löytyy monia sijoittajia, joille tuo prosessi on aivan liian monimutkainen. Bitcoinin päälle rakennetun pörssinoteetatun tuotteen edut ovat selvät. On kyse sitten bitcoinin päälle rakennetusta minifutuurista tai pörssinoteeratusta rahastosta, saa kaiken samaan paikkaan.
Samaan paikkaan saaminen helpottaa elämää. Sijoituskokonaisuuden näkee yhdestä paikasta ja veronalaisten tuottojen ilmoittaminen verottajalle, on entistä yksinkertaisempi prosessi.
Osittain näistä syistä, on bitcoinin päälle rakennettuja pörssinoteerattuja rahastoja pyritty saamaan Yhdysvaltojen markkinoille jo vuosien ajan. Yhdysvaltojen säätelyviranomainen SEC ei ole vielä antanut lupaa bitcoin-pohjaiselle pörssinoteeratulle rahastolle, mutta paine kasvaa.
Painetta tuo se, että sijoittaminen on jo nyt mahdollista Kanadaan rekisteröityjen pörssinoteerattujen rahastojen kautta. Samalla yhdysvaltalaisten valvontaviranomaisen pöydällä olevien hakemusten määrä jatkaa kasvuaan.
Analyytikot pitävät mahdollisena, että bitcoiniin perustuvat pörssinoteeratut rahastot hyväksyttäisiin jo tämän kuun aikana.
Rahastojen hyväksyminen nostaisi kysyntää ja vaikuttaisi positiivisesti bitcoinin hintaan.
3. Kiinan tilanne
Historiallisesti Kiinalla on ollut kyky liikuttaa bitcoinin kurssia ja rajujen kurssipudotusten takana on usein Kiinaan liittyvät uutiset. Uutisia on ollut vuosien saatossa enemmänkin.
Vuonna 2013 Kiina kielsi pankkejaan hoitamasta bitcoiniin liittyviä tilisiirtoja. Vuonna 2017 kiellettiin uusien kryptovaluuttoihin perustuva varainkeruu eli löyhästi osakeantia vastaava initial coin offering. Samana vuonna kiellettiin myös kiinalaiset kryptovaluuttapörssit.
Vuonna 2019 Kiina asetti bitcoinin louhinnan epätoivotuksi toimialaksi ja tämän vuoden toukokuussa Kiina kielsi bitcoinin louhinnan. Viimeisempänä askeleena ovat tulleet totaaliset kaupankäyntikiellot. Kaikkikryptovaluuttoja sisältävä kaupankäynti täyttää nyt talousrikoksen tunnusmerkit
Totaalikieltojen positiivisena puolena voisi pitää sitä, että kun kaikki on jo tehty, ei mitään enää voida tehdä. Poliittinen riski siis laskee, mutta Kiina pysyy silti tapetilla ja tulee jatkossakin vaikuttamaan bitcoinin arvoon.
Yhtenä huolenaiheena on rahoitusvaikeuksiin joutuneen massiivisen kokoisen Kiinan Evergranden tilanne.
Puolet dollariin sidotun tetherin vakuuksista on lyhytaikaisissa yrityslainoissa, ja nyt spekuloidaan sillä voiko Evergranden tilanne vaikuttaa näiden vakuuksien kautta kryptomarkkinaan laajemminkin.
Isot ongelmat toisivat laskupainetta myös bitcoiniin.
Bitcoiniin sijoittaminen minifutuurien kautta
Bitcoiniin ei ole pakko sijoittaa suoraan sillä tarjolla on muitakin vaihtoehtoja.
Ostamisen helppouden lisäksi sijoittajalle tarjoutuu minifutuureissa kätevä työkalu hyödyntämään bitcoiniamyös laskeviin kursseihin.
Lue lisää siitä minkälaisia etuja bitcoin-minifutuureilla on suoraan omistamiseen verrattuna.
Katso Vontobelin Suomeen juuri lanseeraamat uudet bitcoin minifutuurit:

Tärkeä tiedote
Tämä ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot tässä mainituista kaupankäyntituotteista (arvopapereista), erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa. Liikkeeseenlaskuesite ja lopulliset ehdot muodostavat arvopapereiden sitovat myyntiasiakirjat, ja ne ovat saatavilla tuotelinkkien alla. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa https://prospectus.vontobel.com ja ne ovatsaatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitettä ei tule tulkita ostosuositukseksi. Arvopaperit eivät ole yksinkertaisia tuotteita ja niitä saattaa olla vaikea ymmärtää.
Näitä tietoja saa levittää tai julkaista vain maissa, joissa niiden levittäminen tai julkaiseminen on sallittua sovellettavan lain mukaan. Kuten asiaa koskevassa ohjelmaesitteessä todetaan, näissä tiedoissa mainittujen arvopapereiden jakeluun sovelletaan rajoituksia tietyillä oikeudenkäyttöalueilla.
Tiedoksi lukijoille: Tämä on sponsoroitu artikkeli, joka sisältää SalkunRakentajan markkinointikumppanin sivuille linkkejä.
