Neuvottelijan jaksossa Stefan Törnqvist (yrittäjä, DI, KTM) kertoo jo vuonna 2014 kirjoittamansa vision miten Suomen tulisi toimia omaan infrastruktuuriin sijoittaen, veroasteitaan laskien ja kilpailukykyään korjaten mikäli meistä tulee liittovaltion osa.
Törnqvist osallistui Euron tulevaisuus – Suomen vaihtoehdot (Libera, 2014) kirjan kirjoittamiseen sekä elvytysrahaston faktapaketin julkaisemiseen muun muassa Tuomas Malisen ja Peter Nybergin kanssa. Hän pohtii jaksossa myös mihin skenaarioihin elvyttämisen maailmanennätys voi johtaa inflaation ja kuplien puhkeamisen osalta ja kuinka taas esimerkiksi Schillerin P/E:n mukaan osakekupla ei ole kuitenkaan all time high-tasolla.
Jaksossa vastataan myös #neuvottelija-yhteisön kysymyksiin kuten onko elvtyspaketin liittovaltiovelka vain EKP:n testipallo totaaliselle monetisoinnille esimerkiksi ikuisten korottomien velkojen oston kautta.
Stefan Törnqvist asuu Kirkkonummella, jossa omaa pihaan saa autot, grillit ja lapset. Hän on myös ehdokkaana kokoomuksen listalla numerolla 218.
00:00-01:22 Kuplien maailmanennätys, koroton riski, miksi eturyhmät ovat tyytyväisiä euroon sekä verot alas ja kansallisvarallisuus ylös jos mennään liittovaltioon
01:23-37:10 Stefan Törnqvist ja Sami Miettinen keskustelevat Liberan kirjastaan, pelastusrahasto-liikkeestä sekä kuplataloudesta
Tykkää, tilaa ja katso kaikki jaksot: https://www.youtube.com/samimiettinen
Spotify: https://open.spotify.com/show/4wzO1ZK…
Apple podcasts: https://podcasts.apple.com/us/podcast…
RSS: https://anchor.fm/s/12cf31d8/podcast/rss
Kaikki jaksot ja etsi-funktio: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija
Sami Miettinen Twitterissä: https://twitter.com/samimiettinen
Ernst Grönblom Twitterissä: https://twitter.com/ernstgronblom#neuvottelija
Instagramissa: https://www.instagram.com/neuvottelija
Facebook – liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvo…