Kasvuosakkeet

Pankki: Lääketeollisuusyhtiö Elekta arvostuskertoimiltaan houkutteleva osake

Ruotsalainen Elekta valmiina jättämään pahimman taakseen, arvioi Handelshankenin analyytikko.

Elekta on syövän ja aivosairauksien hoidon ratkaisuihin erikoistunut ruotsalainen lääketeollisuusyhtiö, jonka liikevaihto viime vuonna oli 13,7 miljardia kruunua. Yhtiö on globaali markkinajohtaja syövän hoidossa käytettävissä sädehoitolaitteissa ja neurokirurgisessa teknologiassa.

Viime vuosi sujui yhtiöltä vahvasti. Liikevoitto nousi 1,7 miljardiin kruunuun edellisvuoden 1,66 miljardista kruunusta. Osakekohtainen tulos kasvoi edellisvuoden 2,8 kruunusta 3,3 kruunuun. Yhtiö ylsi 16 prosentin oman pääoman tuottoon.

Yhtiön osakekurssi on kuitenkin tullut voimakkaasti alas viimeisen vuoden aikana, jolloin osakkeen arvosta on sulanut 25 prosenttia eli neljännes. Yhtiön osakekohtainen tulos laski vuonna 2020 rajusti: vuoden 2019 osakekohtainen tulos oli 3,1 kruunua, mutta seuraavana vuonna osakekohtainen tulos jäi 2,8 kruunuun.

Handelsbankenin analyytikko Mattias Häggblom kertoo pankin aamukatsauksessa, että Elektan vertailuluvut olivat helpot, joten pankki odotti EMEA-alueen liiketoiminnasta 12 prosentin orgaanista kasvua. Yhtiö kuitenkin yllätti 24 prosentin kasvulla.

Analyytikon mukaan yhtiön ohjeistus kasvusta ja bruttomarginaalista oli varovaisen myönteinen.

”Me laskimme 2021/22-tuloskauden bruttomarginaalin ennusteitamme tarjontaketjun häiriöiden takia. Uskomme marginaalipaineiden jäävän kuitenkin väliaikaisiksi.”

Häggblomin mukaan Elektan lähiajan näkymät ovat epäselvät, mutta pidemmän päälle näkymä on myönteinen.

”Uskomme marginaalien mahdollisesti saavuttaneen pohjat, ja makrotalouden myötätuuli tukee yhtiön tilauskantaa. Lisäksi nykyinen osakkeen arvostus vaikuttaa mielestämme houkuttelevalta”, analyytikko toteaa.

Kuluvan vuoden konsensusennusteilla Elektan P/E-kerroin on 28x, mikä on alhaisempi kuin viime vuosina. EV/ Ebitda-kerroin on 12,5x.

Handelsbankenin suositus Elektan osakkeelle on edelleen osta ja osakkeen tavoitehinta on 120 kruunua. Viimeisin kurssinoteeraus on 82 kruunua, joten osakkeessa on tuhti nousuvara Handelsbankenin tavoitehinnalla.

Analyytikoiden konsensuksen mukainen tavoitehinta osakkeelle on 96 kruunua. Yhtiötä seuraa 12 analyytikkoa, joista kolme antaa osakkeelle ostosuosituksen, neljän suositus on pidä, neljän suositus on vähennä ja yhden suositus on myy.

Lue myös tämä: Tecnotree nosti kannattavuutensa uuteen ennätykseensä ja tilauskirjat pullistelevat

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös