Puuilo on suomalainen myymäläketju, joka on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkien ruokaan ja -tuotteisiin. Puuilolla on eri puolilla Suomea yli 30 myymälää ja verkkokauppa, joka on tärkeä osa Puuilon monikanavaista liiketoimintamallia. Yhtiö listautui Helsingin pörssiin kesäkuussa 2021.
Omia osakkeita hankitaan yhdessä tai useammassa erässä enintään 315 000 kappaletta, mikä vastaa noin 0,37 prosenttia yhtiön kokonaisosakemäärästä, joka on 84,8 miljoonaa osaketta. Osakkeiden hankintaan käytetään yhtiön vapaata omaa pääomaa. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan.
Omien osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan 20.6.2022 ja päätetään viimeistään 29.7.2022. Painava taloudellinen syy osakkeiden hankintaan on, että niitä käytetään Puuilon osakepohjaisten kannustinjärjestelmien mukaisiin maksuihin.
Hallitus on valtuutettu päättämään enintään 8,48 miljoonan osakkeen eli 10 prosentin osuuden osakemäärästä omien osakkeiden hankkimisesta. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun asti, kuitenkin enintään 31.7.2023 saakka.
Perjantaina Puuilon osakkeilla tehtiin Helsingin pörssissä suuri blokkikauppa, kun iltapäivällä toteutetussa kaupassa 300 000 Puuilon osaketta vaihtoi omistajaa 4,8 euron kauppahinnalla. Kaupan kokonaisarvo oli 1,44 miljoonaa euroa.
Yhtiön liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa 0,8 prosenttia vertailukaudesta ja oli 58,9 miljoonaa euroa. Liikevoitto laski 7,3 miljoonasta eurosta 5,9 miljoonaan euroon.
Ensimmäinen neljännes oli Puuilolle haasteellinen poikkeavan toimintaympäristön takia, kertoi yhtiön toimitusjohtaja Juha Saarela tulosraportin yhteydessä.
”Viime vuoden keväällä ja kesällä ilmeni merkittäviä riskitekijöitä toimitusketjuissa. Tämän seurauksena lähdimme kasvattamaan erityisesti omien tuotteiden tilausmääriä ja varastotasoja. Tämä tehtiin, jotta varmistimme tavaran riittävyyden tälle vuodelle. Varastotasoja kasvattivat myös strategiamme mukainen omien tuotemerkkien määrän lisääminen. Kevätsesongin startti ei kuitenkaan sujunut odotetusti, koska huhtikuulle saakka jatkunut talvi viivästytti kevätkaupan alkua. Tämä johti kohonneisiin varastointikustannuksiin ja vaikutti tätä kautta myyntikatteeseen”, Saarela kertoi.
Toimitusjohtajan mukaan myyntikatteeseen vaikuttivat myös rajusti kasvaneet poltto- ja raaka-aineiden hinnat. Helmikuun lopussa alkoi Ukrainan sota, joka Saarelan mukaan ”lisäsi kierroksia hintainflaatioon ja synkensi kuluttajien luottamusta ja ostohaluja”.
Puuilo ennustaa liikevaihdon kasvun jäävän kuluvalla tilikaudella pitkän aikavälin vuotuisen kasvutavoitteen alapuolelle. Yhtiön kasvutavoitteena on kasvattaa liikevaihtoa orgaanisesti yli 10 prosenttia vuosittain. Euromääräisen oikaistun liikevoiton Puuilo ennustaa olevan 35–45 miljoonaa euroa.
Ennusteeseen liittyy epävarmuustekijöitä koronapandemian kehittymisen, Ukrainan sodan, korkojen nousun, inflaatiokehityksen ja siitä johtuvan ostovoiman alenemisen johdosta.
Yhtiö muutti tulosohjeistustaan toukokuun lopussa. Aiemmin yhtiö ennusti liikevaihdon ja euromääräisen, oikaistun liikevoiton kasvavan verrattuna tilikauteen 2021.