Takaisinosto-ohjelma koskee enintään 11 miljoonaa osaketta.
Yritys saattaa tuhota yrityksen omistaja-arvoa pitkällä aikavälillä omien osakkeiden ostopäätöksillä.
Ylikapitalisoitunut Sampo palauttaa pääomia omistajilleen osinkojen lisäksi myös omia osakkeitaan ostamalla.
Jos yrityksen kassa pullottaa, eikä tuottavia investointikohteita ole, on laiska pääoma pantava liikkeelle.
Elintarvikevalmistaja Fodelian hallitus on päättänyt aloittaa omien osakkeiden hankinnan.
Nordean omistajien ei tarvitse tyytyä vain hyvään osinkotuottoon.
Omien osakkeiden ostamiselle on selkeät syyt, kertoo sijoittaja ja sijoituskirjailija Heikki Keskiväli.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oy:n hallitus päätti varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella aloittaa yhtiön omien osakkeiden hankinnan.
Nokia aloittaa jälleen omien osakkeiden ostot massiiviseksi painuneesta kassastaan.
Apple istuu valtavan kassan päällä. Se on myös valmis jakamaan sitä omistajilleen.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oy:n hallitus päätti varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen perusteella aloittaa yhtiön omien osakkeiden hankinnan.
Peliyhtiö Roviolla on vahva kassa ja kohtuullisen alhainen osakkeen arvostustaso.
Fiskarsin hallitus on päättänyt nostaa 16. maaliskuuta 2022 pidetyn yhtiökokouksen antaman valtuutuksen nojalla hankittavien omien osakkeiden määrää 300 000 osakkeella.
Puuilon hallitus on päättänyt käyttää toukokuussa pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämää valtuutusta hankkia yhtiön omia osakkeita.
Finanssikonserni purkaa edelleen ylipaisunutta tasettaan.
Finanssikonserni Sampo käyttää saamansa myyntitulot omien osakkeiden ostojen jatkamiseen.
Finanssikonserni Sammon hallitus on tänään päättänyt uudesta osakkeiden osto-ohjelmasta.
Tutkimuksen mukaan osto-ohjelmien hyödyt ovat moninaisia.
Parhailla pitkän aikavälin sijoituksille on ominaista ”mestarillinen pääoman käyttö”, kertoo sijoittaja ja sijoituskirjailija Heikki Keskiväli.
Kommentit