Fodelian IR-sivut

Fodelia aloittaa omien osakkeiden ostot

Elintarvikevalmistaja Fodelian hallitus on päättänyt aloittaa omien osakkeiden hankinnan.

Fodelian hallitus on päättänyt aloittaa omien osakkeiden hankinnan varsinaisen yhtiökokouksen 5. huhtikuuta antaman valtuutuksen perusteella. Osakkeet hankitaan käytettäviksi henkilöstön palkitsemisjärjestelmien toteuttamiseen.

Osakkeita hankitaan korkeintaan 30 000 kappaletta, mikä vastaa enintään 0,4 prosenttia koko osakekannasta.

Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsingin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan. Omien osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan 10.5.2023 ja lopetetaan viimeistään 31.10.2023. Omien osakkeiden hankinta rahoitetaan yhtiön jakokelpoisella vapaalla omalla pääomalla.

Varsinainen yhtiökokous valtuutti 5.4.2023 hallituksen päättämään enintään 500 000 oman osakkeen hankkimisesta, yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 31.5.2024 asti.

Fodelian liiketoiminta-alueet ovat vähittäiskauppaan ja kuluttajille suunnattuun verkkokauppaan keskittyvä Fodelia Retail, sekä Foodservice-markkinan asiakkuuksiin keskittyvä Feelia. Lisäksi Fodelian portfolioon kuuluvat mehutuotteita valmistava tytäryhtiö Marjavasu, sekä ruokapalvelujen ulkoistusratkaisuja tarjoava yhteisyritys Fodbar.

Fodelian omistamat yhtiöt panostavat innovatiivisiin tuotteisiin, lisäarvoa tuottaviin asiakaskonsepteihin ja edistyksellisiin valmistusprosesseihin.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös