Kirjakevät 2026 alkoi näkyvästi sillä, kun vuorineuvos Juha Rantanen julkaisi toukokuussa kirjan elämästään ja alkoholismistaan.
Musiikkiuralla poikkeuksellista suosiota ja taloudellista menestystä nauttinut lahtelaislähtöinen rap-artisti ja yrittäjä Jare Tiihonen, artistinimeltään Cheek, julkaisi viime vuoden puolella vastaavankaltaisen avoimen tilityksen ongelmistaan, toki myös urastaan ja selviytymisestään.
On harvinaista ja toisaalta tervetullutta, että miespuoliset urallaan menestyneet henkilöt kirjoittavat muutakin kuin kaunopuheisia elämäkertateoksia. Naisille ongelmista puhuminen ja selviytyminen lienee tutumpaa; onhan sitä varten oma naistenlehtigenrensäkin.
Molemmissa kirjoissa on erikseen varsinaiset kirjoittajat, Tiihosen kirjassa toimittaja ja tietokirjailija Oskari Saari.
Sain Cheekin kirjan lahjaksi jouluna. Kaikki hyvät kirjat tulevat luetuksi joskus, niin myös tämä. Teoksena kirja on mielestäni monipuolisempi ja puhuttelevampi kuin Cheekistä tehty elokuva vuodelta 2018.
JHT – Missio vai mielenrauha -niminen 277-sivuinen teos yllättää monella tapaa. Tiihonen haluaa kertoa omia menestysreseptejään, mikä on hyvä asia. Puhelimella soittaminen on järkevämpää kuin sähköpostin lähettäminen.
”Mielestäni pahin virhe, jonka johtaja voi tehdä, on vaatia ympärillään olevilta ihmisiltä enemmän kuin mitä on itse valmis tuomaan pöytään”, Tiihonen kertoo sivulla 43. Cheek asetti johtamaansa joukkoon vaatimustason sillä, kuinka paljon vaati itseltään.
Menestyksellä ja roolilla on hintansa
Kirjan sivuilta välittyy, että artisti Cheek oli perfektionisti. Jos karatekoreografia ei miellyttänyt tähteä päätöskonsertin harjoituksissa, esiintyjille sanottiin ei kiitos ja osuus poistettiin lopullisesta esityksestä. Toki esiintyjille maksettiin silti. Jälkeenpäin esiintyjien poistaminen kuitenkin ahdisti artistia. Tämä tarina löytyy niemensä mukaisesti luvusta Aina ei ole varaa olla nice guy, sivut 160-161.
Kun Cheekin hamuama Lahden mäkimonttu oli osoittautumassa vääränlaiseksi paikaksi samaisen ison päätöskonsertin järjestämiseen, Cheek halusi kääntää viimeisen kiven sen jälkeen, kun palaverissa oli jo sanottu, että viimeinen kivi on käännetty.
”Jouduimme valamaan jonkin verran uutta betonia, mutta miljoonan euron sijasta selvisimme muistaakseni noin 50 000 euron lisäkustannuksella”, Saari kirjoittaa Tiihosen suulla sivulla 214. Luvun nimi on osuvasti Kuka kääntää viimeisen kiven.
Kirja tavallaan muistuttaa egonsa vankina olevaa, luovaa, ylikierroksilla käyvää artistia, jolla menee kovaa. Sisältöä on paljon ja eri kulmista katsottuna. Luettavuus ei silti mielestäni kärsi, koska kappalejako on selkeä ja rytmitetty.
Tiihonen julkaisi Kuka muu muka -levyllä vuonna 2013 Parempi mies -biisin, joka alkaa sanoilla:
”Ylpee mies, oman egonsa vanki
Ympäri maailmaa tääl lennossa taaskin
Istun koneessa nainen mun vieressäni
Pidän kädestä kiinni, sä mun mielessäni
Mul on kaikki ihan vaan jeesjees
Nää tytöt tekstaa mulle, et olin ihana teevees
Mä elän taas tätä samaa, mitä ennen meitä
Toiset törmäilee ja löytää enkeleitä”
Ego, kaipaus, terapia ja ahdistus tulevat esiin biiseissä ja tekevät niistä aitoja ja samaistuttavia – yhdistettynä ylitsevuotamaan itsevarmuuteen. Ei siis ole ihme, että teemat ovat läsnä myös kirjan sivuilla – laajemmin avattuna.
Kirjasta välittyy kuva, että nuorisoidolin roolin vetäminen perfektionistin otteella loputtomiin on henkisesti liian raskasta. Kirjoittaja pohtii kirjan loppupuolella mielenrauhaa – ja kertoo tuntemusten puhumisen tärkeydestä ja hoitoon hakeutumisesta.
Teos antaa jopa vinkkejä hiljentymis- ja kiitollisuusharjoituksiin. Tämä on räikeä vastakohta egoaan tappeluissa kohottavalle nuorelle rap-artistille Lahden yössä. Kirja on samalla kasvutarina.
Yhtäältä 20 vuotta kestäneen Cheek-uran loppuminen on saanut aikaan todella tärkeän mielenrauhan, mutta kirjan nimen mukaisesti myös missio eli uran toteuttaminen on ollut aikanaan todella tärkeää.
”Onko edes terveellistä pohtia koko ajan, miltä minusta tuntuu, vai voisiko energiaa suunnata hieman enemmän itsestä ulospäin?”, kirjoittaja palauttaa lukijansa maan pinnalle sivulla 271.
Monipuolinen teos
Tiihosen kirjassa on todella paljon sisältöä filosofiasta johtamiseen, ahdistuksesta ja terapiaan hakeutumisesta levyntekoprosessiin – käytännön esimerkein höystettynä.
Lahjakas lauluntekijä ja karismaattinen, itsevarma esiintyjä loi Cheekille poikkeukselliseen suosion, vaikka kärsi lavan ulkopuolella epävarmuudesta. Biiseissä sekoittuu ihmisen perustarpeet ja heikkoudet huippumenestykseen, korkeaan hieman överiksi vedettyyn elintasoon ja macho-kulttiin – aivan kuten kirjassakin.
Vastakkainasettelut kiinnostavat. ”Tee aina niin että jotain vituttaa”, on yhden alaluvun otsikko ja samalla yksi monista kirjan menestysvinkeistä. Sen Tiihonen oli oppinut Lauri Tähkältä vuonna 2008. Muitakin artisteja ja taustahenkilöitä kirjan sivuilla mainitaan, kuten räppäri Elastinen eli Kimmo Laiho ja Cheekin manageri Carla Ahonius.
Cheek ammentaa Lahden katujen kokemuksen ja uhon menestykseensä musiikkiuralla. Lopulta rooli oli liian iso ja raskas vedettäväksi keski-ikäiselle miehelle. Artisti päätti uransa huipulla, mikä on epätavallista.
Voisin kuvitella, että kirja antaa tarttumapintaa myös monille johtajille, jotka kenties ovat egonsa vankeja. Kiintoisana yksityiskohtana Tiihonen kertoo myös epäonnisista rakennusprojekteistaan ja muistuttaa, että kukaan ei ole tähti joka alalla.
Kolme funktiota
Kirjalla on mielestäni kolme tärkeää funktiota:
Se on kiintoisa kattaus menestyneen artistin ajatuksia, vaiheita, vinkkejä, pettymyksiä ja onnen kyyneleitä.
Toiseksi – palatakseni alkuun – arkikielellä kirjoitettu kirja on tervetullut elämänhallintaopas ja avoin tilitys mielenterveyden haasteista ja hoitoon hakeutumisesta menestyneen roolimallin kirjoittamana.
Kolmanneksi, poikkeuksellisen menestynyt artisti lopetti uransa huipulta esiintyen loppukesällä 2018 täysille yleisöille kotikaupunkinsa Lahden hiihdon ja mäkihypyn pyhätössä. On oltava jokin perustelu, miksi näin kävi. Kirja antaa vastauksia kysymyksiin, jotka muuten roikkuisivat ilmassa.
Kuriositeettina todettakoon, että mainiossa ”elämäkertabiisissään” Valot sammuu, joka julkaistiin jo vuonna 2015, Cheek ensinnäkin ennakoi jo uransa loppumista. Toiseksi, laulussa nousee vahvasti hänen kotiseutunsa esiin kuin ennakoiden päätöskonsertin pitopaikkaa.
”Just ku kelasin et räppärin haaveet stoppasi
Kimmo tarjos mulle Rähinän alle sopparii
Lahti oli hylänny Liigan, mä kiroon sen suuntaan
Pitäkää Litmanen ja Ahonen, Tiihonen muuttaa”
”Kaikki räjähti, mun aivot siinä mukana
Lääkkeet oli ainoo, millä nukahtaa
Tarvitsin aikalisää muttei ollu aikaa pitää
Kasisali, välillä mä kaipaan sitä”
