”Ylikapitalisoitunut” Sampo aloittaa uuden omien osakkeiden osto-ohjelman

Sampo käynnistää 150 miljoonan euron omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman.
Sampo Group finanssikonserni Sampo Group finanssikonserni

Sampo kertoi vuoden 2025 puolivuosituloksen yhteydessä, että se aikoo palauttaa ruotsalaisen pankkikonserni NOBA Bank Group AB:n mahdollisesta listautumisesta saatavat varat omien osakkeiden osto-ohjelman kautta.

Sammon hallitus on nyt päättänyt käynnistää uuden 150 miljoonan euron omien osakkeiden takaisinosto-ohjelman NOBA Bank Groupin 26. syyskuuta toteutuneesta listautumisesta saaduilla varoilla.

Sampo on yksi NOBA Bank Groupin merkittävistä omistajista ja osallistuu konsernin strategisiin päätöksiin hallituksen kautta. Sampo ei kuitenkaan omista yhtiötä kokonaan eikä NOBA ole osa Sammon pääliiketoimintaa, vaan kyseessä on Sammon sijoitus ja omistajuus yhdessä Nordic Capitalin kanssa.

Sammon edellinen osto-ohjelma toteutettiin elokuusta lokakuuhun 2025, jolloin Sampo osti takaisin 20,5 miljoonaa osaketta yhteensä noin 200 miljoonalla eurolla.

Sampo kertoo tiedotteessaan, että se on edelleen sitoutunut ylläpitämään vahvaa, mutta tehokasta tasetta. Konserni tarkastelee ylimääräisen pääoman määrää vuosittain. Viimeisin arviointi toteutettiin elokuussa 2025.

Sampo todella nähdään markkinoilla ylikapitalisoituneena yhtiönä, koska sen taseessa on ollut pitkään ylimääräistä pääomaa suhteessa vahinkovakuutustoiminnan tarpeisiin ja vakavaraisuustavoitteisiin. Tämä johtuu muun muassa historiallisista liiketoimintajärjestelyistä, kuten Nordea-omistuksen myynnistä, joiden seurauksena käteis- ja pääomapositio on ollut huomattavan vahva.

Osan tästä ylikapitalisaatiosta Sampo on palauttanut omistajilleen osinkoina ja omien osakkeiden takaisinostoina, mutta yhtiön vakavaraisuussuhde on edelleen korkealla.

Sampo on viestittänyt vapauttavansa pääomia omistajille kun sitä kertyy yli liiketoiminnan ja regulaation vaatimusten.

Osto-ohjelman aikana Sammon A-osakkeiden hankintaan käytettävä kokonaissumma on enintään 150 miljoonaa euroa ja Sammon A-osakkeita voidaan ostaa enintään 20 miljoonaa kappaletta, joka on noin yksi prosentti kaikista Sammon osakkeista, pois lukien yhtiön hallussa tällä hetkellä olevat osakkeet.

Takaisinosto-ohjelma alkaa aikaisintaan 6. marraskuuta ja päättyy viimeistään 30. tammikuuta ensi vuonna.

Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsingin, CBOE:n, Turquoisen ja Aquisin julkisessa kaupankäynnissä. Julkisessa kaupankäynnissä hankittavien osakkeiden lisäksi osakkeita voidaan tiettyjen ehtojen täyttyessä hankkia nopeutetun tarjousmenettelyn kautta, jos sellaisia järjestetään.

Omien osakkeiden hankinta toteutetaan käyttämällä Sammon vapaata omaa pääomaa. Takaisinostoilla on tarkoitus pienentää Sammon pääomaa, sillä takaisinostetut osakkeet mitätöidään.

Osto-ohjelma perustuu viime huhtikuussa pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämään valtuutukseen.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *