Työeläkkeisiin vaikuttaa kaksi indeksiä, työeläkeindeksi ja palkkakerroin. Työeläkeindeksin eli niin sanotun taitetun indeksin avulla varmistetaan, että maksussa olevien eläkkeiden ostovoima säilyy. Palkkakerroin vaikuttaa puolestaan alkaviin eläkkeisiin siten, että se korottaa eläkkeelle siirtyvän henkilön työuran aikaiset ansiot eläkkeen alkamisvuoden tasolle. Molemmat indeksit tarkistetaan vuosittain tammikuussa.
Toisin kuin tavallisesti, työeläkeindeksi kasvaa selvästi enemmän kuin palkkakerroin. Eläketurvakeskuksen arvion mukaan työeläkeindeksi kasvaa selvästi enemmän kuin palkkakerroin vuoden 2023 alussa.
Tämän takia vuoden 2022 puolella eläkkeelle siirtyvä saa suuremman indeksikorotuksen kuin eläkkeelle siirtymistä vuoden vaihteen yli lykkäävä henkilö.
Korkean inflaation takia vuoden 2023 indeksikorotukset tulevat vaikuttamaan työeläkkeisiin poikkeuksellisesti. Vaikutus on samansuuntainen myös osittaisen vanhuuseläkkeen osalta.
”Indeksikorotuksista on hyvä olla tietoinen, jos suunnittelee eläkkeelle jäämistä vuoden vaihteessa. Erityisesti tänä vuonna vaikutus tulee olemaan tuntuva, vaikkakin sen tarkkaa suuruutta on vielä vaikea ennustaa”, kertoo ekonomisti Ville Merilä Eläketurvakeskuksesta.
Taloussanomien laskelmien mukaan esimerkiksi 1500 euron kuukausieläkkeessä korotus on 103,5 euroa kuussa ja 2000 euron eläkkeessä korotus on 138 euroa kuussa.
Indeksien tarkat määrät eivät ole vielä tiedossa. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisee työeläkeindeksit lokakuun loppupuolella.
Työeläkeindeksillä tarkistetaan maksussa olevia työeläkkeitä vuosittain tammikuun alussa. Työeläkeindeksi turvaa eläkkeen ostovoiman säilymisen ja jopa parantaa sitä. Työeläkeindeksissä hintatason muutoksen osuus on 80 prosenttia ja palkansaajien ansiotason muutoksen osuus 20 prosenttia.
Jos esimerkiksi vuonna 2021 henkilön eläke oli 1600 euroa kuukaudessa, eläkkeen määrä tarkistetaan vuoden 2022 tasoon kertomalla eläkkeen määrä vuoden 2022 työeläkeindeksillä ja jakamalla se edellisen vuoden työeläkeindeksillä: 1600 x 2691 / 2631 = 1636,49 euroa/kk.
Kun eläke alkaa, työeläkelaitos indeksoi palkkakertoimella henkilön työuran aikaiset palkat ja työtulot eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Jokaisen vuoden ansioita siis korotetaan palkkakertoimella sen verran kuin mitä palkkakertoimen arvo on muuttunut ansion ansaintavuodesta eläkkeen alkamisvuoteen mennessä.
Näin eri vuosina ansaitut ansiot ovat samassa eli eläkkeen alkamisvuoden tasossa. Kun ansiot on korotettu eläkkeen alkamisvuoden tasoon, eläke lasketaan näistä palkkakertoimella korotetuista ansioista.
Palkkakertoimessa hintatason muutoksen osuus on 20 prosenttia ja palkansaajien ansiotason muutoksen osuus 80 prosenttia.
Lähde: Työeläke.fi