Makrotalous

Kiinan talouskasvu koetuksella – ostopäällikköindeksit eivät vielä lupaa elpymistä

Kiinteistösektori tarvitsee lisäelvytystä.

Kiinan taloudesta saatiin tällä viikolla odotettua heikompia makrotilastoja. Keskiviikkona julkaistu lokakuun Kiinan teollisuuden ostopäällikköindeksi, Caixin manufacturing PMI, laski lukemaan 49,5. Ekonomistien konsensusennuste oli 50,8 ja syyskuun lukema oli 50,6.

Alle 50:n lukema indikoi teollisuustuotannon aktiviteetin heikentymistä. Tänä vuonna alle 50:n lukemia on aiemmin ollut tammikuussa, huhtikuussa ja heinäkuussa.

Kiinan teollisuuden uusien tilauksien kokonaismäärä on kasvanut edellisen kolmen kuukauden ajan, mutta kasvuvauhti hidastui toisena peräkkäisenä kuukautena. Ulkomainen kysyntä kuitenkin laski edelleen. Lokakuu oli jo neljäs peräkkäinen kuukausi, kun viennin tilaukset supistuivat. 

Tiistaina julkaistu lokakuun Kiinan teollisuus- ja palvelusektorin ostopäälliköiden komposiitti-indeksin lukema, 50,7, indikoi heikompaa taloussuhdannetta. Se oli matalin lukema joulukuun 2022 jälkeen. 

Matalat ennakoivat indikaattorit eivät ole linjassa ekonomistien ennusteiden kanssa. Ekonomistien konsensus ennustaa Kiinan talouskasvun vahvistumista vuoden loppua kohti, joskin ennusteita saatetaan piakkoin päivittää tuoreiden tilastojen vuoksi heikompaan suuntaan.

Aiemmin syksyllä julkaistujen makrotilastojen perusteella Kiinan taloussuhdanne näytti jo elpyvän heikon kevään ja alkukesän jälkeen. Kiinan bruttokansantuote kasvoi vuoden kolmannella kvartaalilla ennusteita nopeammin, annualisoituna 4,9 prosenttia. Lisäksi yksityisen kulutuksen ja teollisuuden aktiviteetti oli odotettua vahvempaa syyskuussa.

Tuoreiden tilastojen mukaan Kiinan taloudessa on kuitenkin edelleen merkittäviä haasteita, joskin kausiluonteiset tekijät saattavat selittää osittain heikkoja lokakuun ostopäällikköindeksilukuja. Kiinassa oli kahdeksan päivän loma lokakuun alussa.

Kiinan talouden yksi suurimmista haasteista on ollut kiinteistösektorin ongelmat. Kiinan hallinto antoi vastikään ymmärtää, että se on valmis tukemaan kiinteistökehittäjiä ja auttamaan paikallishallinnon velkaongelmien ratkaisemisessa. 

Kiinan hallinto on jo aiemmin tukenut kiinteistösektoria muun muassa helpottamalla kodinostamiseen liittyviä rajoituksia sekä auttamalla kiinteistökehittäjiä niiden keskeneräisissä rakennusprojekteissa.

Kiinan loppuvuoden taloussuhdanteen kehitys riippuu hallinnon elvytystoimien lisäksi muun muassa globaalista kysynnästä. Globaalin talouskehityksen yllä on tummia pilviä, kun geopoliittiset riskit ovat kasvaneet ja muun muassa Euroopan talouskasvu on hidastunut korkeasta inflaatiosta johtuneen korkotason nousun vuoksi. Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF, ennustaa maailman bruttokansantuotteen kasvun hidastuvan tänä vuonna kolmeen prosenttiin viime vuoden 3,5 prosentista.

Kommentoi
Ylös
>