Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on hyvin hajautettu sijoitussalkku, jonka pitkän aikavälin vuosituotto on hyvä.
Kirkon eläkerahastolle vuosi 2023 oli tuotoltaan hyvä, kertoo Suomen evankelis-luterilainen kirkko tiedotteessaan. Vuoden 2023 sijoitustoiminnan tuotto oli 6,1 prosenttia.
Kirkon eläkerahasto (KER) toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaitoksena. KER vastaa kirkon henkilöstön eläkkeiden rahoituksesta ja eläkevarojen sijoittamisesta.
Kirkon mukaan vuosi 2023 oli vahva vuosi sekä osake- että korkosijoituksille. Osakekurssit nousivat sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa erityisesti teknologiaosakkeiden vetäminä. Korkosijoituksetkin puolestaan tuottivat erinomaisesti vahvan loppuvuoden ansiosta.
”Sijoitusvuosi 2023 päättyi lopulta vahvasti vuoden kahden viimeisen kuukauden vahvan rallin ansiosta. Sekä osake- että korkosijoituksien tuotot nousivat voimakkaasti marras-joulukuun aikana, kun korkojen nousu ja inflaatio hellittivät”, Kirkon eläkerahaston sijoitusjohtaja Ira van der Pals sanoo.
Kirkon eläkerahaston sijoituksista parhaiten tuottivat epälikvidit osakesijoitukset, joiden tuotto oli 13 prosenttia. Likvidit osakesijoitukset tuottivat 10,7 prosenttia ja likvidien korkosijoitusten tuotto oli 6,7 prosenttia.
Epälikvidien korkosijoitusten tuotto oli 4,5 prosenttia. Reaaliomaisuussijoituksien tuotto jäi negatiiviseksi ja oli -3,7 prosenttia.
Hyvää pitkän aikavälin tuottoa hajautetulla salkulla
Pitemmällä aikavälillä tuotto on ollut sitäkin parempi.
Eläkerahaston pitkän aikavälin nettotuotto, 32 vuoden aikana vuosina 1991–2023, pysyi edelleen korkealla tasolla. Tämä pitkän aikavälin vuosituotto oli vuoden 2023 lopussa 7,6 prosenttia. Sitä voi pitää onnistumisena, varsinkin kun rahastossa on voimakas hajautus eri omaisuusluokkiin. Siten tuotto-riski -suhde on hyvä.
Viime vuosina tuottavimmat vuodet eläkerahastolle ovat olleet 2019 ja 2021. Vuonna 2022 tuotot painuivat selvästi tappiolle.
Eläkerahaston sijoituksista valtaosa, noin 46 prosenttia, on allokoitu osake- ja pääomasijoituksiin. Korkosijoitusten osuus on 29 prosenttia ja vaihtoehtoisten sijoitusten osuus 25 prosenttia.
Paras arvosana vastuullisen sijoittamisen periaatteissa
Kirkon sijoitustoiminnan hyvästä suoriutumisesta kertoo myös se, että Kirkon eläkerahasto sai parhaan arvosanan YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden eli PRI:n (Principles for Responsible Investment) arvioinnissa
Kansainvälinen sijoittajayhteistyöorganisaatio PRI arvioi vuosittain jäsentensä sijoitustoimintaa eri kategorioissa suhteessa vuosittaiseen kehittymiseen ja muihin jäseniin. Arviointi kertoo organisaatiolle, miten se on edistynyt vastuullisen sijoittamisen integroinnissa ja missä sijoitustoiminnan osa-alueissa toimintaa kannattaa kehittää.
Kirkon eläkerahasto sai korkeimman tähtiluokituksen kaikilla PRI-raportoinnin osa-alueilla, ja se menestyi vuonna 2023 kaikkien vastaajien mediaania paremmin.
Kirkon mukaan erinomaisten tulosten taustalla on eläkerahaston pitkäjänteinen työskentelytapa, jossa hyödynnetään PRI-raportista saatua palautetta osana vastuullisen sijoitustoiminnan jatkuvaa kehittämistä.
Eläkerahasto on sitoutunut vastuulliseen sijoittamiseen. Vastuullisen sijoittamisen avulla eläkerahasto pyrkii varmistamaan sijoituksilleen hyvän tuoton sekä sijoitusriskien tehokkaan hallinnan. Eläkerahasto ottaa kaikessa sijoitustoiminnassaan huomioon ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyvät asiat.
Miksei kuvituskuvassa ole Turun Tuomiokirkko?? joka on historiallisin ja muutenkin käsittääkseni Suomen Tärkein Tuomi-okirkko???
ja jossa Arkkipiispa majailee, ainakin hoodeilla!