Handelsbanken julkisti tuoreimman talousennusteensa keskiviikkona. Suomen taloudessa on vihdoinkin odotettavissa käänne parempaan suuntaan, kun pankki ennustaa neljännesvuosikasvua tänä vuonna.
Pankin mukaan viime vuoden heikko kasvuperintö ja hallituksen kehysriihipäätökset kuitenkin tarkoittavat, että talous kokonaisuutena supistuu tänä vuonna 0,2 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Taloudellinen toimeliaisuus kohenee Handelsbankenin mukaan vuosina 2025–26. Suomen talous kasvaa 1,5 prosenttia vuonna 2025 ja 1,6 prosenttia vuonna 2026.
Kotimainen kysyntä ja vienti toimivat talouden kasvuvetureina vuosina 2024–2026. Handelsbankenin ennusteessa viennin kasvu piristyy, mutta tuonti kasvaa ennustejaksolla vientiä nopeammin.
Inflaatio hidastuu tänä vuonna, vaikka hallituksen päätös nostaa arvonlisäveroa nostaa hintoja ja jarruttaa inflaation laskua. Pankki ennustaa inflaation hidastuvan 2,3 prosenttiin tänä ja ensi vuonna. Vuonna 2026 inflaatio laskee 1,8 prosenttiin.
”Suomen talous on menossa kohti parempaa. Näkymien parantuminen päävientimarkkinoilla piristää vientiä. Kotimaista kysyntää tukevat Euroopan keskuspankin koronlaskut, inflaation hidastuminen ja palkansaajien reaaliansioiden koheneminen. Asuntomarkkinoillakin syvin kuoppa on jo takanapäin”, Handelsbanken Suomen pääekonomisti Timo Hirvonen ennakoi.
Työttömyysaste kääntyy laskuun
Työttömyys on kasvanut Suomessa alkuvuonna. Työttömyysaste saavuttaa huippunsa tämän vuoden toisella neljänneksellä ja kääntyy sen jälkeen laskuun talouden aktiviteetin vilkastuessa, Handelsbanken ennustaa.
Työttömyysaste on 7,8 prosenttia vuonna 2024 ja laskee 6,9 prosenttiin vuonna 2026.
Globaalin talouden näkymät ovat parantuneet alkuvuonna. Siksi Handelsbanken nostaa maailmantalouden kasvuennustettaan tälle vuodelle.
Maailmantalous kasvaa 3,2 prosenttia vuosina 2024–2025 ja 3,1 prosenttia vuonna 2026. Rahapolitiikan keventyminen ja inflaation hidastuminen tukevat kotitalouksien kulutusta, investointeja ja vientiä ennustejaksolla.
Euroopan keskuspankki laskee korkoja kesäkuussa
Euroalueella inflaatio on hidastunut alkuvuonna siihen malliin, että Euroopan keskuspankki aloittaa pankin ennusteessa 0,25 prosenttiyksikön koronlaskut kesäkuussa ja laskee talletuskoron kahteen prosenttiin vuonna 2026. Suomalaisten asuntovelallisten näkökulmasta tämä tarkoittaa, että euribor-korot laskevat selvästi tulevina vuosina.
Yhdysvalloissa tilanne on toinen.
”Siellä inflaatio on ollut sitkeämpää, ja inflaation hidastumisessa kohti keskuspankin kahden prosentin inflaatiotavoitetta on tullut välillä takapakkia. Odotamme kuitenkin, että inflaatiokuva selkiintyy myös Yhdysvalloissa ja että keskuspankki Fed pystyy aloittamaan koronlaskut syyskuussa”, Hirvonen arvioi.
Korkosijoittajien kannalta mielenkiintoista Handelsbankenin ennusteessa on arvio markkinakoroista.
”Ohjauskorkoennusteemme mukaan pitkät korot ovat tällä hetkellä liian korkealla. Uskomme niiden laskevan vähitellen takaisin, kun inflaation viimeinen maili on toteutunut”, pankki ennustaa.
Jos Handelsabankenin korkoennuste toteutuu, tarjoavat esimerkiksi pitkiin valtiolainoihin sijoittavat rahastot tuottomahdollisuuksia.
Toisaalta ohjauskoron laskusykli etenee samaan aikaan keskuspankkien taseiden supistumisen (QT) jatkuessa ja voi vaikuttaa velkakirjojen lyhyen aikavälin tarjontaan markkinoilla.