Pallas Air on edelleen rankasti tappiollinen. Tavoitteet ovat silti uuden strategian myötä kovat.
Helsingin pörssin kriisiyhtiö Pallas Air on suomalainen vuonna 1988 perustettu puhtaan hengitysilman ratkaisuja tarjoava teknologiayhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yhtiö on entiseltä nimeltään Lifa Air.
Yhtiön liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat ilmanpuhdistimet, energiatehokkaat ratkaisut sekä ilmanvaihtohygieniatuotteet.
Lifa Air kasvoi erityisesti koronakriisin ansiosta, sillä yli puolet sen liikevaihdosta tuli kasvomaskeista eli siis hengityssuojaimista ja kirurgisista suu-nenäsuojaimista.
Yhtiö listautui vuonna 2022. Listautumisen yhteydessä yhtiö kertoi tavoittelevansa keskipitkällä aikavälillä 25–30 prosentin liikevaihdon keskimääräistä vuosittaista kasvuvauhtia. Vuoteen 2026 mennessä Lifa Air kertoi tavoitteekseen noin 60 miljoonan euron liikevaihto.
Pian listautumisensa jälkeen kesäkuussa 2022 yhtiö joutui kuitenkin julkistamaan tylyn tulosvaroituksen. Yhtiö arvioi tuolloin sekä liikevaihdon että käyttökatteen vuodelle 2022 jäävän aiemmin arvioidusta ja samalla yhtiö peruutti taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2022.
Kertaluontoiset erät painoivat tuloksen syvälle
Yhtiön viime vuosi sujui heikosti, kun liikevaihto laski edellisvuoden 4,4 miljoonasta eurosta 3,5 miljoonaan euroon. Liikevaihdon laskun myötä myös tulos pysyi selvästi tappiollisena, kun tilikauden tulos oli -4,2 miljoonaa euroa.
Torstaina yhtiö julkisti kuluvan vuoden tammi-kesäkuun madonluvut.
Liikevaihto nousi kyllä selvästi vertailukaudesta – viime vuoden 1,5 miljoonasta eurosta 4,4 miljoonaan euroon. Liiketulos oli kuitenkin -3,2 miljoonaa euroa negatiivinen, kuten vuotta aiemminkin.
Vertailukelpoinen liiketulos parani 20 prosentilla edellisen vuoden tasosta. Raportointikauden liiketuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttivat kertaluonteiset kulut 0,55 miljoonaa euroa.
Lisäksi Pallas Airin tase näyttää entistä kehnommalta. Omavaraisuusaste on painunut 21 prosenttiin, kun vielä vuosi sitten se oli 39 prosenttia.
Yhtiön toimitusjohtaja Tomi Viitanen kertoo, että Lifa Air -brändin alla olevan ilmanpuhdistusliiketoiminnan liikevaihto kasvoi maltillisesti kansainvälisen kysynnän elpyessä.
”Liikevaihdon kasvu tässä segmentissä oli kysyntää heikompaa johtuen viivästyksistä tuotantoprosesseissa sekä logistiikassa. Hengityssuojaintuotteiden myynti laski edelleen markkinalla olevan ylitarjonnan vuoksi”, Viitanen kertoo.
Kannattavuus kehittyi odotuksia hitaammin. Viitasen mukaan Lifa Air ja Genanon yhtiöiden yhdistämisestä käynnistynyt muutosprosessi viivästyi vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Lisäksi ensimmäiselle vuosipuoliskolle aiheutui kertaluonteisia eriä, joiden osuuden Lifa Air ennustaa vähenevän merkittävästi vuoden toisella vuosipuoliskolla.
Viitaen mukaan syksyn 2024 aikana käytävien rahoitusneuvotteluiden onnistuminen on kriittinen tekijä käynnissä olevan muutosohjelman ja liiketoiminnan kasvun toteuttamiseksi.
Pallas Air ei luota jatkossa hengityssuojaimien myyntiin
Pallas Air päivitti strategiansa viime maaliskuussa. Uusi strategia rakentuu puhtaan ja terveellisen ilman ympärille.
Strategia vastaa yhtiön liiketoimintaympäristössä tapahtuviin kehityssuuntiin kuten toimitilojen energiatehokkuuden parantamiseen, kaupungistumisen aiheuttamiin ilmansaasteisiin, infektioiden vähentämiseen, asiakkaiden ESG- ja vastuullisuusnäkökulmien korostumiseen sekä tiukentuvaan regulaatioon.
Yhtiön aiemmin merkittävänä liiketoiminta-alueena olleet hengityssuojaimet ja kirurgiset suu-nenäsuojukset säilyvät edelleen yhtiön tarjoamassa, ja yhtiö säilyttää valmiuden vastata omalla tuotannollaan kyseisten tuotteiden kysynnän muutoksiin. Päivitetyssä strategiassa hengityssuojaimet ja kirurgiset suu-nenäsuojukset eivät kuitenkaan enää muodosta yhtiön strategista fokusaluetta.
Lisäksi yhtiö ei päivitetyssä strategiassaan edistä enää henkilökohtaisten ilmanpuhdistimien kaupallista läpimurtoa kuluttaja-asiakkaille.
Pallas Air tavoittelee strategiakauden 2024–2028 aikana 20–25 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua. Yhtiön tavoitteena on saavuttaa noin 20–25 miljoonan euron vuotuinen liikevaihto vuoteen 2028 mennessä, joka jakautuisi liiketoiminta-alueittain siten, että ilmanpuhdistimet muodostaisivat noin 40 prosenttia, energiatehokkaat ratkaisut noin 40 prosenttia ja ilmanvaihtohygieniatuotteet noin 20 prosenttia liikevaihdosta.
Yhtiön lyhyen aikavälin tärkein tavoite on kannattavuuskäänteen aikaansaaminen vuosien 2024 ja 2025 aikana. Kannattavuuskäänne toteutetaan kulusopeutuksilla, yhdistymisen tuomien synergiaetujen saavuttamisella sekä toimitusketjun kehittämisellä.
Pallas Air ei anna ohjeistusta vuodelle 2024.
Tämä tilanne osoittaa, että Genano Oy fuusio on tuonut mukanaan merkittäviä lisäkustannuksia, sillä kulut ovat kasvaneet 0,73 miljoonalla eurolla. Tämä todennäköisesti johtuu huoltokustannuksista, jotka Pallas Air Oyj joutuu nyt kattamaan, kun taas Genano Oy oli jo aiemmin saanut ennakkomaksuja näistä palveluista leasing-sopimusten kautta. Genano Oy oli käyttänyt tätä toimintatapaa useita vuosia, mutta vuonna 2023 rahoitusyhtiö asetti käytännölle lopun.
Vaikka yhtiö esittää merkittävän liikevaihdon kasvun vuoden 2024 ensimmäiseltä puoliskolta, on syytä huomauttaa, että vuoden 2023 luvut sisältävät vain Lifa Air Oyj liikevaihdon. Genano Oy
myyntiluvut eivät ole mukana vuoden 2023 raporteissa, mikä antaa vääristyneen kuvan liikevaihdon kasvusta. Jos Genano Oy
luvut olisi otettu huomioon, liikevaihdon kasvu ei näyttäisi yhtä merkittävältä. Tämä herättää kysymyksen siitä, miksi vuoden 2023 luvut eivät sisällä Genano Oy myyntiä, vaikka fuusio tapahtui vuonna 2023.
Olen osakkeenomistajana toimittanut kirjeen yhtiön toimitusjohtajalle ja hallitukselle, jossa pyydän heitä selventämään, miten nämä tulevat huoltokustannukset on otettu huomioon fuusion yhteydessä ja millä tavoin ne on kirjattu Genano Oy kirjanpitoon. Nykytilanteen perusteella näyttää siltä, että näitä kustannuksia ei ole lainkaan huomioitu fuusiossa, minkä seurauksena Genano Oy omistajat ovat saaneet liian suuren osuuden yhtiöstä. Me muut osakkeenomistajat joudumme puolestaan nyt maksamaan toisen yhtiön huoltovastuut ja varaosakustannukset.