
Aluksi ammattimaiset sijoittajat ymmärrettävästi suhtautuivat kryptovaluuttoihin skeptisesti, mutta nykyään ne kiinnostavat piensijoittajien lisäksi jo institutionaalisia sijoittajiakin.
Mikä sitten tekee kryptovaluutoista kiinnostavan sijoituskohteen? Listaamme keskeiset syyt, miksi sen lisääminen sijoitussalkkuun voi olla perusteltua.
1. Hajautushyöty
Yksi sijoittamisen perusperiaatteista on hajauttaminen – varojen jakaminen eri omaisuusluokkien kesken riskien pienentämiseksi. Kryptovaluutat tarjoavat tähän mahdollisuuden, sillä niiden arvon muodostus tapahtuu eri perusteilla kuin esimerkiksi osakkeiden tai velkakirjojen.
2. Täydentämään riskisijoituksia
Kryptovaluutat ovat luonteeltaan korkean riskin sijoituksia. Tämän vuoksi ne sopivat täydentämään sijoitussalkun korkeariskisintä päätyä, esimerkiksi teknologiaosakkeiden rinnalle. Kryptovaluuttojen osuus koko sijoitussalkusta kannattaa määrittää tapauskohtaisesti sijoittajan riskinsietokyvyn perusteella.
3. Suoja inflaatiota vastaan
Inflaation kiihtyessä ja keskuspankkien elvyttäessä rahataloutta, yhä useampi sijoittaja etsii omaisuuseriä, jotka säilyttävät arvonsa ajan myötä. Erityisesti suurinta kryptovaluutta bitcoinia verrataan usein kultaan sen inflaatiolta suojaavien ominaisuuksien vuoksi.
Historiallisesti kryptovaluuttojen kurssit ovat kokeneet merkittäviä kurssinousuja erityisesti silloin, kun keskuspankit ovat suorittaneet elvyttäviä toimenpiteitä. Koska tällainen elvytys usein ruokkii myös inflaatiota, on sopiva allokaatio kryptovaluuttoihin voinut auttaa torjumaan inflaation haitallista vaikutusta sijoitusvarallisuudessa.
4. Vahva historiallinen tuotto
Vaikka menneet tuotot eivät takaa tulevia, on suurimman kryptovaluutta Bitcoinin historiallinen kehitys vaikuttava. Vuodesta 2009 lähtien se on ollut yksi parhaiten tuottaneista sijoitusinstrumenteista, jättäen varjoonsa monet osakkeet, joukkovelkakirjat ja hyödykkeet.
Vaikka hintavaihtelut voivat olla suuria, monet pitkäjänteiset sijoittajat ovat saavuttaneet merkittäviä tuottoja noudattamalla yksinkertaista ”osta ja pidä” -strategiaa. Bitcoinin kasvua ovat tukeneet lisääntyvä hyväksyntä, instituutioiden kiinnostus ja kehittyvä markkinainfrastruktuuri.
Muiden kryptovaluuttojen kohdalla on vielä epäselvää, mitkä niistä selviytyvät kryptomarkkinan lopullisiksi voittajiksi. Bitcoinin ulkopuoliset kryptovaluutat soveltuvatkin paremmin aktiivista salkun hoitoa harrastavalle sijoittajalle kuin “osta ja unohda”-sijoittajalle.
5. Kasvava institutionaalinen hyväksyntä
Kryptovaluutat eivät ole enää vain teknologiaintoilijoiden omaisuuserä. Suuret yhtiöt, kuten Tesla, MicroStrategy ja Square, ovat allokoineet osan varoistaan Bitcoiniin. Myös sijoitusjätit kuten Fidelity ja BlackRock ovat lanseeranneet kryptosijoitustuotteita tai ilmaisseet voimakasta kiinnostusta.
Viime vuosina suurimmat kryptovaluutat Bitcoin ja ether ovat saaneet omat pörssilistatut ETF-tuotteensa. Tämä on merkki kryptovaluuttojen kasvavasta hyväksynnästä ja kypsymisestä kohti vakiintunutta omaisuusluokkaa.
6. Teknologinen ja taloudellinen innovaatio
Kryptoteknologia edustaa monelle muutakin kuin pelkkää rahallista sijoitusta. Lohkoketjuun perustuvissa kryptovaluutoissa on kyse teknologistaloudellisesta vallankumouksesta, joka tarjoaa uudenlaisen tavan hallita ja siirtää omaisuutta internetin kautta.
Toisin kuin perinteinen talousjärjestelmä, kryptovaluuttojen luotettavuus eivät perustu luotettuihin kolmansiin osapuoliin vaan puhtaasti kryptografiaan, eli pohjimmiltaan matematiikkaan. Tämä välikädet ohittava luonne on erityisen arvokas epävakaissa talouksissa tai alueilla, joilla perinteiset pankkipalvelut ovat rajallisia.
Sijoitusriskin hallinta
Kuten kaikki sijoittaminen, myös kryptosijoittaminen sisältää riskejä. Kryptojen hinnat ovat volatiileja eli heilahtelevat voimakkaasti. Kryptovaluuttoja koskeva sääntely on vielä kehittymässä ja niiden säilyttäminen omassa kryptolompakossa vaatii opettelua.
Sijoittajan kannattaakin suin päin ryntäämisen sijaan lähestyä kryptovaluuttoja strategisesti: aloittaa allokaation rakentaminen askel kerrallaan, säädellä allokaatiota riskin hallitsemiseksi ja nähdä ne äkkirikastumisen tavoittelun sijaan hallittuna osana hyvin hajautettua sijoitussalkkua.
Lopuksi
Kryptovaluutat eivät ole enää pienen piirin marginaalinen kokeilu – ne ovat nykyään vakavasti otettava digitaalinen omaisuusluokka, johon yhä suurempien sijoittajien kiinnostus kohdistuu. Oikein mitoitetulla allokaatiolla ne tarjoavat korkeaa tuotto-odotusta hallittavissa olevilla riskeillä.
Historiallisesti jo pieni allokaatio suurimpaan kryptovaluutta Bitcoiniin on voinut parantaa sijoitussalkun tuottopotentiaalia merkittävästi. Jokaisen sijoittajan kannattaakin vähintään tutustua niihin ja arvioida niiden soveltuvuutta omaan sijoitusstrategiaan.
Aloita kryptosijoittaminen helposti Kvarnin avulla
Kvarn X tekee kryptosijoittamisen aloittamisesta helppoa. Kvarn X -palveluun tunnistaudutaan verkkopankkitunnuksilla, ja luotuasi tilin palveluun voi helposti ostaa ja myydä bitcoinia ja yli 160 muuta kryptovaluuttaa.
Käyttäessäsi Kvarn X-palvelua sinun ei tarvitse luoda omaa kryptolompakkoa tai hallinnoida yksityisavaimia.
Kvarn X:sta saat myös raportin tekemistäsi kryptovaluuttojen ostoista ja myynneistä mahdollisten luovutusvoittojen verottajalle ilmoittamista varten.
Kvarn X on kryptovaluuttojen välitys- ja säilytyspalvelu ja kryptosijoittamiseen erikoistunut asiantuntija, joka toimii Suomen Finanssivalvonnan (FIN-FSA) sääntelyn piirissä. Kumppanuus, luotettavuus ja läpinäkyvyys ovat toimintamme kulmakiviä.
Kvarn X suomalainen kryptopörssi tarjoaa toimialan kiinnostavimmat ja monipuolisimmat tuotteet, palvelut ja varainhoidon ratkaisut näkemykselliselle sijoittajalle. Voit aloittaa krypto-sijoittamisen sivuillamme tai lataamalla Kvarn X-sovelluksen sovelluskaupasta.