Amerikkalainen sijoittaja, liikemies ja Berkshire Hathawayn varapuheenjohtaja Charlie Munger oli (1924–2023) yksi maailman tunnetuimmista sijoittajista. Hän tuli tunnetuksi yhteistyöstään vieläkin kuuluisamman sijoittajan, Warren Buffettin, kanssa sekä syvällisestä ja rationaalisesta lähestymistavastaan sijoittamiseen.
Mungerin sijoitusfilosofia perustuu kärsivällisyyteen, monipuoliseen ajatteluun ja kykyyn nähdä liiketoiminnan todellinen arvo pintaa syvemmältä. Hän on ollut keskeinen vaikuttaja Berkshire Hathawayn menestyksen taustalla ja on arvostettu erityisesti siitä, että hän osaa yhdistää taloudelliset, psykologiset ja yhteiskunnalliset näkökulmat päätöksenteossaan.
Videolla Munger avaa ajatuksiaan osakepoiminnasta ja siitä, miten hän tunnistaa voittajaosakkeet. Hän painottaa, ettei käytä mitään kaavamaista menetelmää, vaan arvioi yrityksiä kokonaisvaltaisesti. Munger kertoo, että hän tarkastelee sekä kvantitatiivisia että laadullisia tekijöitä ja siirtyy eteenpäin, jos arvon ja hinnan välinen kuilu ei ole riittävän houkutteleva.
Esimerkkinä hän mainitsee Costcon, joka on on yksi maailman suurimmista vähittäiskauppaketjuista, joka toimii tukkumyymäläperiaatteella. Yhtiön liiketoimintamalli perustuu jäsenyyteen: asiakkaat maksavat vuosittaisen jäsenmaksun saadakseen oikeuden asioida Costcon myymälöissä. Vastineeksi jäsenet saavat ostaa laajan valikoiman tuotteita – kuten elintarvikkeita, elektroniikkaa, kodintarvikkeita ja vaatteita – yleensä suurissa erissä ja kilpailijoita edullisempaan hintaan.
Costcon tehokas hankintaketju, suuret ostovoluumit ja yksinkertainen myymäläkonsepti mahdollistavat matalat hinnat ja nopeat varastonkiertonopeudet.
Munger piti Costcon osakkeita poikkeuksellisen houkuttelevana sijoituksena silloin, kun sen osake noteerattiin noin 12–13 kertaa tuloksen verran eli P/E-kertoimella 12-13.. Munger kertoo pitäneensä tätä arvostustasoa ”naurettavan matalana” suhteessa yhtiön kilpailuetuihin ja liiketoiminnan laatuun.
Hän mainitsee erityisesti Costcon vahvan kilpailuaseman, laadukkaan henkilöstöjärjestelmän sekä yhtiön omistaman kiinteistökannan, jotka kaikki vahvistivat hänen käsitystään yrityksen pitkäaikaisesta menestysmahdollisuudesta.
Mungerin mukaan tällaiset sijoitusmahdollisuudet eivät kuitenkaan perustu mihinkään yksittäiseen kaavaan, vaan laajaan kokonaisarvioon yhtiön laadusta ja arvosta
Jos sijoittaja kaipaa kaavoja, hän kehottaa menemään kauppakorkeakouluun. Siellä niitä kyllä opetetaan, mutta ne eivät hänen mukaansa toimi käytännössä.
Voittajaosakkeiden tunnistaminen vaatii ymmärrystä liiketoiminnan luonteesta, pysyvyydestä ja siitä, kuinka vahva yhtiön asema on suhteessa kilpailijoihin, Munger painottaa. Esimerkiksi Applen kohdalla hän ei analysoinut teknisiä yksityiskohtia, vaan keskittyi arvioimaan ekosysteemin pysyvyyttä ja kuluttajakäyttäytymistä.
Munger myös muistuttaa, että sijoittajan on hyväksyttävä markkinoiden ajoittainen voimakas heilunta, jopa 50 prosentin laskut, jos haluaa saavuttaa poikkeuksellisia tuottoja pitkällä aikavälillä. Hän korostaa kärsivällisyyden ja pitkäjänteisyyden merkitystä: parhaat sijoitukset löytyvät, kun ostaa laadukkaita yrityksiä ja on valmis pitämään niistä kiinni vuosien ajan, vaikka markkinat olisivatkin epävakaat.
Lisäksi Mungerin mukaan sijoittajan ei tarvitse tarttua jokaiseen mahdollisuuteen, vaan riittää, että tunnistaa muutaman erinomaisen yhtiön ja sijoittaa niihin silloin, kun arvostus on houkutteleva.
Hän ei usko, että jatkuva kaupankäynti tai markkinoiden ajoittaminen tuottaa pitkällä aikavälillä parempaa tulosta kuin laadukkaiden yritysten pitkäaikainen omistaminen
Lue myös tämä: Charlie Munger vältti sijoittamisen sudenkuopat ”käänteisen ajattelun” mielimallilla