startup suosioharha
Osakeanalyysit

PKC:n tulos ja ohjeistus pettymys – analyysitalo laskee suositusta

Analyysitalo Inderes laski PKC:n suositusta ja tavoitehintaa odotuksia heikomman viimeisen kvartaalin tuloksen ja vaisun ohjeistuksen perusteella. Yhtiöllä on kuitenkin pitemmällä tähtäimellä kasvupotentiaalia Aasiassa.

PKC Group on globaali johdinsarjojen ja elektroniikan suunnittelu- ja valmistuspalveluiden tarjoaja. Yrityksen tuotteita ja palveluita toimitetaan pääasiassa hyötyajoneuvo-, ajoneuvo- ja elektroniikkateollisuuteen.

PKC:n loka-joulukuun liikevaihto oli 214,0 milj. euroa, mikä on 11,6 % vähemmän kuin edellisenvuoden vastaavana aikana. Vuosineljänneksellä yhtiö kirjasi kertaluonteisia eriä 4,9 milj. euroa (3,6 milj. euroa edellisvuonna).

Liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä ja yrityshankinnoista aiheutuneita poistoja oli 12,1 milj. euroa, joka on 5,7 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Liikevoitto oli 4,0 miljoonaa euroa (edellisvuonna 8,8 milj. euroa), joka on 1,9 % (3,6 %) liikevaihdosta.

PKC:n mukaan liikevoittoa heikensi edelleen Brasilian yksikön tappiollisuus. Myös asiakkaiden lisääntyneillä tuotannon seisokeilla ja vähentyneillä päivittäisillä tuotantomäärillä on ollut kielteinen vaikutus, varsinkin neljänneksen lopussa.

Myönteistä on kuitenkin osingon kasvu. PKC:n hallitus ehdottaa viime vuodelta maksettavaksi osinkoa 0,70 osakkeelta. Edellinen maksettu osinko oli 0,60 euroa.

Näkymät

Euroopan raskaiden ja keskiraskaiden kuorma-autojen tuotanto laskee 8 prosenttia vuoden 2012 tasosta, PKC arvioi. Yleisen taloudellisen epävarmuuden arvioidaan pitävän hyötyajoneuvojen kysynnän Euroopassa alentuneella tasolla erityisesti vuoden 2013 ensimmäisellä puoliskolla.

PKC Group arvioi vuoden 2013 liikevaihdon olevan alhaisempi kuin vuonna 2012 ja vertailukelpoisen liikevoiton ennen kertaluonteisia eriä saavuttavan vuoden 2012 tason. Vuonna 2012 PKC:n liikevaihto oli vajaat 930 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liikevoitto ennen kertaluontoisia eriä oli vajaat 52 miljoonaa euroa.

Inderes laskee suositusta

Analyysitalo Inderes laski PKC:n tavoitehintaa viimeisen kvartaalin tuloksen perusteella tasolle 15,5 euroa (aiemmin 16,5 euroa) ja laskee PKC:n suosituksen tasolle vähennä (aiemmin lisää).

Nordnetin aamukatsauksessa Inderes perustelee tavoitehinnan laskua sillä, että tulos oli kertaeristä puhdistettuna heikko ja odotuksia alhaisempi.

Myös PKC:n vaisu ohjeistus kuluvalle vuodelle oli Inderesin tavoitehinnan laskun taustalla. ”Kuorma-automarkkinoiden näkymät ovat vaisut H1/13:n osalta niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa ja ainoa valopilkku on tällä hetkellä Brasilia, missä valtion tukiohjelmat tulevat tukemaan kasvua läpi vuoden. Mikäli Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinat eivät osoita virkoamisen merkkejä kesän jälkeen, tulee liikevoitto-ohjeistuksen saavuttaminen olemaan haastavaa”, kertoo Inderes aamukatsauksessa.

Lisäksi Inderes pelkää, että PKC:n tuotantokoneiston optimoinneista syntyvät kertaluontoiset kulut nousevat ennakoitua korkeammiksi.

Inderes uskoo kuitenkin edelleen PKC:n pitkän aikavälin mahdollisuuksiin, erityisesti yhtiön laajentuminen Aasiaan luo pohjaa kasvulle.

Click to comment

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä (artikkeleita ja mainosbannereita), ja sivusto voi saada ko. sisällöistä julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 0400-132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
x x
Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Sisällöntuottajaksi
Digipaketti
Anna palautetta
 

Tilaa uutiskirje

Copyright © 2017 Salkkumedia Oy

Ylös