Markkinakommentit

Varainhoitoyhtiö: Kehittyvät markkinat ylipainoon

Varainhoitoyhtiö Pictet Asset Management kertoo elokuun Barometer-katsauksessaan nostaneensa kehittyvien markkinoiden osakkeet entistä vahvemmin ylipainoon.

Maailman osakkeet laskivat heinäkuussa ennätyskorkeuksistaan, kun epävarmuus Yhdysvaltain rahapolitiikasta jätti yritysten vahvat tulokset varjoonsa Yhdysvalloissa ja Japanissa. Kehittyvät markkinat suoriutuivat paljon paremmin ja päätyivät plussalle.

Sijoitukset kehittyville markkinoille kasvoivat heinäkuussa varsinkin Kiinan vahvojen talouslukujen sekä Beijingin lisäelvytyksen takia. Näin kehittyvien markkinoiden osakkeet nousivat korkeimmilleen kolmeen vuoteen ja kehittyvien markkinoiden joukkolainoista tuli heinäkuussa korkotuotteiden parhaiten menestyvä omaisuuslaji.

Kiinalaiset osakkeet saivat lisäpotkua ja nousivat noin 6 %. Nousu laajeni myös kehittyville markkinoille, jotka aiemmin ovat kärsineet heikosta vaihtotaseestaan. Turkin, Indonesian ja Brasilian osakkeet kehittyivät hyvin.

Venäläiset osakkeet, joukkolainat ja rupla sen sijaan putosivat jyrkästi, kun Ukrainan konfliktin kiihtyminen ja Yhdysvaltain ja Euroopan uudet sanktiot lisäsivät huolta maan talouden tulevaisuudesta. Venäjä on jo laman partaalla. Rupla laski yli 4 %; venäläiset, ruplapohjaiset joukkolainat putosivat 7,5 % dollareissa mitattuna.

Geopoliittiset jännitteet Ukrainassa painoivat myös Euroopan osakemarkkinoita. Siellä talouden heikohkot näkymät ja matalan inflaation jatkuminen mahdollisesti pitkäänkin saavat sijoittavat vähentämään osakesijoituksiaan ja lisäämään sijoituksia valtionlainoihin. Kymmenen vuoden lainojen tuotto Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa putosi alimmalle tasolle sitten euron käyttöönoton.

Japanilaiset osakkeet nousivat hieman: yritysten hyvät tulokset toisella neljänneksellä painoivat vaakakupissa enemmän kuin heikkenevät talousmittarit, jotka asettavat kulutusveron huhtikuisen noston luoman elpymisen kyseenalaiseksi.

Valuuttamarkkinoilla Yhdysvaltain dollari nousi korkeimmilleen kymmeneen kuukauteen valuuttakoriin verrattuna. Tämän taustalla ovat odotukset siitä, että Yhdysvaltain keskuspankki nostaa korkoja ensi vuoden puolivälissä päätettyään joukkolainojen osto-ohjelmansa lokakuussa. Dollarin arvo suhteessa euroon nousi korkeimmilleen yhdeksään kuukauteen eli 1,34:ään.

Pictet nostaa näkemyksensä osakkeista neutraaliksi, laskee käteisen ylipainoon ja pitää alipainon joukkolainoissa.

Alueista varainhoitoyhtiö nostaa kehittyviä markkinoita entistä vahvemmin ylipainoon houkuttelevien arvostusten ja Kiinan näkymien parantumisen ansiosta. Japani ei näytä yhtä hyvältä.

Sektoreista Pictet suosii syklisiä aloja maailmantalouden elpymisen ja houkuttelevien arvostusten takia.

Valtionlainat varainhoitoyhtiö laskee alipainoon ja siirtää sijoitusluokan joukkolainat neutraaleiksi. Kehittyvien markkinoiden kovien valuuttojen ja yrityslainojen Pictet odottaa hyötyvän sijoittajien tuoton metsästyksestä.

Kommentoi
Ylös
>