Yritysuutiset

Kesko perustaa kiinteistösijoitusyhtiön

Kesko, ruotsalainen henkivakuutusyhtiö AMF Pensionsförsäkring AB ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat tänään sopineet perustavansa tasaosuuksin Ankkurikadun Kiinteistöt Oy -nimisen yhteisyrityksen.

Yhteisyritys omistaa, hallinnoi ja kehittää sille hankittavia pääasiassa Kesko-konsernin käytössä olevia kauppapaikkoja, Kesko kertoo pörssitiedotteessaan.

Järjestelyssä Ankkurikadun Kiinteistöt hankkii Keskolta 34 kauppapaikkaa ja kaksi kauppakeskusta Suomessa ja Ruotsissa. Lisäksi se hankkii Kruunuvuoren Satama Oy:ltä yhden kauppakeskuksen ja Keskon Eläkekassalta kaksi kauppapaikkaa Suomessa.

Kokonaisuuteen kuuluvat kauppakeskukset Merituuli Espoossa, Karisma Lahdessa ja Veturi Kouvolassa. Kauppapaikoissa ja -keskuksissa toimii 15 K-citymarketia, 17 K-supermarketia, yhdeksän K-rautaa ja yksi Rautia K-maatalous. Kauppapaikoista kuusi K-rautaa sijaitsee Ruotsissa.

Hankittavien kauppapaikkojen ja -keskusten käypä arvo on yhteensä 652 miljoonaa euroa. Kesko-konsernin yhtiöiden omistamien kohteiden osuus tästä on 485 miljoonaa euroa. Keskolle syntyy järjestelystä sen toteutuessa noin 76 miljoonan euron kertaluonteinen myyntivoitto.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös