Makrotalous

Kreikka-kriisi myllertää markkinoita – euroero mahdollinen

Kreikan viime viikon dramaattinen yllätyspäätös kansanäänestyksestä on nostanut markkinoiden epävarmuuden uuteen huippuunsa.

Kreikan 10 vuoden valtionlainat ampaisivat heti maanantaina rakettimaisesti ylöspäin. Maanantaina puolen päivän aikoihin pitkän lainan korko oli noussut yli 33 prosenttia – noin 11 prosentista 14,5 prosenttiin. Vastaavasti turvasatamana pidetyn Saksan pitkä korko laski rajusti noin 0,92 prosentista 0,77 prosenttiin.

Kreikan 10 vuoden valtionlainan korkokehitys

Kreikan 10 vuoden valtionlainan korkokehitys

Myös valuuttamarkkinoilla euro heikentyi selvästi suhteessa dollariin.

Viikonloppuna kiihtynyt talletuspako on pakottanut Kreikan pääomasäännöstelyyn. Pankit joutuvat pitämään ovensa suljettuna koko viikon. Lisäksi EKP päätti eilen pitää pankkien hätärahoituksen ylärajan ennallaan, mikä ei lyö jarruja talletuspakoon.

Kreikan kriisin paheneminen on lisännyt myös pelkoja maan ongelmien tarttumisesta muihin euroalueen kriisimaihin. Toistaiseksi kuitenkin Portugalin, Espanjan ja Italian valtionlainojen korot ovat nousseet maltillisesti.

Esimerkiksi Italian 1o vuoden valtionlainan korko nousi tänään vajaasta 2,15 prosentista 2,27 prosenttiin.

Kansanäänestys ei helleenejä pelasta

Ensi sunnuntaina kreikkalaiset äänestävät, hyväksyvätkö he toisen tukipaketin viimeisen lainaerän ehtoina olevat uudistukset.

Kansanäänestys ei kuitenkaan helleenien ongelmia ratkaise, arvioi Nordea aamukatsauksessaan.

”Vaikka suurin osa kreikkalaisista päättäisi asettua uudistusten taakse, olisi maan tulevaisuus edelleen sankan sumun peitossa. Kreikan toinen tukipaketti erääntyy jo huomenna, joten tukipaketin viimeiseen maksuerään liittyvät ehdot eivät ole sunnuntaina enää voimassa. On siis epävarmaa mistä kreikkalaiset tulevat äänestämään”, Nordea toteaa.

Euroryhmä on selkeästi ilmoittanut, ettei toista tukipakettia enää ole, jos ratkaisua ei löydetä huomiseen mennessä. ”Näin ollen uusien lainojen tulisi olla osa täysin uutta tukipakettia, joiden neuvottelu tässä tilanteessa on poliittisesti äärimmäisen vaikeaa. Gallupien perusteella suuri osa kreikkalaisista tukee uudistuksia. Syriza kampanjoi uudistuksia vastaan, joten äänestystulos tarkoittaisi todennäköisesti puolueen hallitusvastuun päättymistä”, pankki kirjoittaa.

Onko edessä euroero?

Talletuspaon kiihtyminen ja lainoittajien kanssa kariutuneet neuvottelut ovat vahvistaneet epäilyjä Kreikan irtoamisesta yhteisvaluutta-eurosta.

Nordean mukaan euroalueesta irtautuminen on todennäköistä, jos kreikkalaiset äänestävät uudistuksia vastaan.

Kaiken lisäksi Kreikka tulee todennäköisesti huomenna tiistaina ajautumaan maksukyvyttömyyteen.

Nordean mukaan Kreikan varat eivät todennäköisesti riitä kattamaan huomenna erääntyvää IMF:n 1,5 miljardin euron lainaa. ”Vaikka maksamattomuudella ei olisikaan välittömiä seurauksia, vaikeutuvat myöhemmät neuvottelut IMF:n kanssa entisestään merkittävästi. Kreikka on jäämässä ongelmiensa kanssa yksin”, Nordea arvioi.

Kommentoi
Ylös
>