IMF varoittaa: Kreikan velka nousee 200 prosenttiin bkt:sta

sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja, sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

IMF saattaa perääntyä Kreikan uudesta lainaohjelmasta jos maan velkaa ei leikata huomattavasti.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF julkisti tiistaina raportin, jossa se väittää kreikan velanleikkaustarpeen olevan huomattavasti suurempi kuin mitä velkojien ja Kreikan hallituksen hyväksymässä lainaohjelmassa myönnetään.

IMF:n mukaan ilman velkahelpotuksia Kreikan velka suhteessa bruttokansantuotteeseen nousee kahdessa vuodessa jopa 200 prosenttiin.

Kreikan nykyinen velka/bkt-suhde on noin 170 prosenttia. IMF:n arvion mukaan tälle tasolle päästään uudestaan vasta vuonna 2022. Aiempien arvioiden mukaan Kreikan velka tuolloin olisi vain 120 prosenttia bruttokansantuotteesta.

IMF:n mukaan Kreikan talous ja pankit ovat kärsineet mittavia tuhoja parin viime viikon aikana, jolloin pankit ovat olleet kiinni. Kreikkalaispankkien oli pakko sulkea ovensa koska kreikkalaiset alkoivat tyhjentämään tilejään maan talouskriisin pahentumisen vuoksi.

IMF vaatiikin nyt vähintään 30 vuoden lyhynnysvapaita velkoihin. Vaihtoehtona olisivat merkittävät velkaleikkaukset tai vuotuiset tilinsiirrot Kreikan budjettiin.

Tiukkaa linjaa ajaneiden euromaiden kannalta IMF:n raportti on kiusallinen. Saksa, Suomi ja Hollanti eivät ole olleet tähän mennessä valmiita Kreikan velkojen leikkauksiin.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Stockmannin myynti laski edelleen – joko pahin takana?

Seuraava artikkeli
sijoittaminen, osakkeet, rahastot, osakesijoittaminen, rahastosijoittaminen, säästäminen, talous, etf, talouspolitiikka, markkina-analyysit, markkinat, makrotalous, salkunrakentaja,

Tuloskausi Q2/2015 ja arvostustasot maailmalla