Sijoitusideat

Tässä OP:n suosikkiosakkeet rakennussektorilta

OP:n mukaan usean laskuvuoden jälkeen Suomen rakennusmarkkinat ovat tekemässä käännettä nousuun.

Kasvu on kuitenkin maltillista. OP ennustaa noin 0,8 prosentin kasvua rakennussektorille tänä vuonna.

”Positiivisesta kehityksestä huolimatta edellytykset pitkäkestoisen noususyklin alkamiselle ovat arviomme mukaan hatarat kuluttajan vaisun tilanteen takia”, OP toteaa rakentamisen prekommenteissaan.

OP:n suosikkiosakkeita rakennussektorilla ovat pohjoismaiset tekniset palveluyhtiöt Caverion ja Eltel. Molemmat saavat OP:lta ”Osta”-suosituksen.

Lisäksi OP pitää Uponorin (OSTA), Cramon (LISÄÄ) ja Lemminkäisen (LISÄÄ) näkymiä selvästi positiivisina vuodelle 2016.

OP suosittelee yhä välttämään Venäjä-riskiä sisältäviä yhtiöitä YIT (VÄHENNÄ) ja SRV (VÄHENNÄ), jotka altistuvat myös kotimaisen kuluttajan heikkoudelle.

Sama pätee pienille yhtiöille Honkarakenne (PIDÄ) ja Tulikivi (PIDÄ).

OP laski YIT:n ja Ramirentin ennusteita ja nosti Uponorin ennusteita positiivisen tulosvaroituksen jälkeen.

”Nostamme Uponorin tavoitehintaa 14,5 eurosta 15,0 euroon. Muutoin tavoitehinnan ja suositukset pysyvät ennallaan. Alkavaa Q4-tuloskautta silmällä pitäen konsensusodotukset vaikuttavat maltillisilta useita pettymyksiä aiheuttaneen Q3-tuloskauden jälkeen.”

Pankin arvion mukaan monella yhtiöllä on edellytykset yltää odotuksiin.

”Lisäksi monen yhtiön tulosparannus on tukevalla pohjalla, mikä mahdollistaa kasvavan tuloksen ohjaamisen vuodelle 2016. Ainoastaan YIT:n konsensusennusteet vaikuttavat optimistisilta vuodelle 2016.”

Kommentoi
Ylös
>