Handelsbankenin mukaan Fed näyttää nyt nostavan korkoja hitaammin kuin miltä näytti joulukuussa.
USA:n keskuspankki Fed kertoi eilen markkinoiden odotusten mukaisesti pitävänsä ohjauskoron ennallaan.
Fed kuitenkin tarkkailee globaaleja riskejä ja on valmis myös muuttamaan näkymiään sen perusteella.
Handelsbankenin mukaan nyt näyttää siltä, että koronnostojen tahti tulee olemaan hitaampi, kuin vielä joulukuussa ennakoitiin.
”Maaliskuulle odotettu 25 pisteen nosto näyttää jo epätodennäköiseltä, vaikka talouden kasvuolot ovatkin olleet suotuisat. Työpaikkoja on syntynyt keskimäärin 229 000 kuuden viime kuukauden aikana ja bensiinin hinnan halpeneminen edelleen on tukenut kulutusta.”, pankki toteaa aamukatsauksessaan.
Myös asuntojen hinnat ovat Yhdysvalloissa olleet tuntuvassa nousussa. Handelsbankenin mukaan tämä kertoo siitä, että globaaleissa riskeillä ja finanssimarkkinoiden heilahtelulla on painoarvoa Fedin vaakakupissa.
Myös Nordean mukaan näyttää siltä, että Fed on aiempaa varovaisempi uusien koronnostojen suhteen.
”Keskuspankin keskeisenä huolena näyttää olevan globaalin talousnäkymien epävarmuus sekä finanssimarkkinoiden heilunta, jotka voivat vaikuttaa kielteisesti kotimaan työmarkkinoille ja inflaatioon. Fed ei liiku ennen kuin talousympäristö on selvästi vakaampi”, Nordea toteaa aamukatsauksessaan.
”Markkinatunnelma on viimeaikoina ollut synkkä, ja Fedin varovaisuus vahvisti huolia globaalin talouden epävarmuudesta”, Nordea jatkaa.