Yhdysvaltojen keskuspankin Fedin huomenna odottava korkopäätös on alkanut lisätä jarrua osakemarkkinalla, Analyysitalo Inderes arvioi.
Keskuspankin viimeaikaisen viestinnän perusteella seuraava koronnosto on jo lähes varma, Inderes toteaa aamukatsauksessaan.
”Markkinan odotukset olivat vielä alkuvuonna kuluvan vuoden osalta vain kahdessa koronnostossa, joista toinen olisi siis toteutumassa jo nyt. Pidämmekin kolmea nostoa todennäköisempänä kuin kahta ja seuraavien nostojen kohdistuvan kesälle ja syksylle, eikä neljä nostoakaan olisi mahdoton vaihtoehto kuluvalle vuodelle”, analyysitalo toteaa.
Tälle näkemykselle tukea antoivat USA:n perjantaina julkaistut erittäin vahvat työllisyyslukemat, joiden mukaan uusien työpaikkojen määrä jatkoi helmikuussa hyvää kehitystään. Inderesin mukaan markkinoiden korjausliikekin on mahdollinen, sillä rahapolitiikan kiristyessä korkomarkkinan tuotto-odotuskin kasvaa ja voi vaikuttaa korko- ja osakemarkkinan väliseen rotaatioon.
Yhdysvaltojen rahapolitiikka on selkeästi erkaantumassa Euroopan rahapolitiikasta. ”Fed on selvästi kireämmällä linjalla rahapolitiikkansa suhteen kuin viime torstaina päätöksensä tehnyt EKP”, Inderes arvioi.
Euroalueella poliittiset riskit pitävät EKP:n jalan yhä jarrulla, Inderes uskoo.
”Viime vuosi osoitti, että vaalituloksista on tullut vaikeammin ennakoitavia, joten epävarmuus mm. Ranskan vaalien ympärillä pysynee aina tulosten julkistukseen asti ja EKP:n velkakirjaostoja tarvitaan pitämään turvaverkko korkomarkkinalla paikallaan.”
Analyysitalo odottaa EKP:n ohjauskoron nostoa vasta aikaisintaan vuoden 2018 toisella vuosipuoliskolla. ”Rahapolitiikka tulee siis olemaan edelleen vahvasti elvyttävää.”
