Työvoiman ylitarjonta on uusimman ammattibarometrin mukaan vähenemässä. Tiedot perustuvat TE-toimistoissa helmi-maaliskuussa 2017 tehtyyn arvioon siitä, miten kysyntä ja tarjonta kohtaavat lähitulevaisuudessa noin 200 ammatissa. Ammattibarometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa.
Noususuhdanteen siivittämänä ylitarjonta on muuttunut ylikysynnäksi. Eli toisin sanoen: kaikkiin työtehtäviin työnantajat eivät löydä tekijöitä. Ministeriön mukaan yhä useammassa ammatissa on pulaa työvoimasta.
Työmarkkinat ovat ammattibarometrin mukaan tasapainottumassa työvoiman ylitarjonnan osalta. 200 tarkastellusta ammatista 43 ammatissa arvioidaan olevan työvoiman ylitarjontaa, kun vuosi sitten liikaa hakijoita oli 70 ammatissa.
Barometrin mukaan eniten ylitarjontaa on yleissihteereistä. Uusina ammatteina työvoiman ylitarjonnan top 15 -listalle ovat nousseet myyjät ja valokuvaajat.
Ammatteja, joissa on puolestaan pulaa hakijoista, havaittiin uusimmassa ammattibarometrissä valtakunnallisesti 24, kun vuotta aikaisemmin niitä arvioitiin olevan 12.
Työvoimapula ei ole kärjistymässä joissakin ammateissa, vaan laajenemassa useampiin ammatteihin, arvioi neuvotteleva virkamies Mika Tuomaala työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Pulaa työvoimasta on varsinkin terveys- ja sosiaalialalla, joka kattaa noin puolet pula-ammateista. Suurin pula on nyt puheterapeuteista. Terveys- ja sosiaalialalla on lisäksi yleistymässä pula kodinhoitajista.
Myös rakennusalalla havaittiin työvoimapulan olevan edelleen yleistymässä. Eniten pulaa on rakennusalan työnjohtajista.
Työvoimapula on selvässä kasvussa eräissä teollisuuden alan ammateissa, kuten hitsaajissa ja koneistajissa. Myös työvoimapulan odotetaan näin ollen yleistyvän näissä ammateissa.
Viimeisimmät ammattibarometriarviot löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta: www.ammattibarometri.fi